talvikapselin extra-asut

Moniko vaihtaa päivän asuja aamun asuista illan asuihin? Minulla on tapana (mikäli käyn useammin kun kerran kodin ulkopuolella) vaihtaa asu uuteen (jäänne töissä oloajalta varmaankin, kun työvaatteet piti aina vaihtaa kotiin tullessa puhtaisiin). Päivän asuja tahtoo siis kertyä enemmän, kun päiviä. Olen nyt aika paljon liikkunut valoisen ajan lisääntyessä ja käynyt kahvittelemassa/parilla/kylässä iltaisinkin. Ensin ajattelin postailla asut yksitellen, mutta totesin, että taidan tunkaista ne kaikki yhteen pidempään jämäpostaukseen.

Asu 1:

Halusin kokeille ylisuurta jakkua jo hetki aikaa sitten, vaikka kelit eivät sitä ilman takkia sallikaan ja päädyin laittamaan yhteen asun aika syksyisissä sävyissä. Jakku on isäni vanha. Asun housut ainakin tällä hetkellä tämän hetken fiiliksillä saavat jäädä odottamaan syksyä. Koetin asussa yhdistää miesten pukuhousutyyppiset housut jättibleiseriin ja naisellistaa asua röyhelöpuserolla ja kauniilla käsilaukulla se korkokengillä. Asu on aika onnistunut ja varmaan eri housuilla tulen sen toistamaan.

Housut ovat olleet syksyn ja talven aikana käytössä 17 kertaa, käyttökulun ollessa 5,6 euroa. Ne ovat olleet asussa beigen neuleen, harmaan neuleensiniharmaan neuleenruskean kashmirneuleen, punaisen neuleen, vaalean neuleen ja  beigen neuleen parina. Paita on alkusyksyn ostos, mutta en ole sitä juuri ollenkaan käyttänyt. Musta tuntuu niin rajulta talvikalpean ihon rinnalla, että se usein tahtoo jäädä käyttämättä. Paita on ollut käytössä yhdeksän kertaa, käyttökulu on 10,55 euroa. Olen yhdistänyt paidan viimeksi kermanvärisiin farkkuihin, sitä enne vihreiden farkkujeni j vihreiden vakosamettijoggersien ja harmaiden villahousujen  kanssa.

Asu 2:

Tämäkin asu tuntuu aika talviselta värien puolesta. Mietin vielä, että jatkaako neule kevätkapseliin. Housut aion siirtää odottamaan syksyä (katsotaan maltanko pitää ne poissa kapselista, kun ne ovat lempihousuni). Asu on sinällään kiva, koska puin paidan uudella tavalla ja housuihin en ole koskaan ennen yhdistänyt muuta vyötä, kun housujen oman vyön. Usein olen pitänyt sitä ilmankin vyötä.

Neule on joulukuun lopulta. Olen käyttänyt sitä viisi kertaa ja cpw on 19 euroa. Neule on asuissa ollut aiemmin vihreiden farkkujen, mustien villakankaisten housujen, ruskeiden ruutuhousujen sekä sinisten farkkujen kanssa. Housut ovat viime elokuulta. Niitä olen käyttänyt 17 kertaa ja käyttökulu on 4,65 euroa. Housut aiemmin: kamelinvärisen neuletakintummansinisen neuletakinruskean pooloneuleen, harmaan neuleen, toisen harmaan neuleen, vaalean kasarineuleen, vihreän neuletakin, mustan silkkipaidan ja vaaleanpunaisen neuletakin kanssa.

Asu 3:

RAKASTAN tätä asua! Jotenkin siinä kaikki kolahti ja harmittaa kamalasti, etten ehtinyt asua ajallaan postaamaan kaikkien haasteiden viedessä tilan. Housut ovat jäämässä odottamaan syksyä, muuten olisin toistanut asun uudestaan.

Asusta neule on ollut käytössä kuudesti, käyttökulu 15,80 euroa. Neuleen olen yhdistellyt leveälahkeisiin farkkuihin,  mustiin housuihin, vihreiden vakosamettijoggersien kanssa, lisäksi olen yhdistänyt sen harmaisiin ja ruskearuutuisiin housuihin. Housut ovat olleet käytössä 18 kertaa, käyttökulu on 4,40 euroa. Housut ovat olleet asuissa mustan poolon,  terrakotan värisen neuleenvihreän neuleenharmahtavan kukkapaidan,vaaleanpunaisen silkkipaidan, tummansinisen neuletakin, beigen neuleen ja kukkapaidan kanssa. 

Tässäpä nämä arkistoasut nyt ovat. Mikä oli sinun lempparisi?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *