Tag: elämä

Maanjäristys ja viimeisen vuorokauden mietteitä

Maanjäristys ja viimeisen vuorokauden mietteitä

Eilen oli hieman erilainen päivä paratiisissa. Heräsimme aamulla normaalisti  uuteen päivään ja tarkoitus oli lähteä puoli kymmenen aikaan venekuljetuksella kohti Gilejä. Aamulla hotellin emäntä tuli kuitenkin kertomaan meille, että vene on täynnä, joten joudumme lähtemään hieman aikaisemmin. Tästä syystä oltiin liikkeellä jo kahdeksan aikaan aamulla ja ystäväni meni ennen minua aamiaiselle hotellin aulatilaan. Itse tulin […]

Unelmia ja viime päivien fiiliksiä

Unelmia ja viime päivien fiiliksiä

Yksi ehkä merkittävimmistä syistä miksi tykkään matkustaa, on se ajatusvirta, jonka eri maissa ja kulttuureissa vieraileminen oman pään sisällä aikaan saa. En tiedä teistä, mutta ainakin minussa erilaisten ihmisten tapaaminen ja kulttuurien kohtaaminen liikauttaa aina jotain. Ei välttämättä silloin, kun ollaan keskellä ”turistirysää”, vaan ennemminkin kohteissa, joissa on tilaa omille ajatuksille, luontoa ja autenttinen ilmapiiri. […]

Elämäni rehelliset kuulumiset just nyt

Elämäni rehelliset kuulumiset just nyt

Näin sunnuntain kunniaksi kaavailin hieman rennompaa postausta, joka olisi mukava kirjoittaa ja jota teidän rento lukea. Kuluneella viikolla on tullut kirjoiteltua jälleen hieman syvällisemmistä aiheista, joten ehkä tämä postaus tuo mukavaa vastapainoa niille! Blogeissa on nimittäin kiertänyt jo pidempään ”Rehellisiä kuulumisia -haaste”, johon ajattelin nyt itsekin viimein tarttua. Tässä haasteessa paljastan, mitä kuuluu eri elämän osa-alueille […]

9 x näissä asioissa mielipiteeni on muuttunut

9 x näissä asioissa mielipiteeni on muuttunut

Olen huomannut kuinka bloggaajilta odotetaan usein mielipiteitä, jotka on ja pysyy. Mikäli ennen on tykännyt kissoista ja yhtäkkiä muuttuukin koiraihmiseksi, koetaan se tuuliviirimäisyytenä ja mielipiteen vaihdosta ihmetellään. Tämä on mielestäni hassua, sillä jokaisen tulisi säännöllisesti kyseenalaistaa omaa ajatusmaailmaa ja mielipiteitään. On luontevaa, että vuosien varrella ihminen kasvaa, ajatusmaailma muuttuu ja mielipiteet saattavat vaihtua jopa täysin […]