Tag: elämä

Minä ja raha

Minä ja raha

Juttelimme eilen Tarun kanssa rahasta, rahastoihin sijoittamisesta ja ylipäänsä siitä, millainen kuukausittainen rahamäärä tyydyttää. Mielestäni näistä asioista on hauska jutella henkilön kanssa, joka on samalla alalla ja käytännössä tekee hyvin samanlaisia asioita kuin itse teen. Keskustelussamme havahduin jälleen kerran siihen, kuinka arvotan rahan elämässäni suhteellisen alas. Itselleni tärkeintä on tienata sen verran että tulen mukavasti […]

Etätyöskentelyn plussat ja miinukset

Etätyöskentelyn plussat ja miinukset

Tänä päivänä yhä useampi haaveilee etätyön mahdollisuudesta ja yhä useammassa työpaikassa se alkaa olemaan mahdollista edes osan viikkoa. Muistan kuinka vielä viisi vuotta sitten haaveilin siitä, että olisin omien aikataulujen herra eikä joka aamu olisi pakko raahautua kello kahdeksan ja yhdeksän välillä toimistolle. Silloin etänä työskentely kuulosti korvaani sulalta mahdottomuudelta, vaikka siitä tosiaan unelmoin. Nyt […]

Miten harjoittaa kehon ja mielen yhteyttä?

Miten harjoittaa kehon ja mielen yhteyttä?

Kirjoitin viikko sitten blogiini ”Viisi kysymystä terapiasta -postauksen” jossa mainitsin, miten vasta hahmoterapiassa opin kuuntelemaan ja paikantamaan selvemmin kehoni tuntemuksia. Terapiassa jouduin pysähtymään hetkeen ja etsimään kehon sekä mielen yhteyttä erilaisten tunnetilojen aikana. Alkuun se oli erittäin hankalaa, sillä olin dissosioinut asioita ja samalla etäännyttänyt mieltä kehostani. Saatoin olla esimerkiksi vihainen ja kiihtynyt jostain, mutta […]

Kuluneen viikon plussat ja miinukset

Kuluneen viikon plussat ja miinukset

Olen tällä viikolla kärsinyt jonkinlaisesta kirjoitusblokista. Kun tavallisesti ajatus rullaa sulavasti ja ideoita teksteihin syntyy suunnilleen kaikesta ympärillä olevasta, näin ei ole ollut tällä viikolla. Huomaan että kohdallani tähän vaikuttaa paljon kiire ja ylipäänsä levottomuus, joka toisinaan iskee päälle. Kun mieli on levoton, on tekstiä hankala tuottaa, enkä pääse oikein sisälle ajatuksiini. Etenkin syvällisemmän sisällön […]

Viisi kysymystä terapiasta

Viisi kysymystä terapiasta

Olen kirjoittanut blogissani avoimesti viime vuoden terapiaprosessistani. Muistan, kuinka alkuun mietin, haluanko puhua aiheesta julkisesti koska siihen liittyi tietynlaista leimautumisen pelkoa, mutta lopulta päätin olla asian suhteen edes jossain määrin avoin. Näin oikeastaan siksi, että koen terapiaan liittyvän edelleen paljon väärinymmärrystä ja tietynlaisia ”leimautumista”, josta tulisi tulevaisuudessa päästä yhä enemmän ja enemmän pois. Paljon on […]