Suomessa saa helpommin asuntolainan kuin Briteissä vuokra-asunnon
Väittelin tohtoriksi kolmisen viikkoa sitten, ja viime viikolla sain hyppysiini myös tutkintotodistuksen: olen nyt virallisesti filosofian tohtori (joskin nimestä huolimatta syöpä- ja solubiologian alalta). Nyt tutkinnon valmistuttua minun on määrä aloittaa seuraava seikkailuni postdoc-tutkijana (suomeksi termi lienee tutkijatohtorina) ja muuttaa Cambridgeen Iso-Britanniaan poikaystävän ja koiran kanssa. Tästä maailmantilanteesta ja matkustusrajoituksista johtuen, ulkomaille muuttoon ja etenkin asunnon etsintään liittyi poikkeuksellista enemmän haasteita – usko oli välillä kovilla, ja siitä johtuen postaus on otsikoitu kuten on, mutta monien mutkien ja yllätysten jälkeen näyttää siltä että kaikki järjestyi lopulta. Kun tämä postaus tulee ulos, olen itse asiassa juuri saapunut Britteihin, mutta tämä postaus tuli valmisteltua jo etukäteen – saa nähdä kuinka hyvin ennakko-odotukseni vastasivat todellisuutta. 😉
Älä vuokraa asuntoa näkemättä
Heti alkuun meitä varoiteltiin kovasti siitä ettei kannata ottaa mitään asuntoa näkemättä, vaikka välittäjät koittivatkin välillä painostaa siihen vedoten mm. koronaan ja ylikuumentuneeseen markkinatilanteeseen. Esimerkiksi home on kuitenkin Briteissä huomattavasti tavallisempaa kuin Suomessa, ja kohteita kuulemma kannattaa aina käydä haistelemassa ja katsomassa kupruileeko maali tai tapetti huolestuttavasti merkkinä kosteudesta. Usein välittäjien käyttämät kuvat eivät myöskään ole ajantasaisia, vaan saattavat olla esimerkiksi otettu edellisen tai sitä edellisen vuokralaisen aikaan. Hommaa ei helpota se että vuokrasopimukset ovat usein vuoden määräaikaisuuksia, ja aikaisemmin pois pääseminen voi olla vaikeaa. Vuodeksi ei haluaisi sitoutua mihinkään homeloukkuun tai muunlaiseen pommiin. Olimme tavattoman onnekkaassa asemassa sillä kaveripariskuntamme muutti Cambridgeen alkuvuodesta ja heillä oli mahdollisuus käydä katsomassa asuntoja meidän puolestamme.
Yliopistot ja yliopistosäätiöt omistavat usein usein asuntoja, joita tarjotaan opiskelijoille ja yliopiston työntekijöille hieman alueen hintatasoa edullisemmin. Cambridgen yliopistollakin on melkoinen määrä tällaisia asuntoja, mutta kävi kuitenkin nopeasti ilmi ettei MIHINKÄÄN Cambridgen yliopiston omistamaan kohteeseen saanut tuoda lemmikkejä. Vaihtoehdoiksi jäi joko yliopiston sivujen kautta välitetty, yksityisen henkilön omistama asunto/talo, tai sitten vapailta markkinoilta löytyvä kohde. Niinpä rupesinkin käymään läpi näitä yksityisten vuokranantajien kohteita sekä Cambridgen vuokranvälitystoimistojen valikoimaa.
Suurimmassa osassa kohteista lukee ”lemmikit kielletty”, mutta kysyä kannattaa silti
Soittelin välitystoimistoille ja lähetin jatkuvalla syötöllä maileja kaikista potentiaalisista kohteista tiedustellen mahdollisuutta neuvotella hyvätapaisen koiran ottamisesta asuntoon. Olin varautunut tarjoamaan lemmikistä ylimääräistä vuokravakuuttakin, mutta sekään ei onnistunut: Briteissä on laki, jonka mukaan vuokravakuus saa olla maksimissaan viiden viikon vuokra kohteen vuosittaisen vuokran ollessa alle x €. Tarjouduimme myös maksamaan siivoojan vuokrasuhteen päättyessä, mutta harvoin tästäkään oli iloa, sillä jonossa oli yleensä viisi muuta yhtä hyvää hakijaa joilla ei ollut koiraa. Kävi myös ilmi ettei Briteissä pääsääntöisesti hyväksytä koiria asuntohuoneistoihin, vaan meitä kehotettiin etsimään taloa. Eräskin vuokranvälittäjä ilmoitti vastauksena tiedusteluuni että talon omistaja kokee ettei hänellä ole koiralle sopivaa pihaa ko talossa (HUOM: piha siinä kyllä oli, mutta ei hänen mielestään tarpeeksi suuri??), joten hän ei ota vastaan hakemuksia lemmikkien omistajilta. Yritin selittää että kyseessä on kuusi vuotias koira, joka on asunut kerrostaloasunnossa koko elämänsä, mutta turhaan… Pariin otteeseen minua varoiteltiin siitä että voi olla lähes mahdotonta löytää vuokrakämppää, jonne saa koiran, mutta olin päättänyt että tämä saadaan onnistumaan tavalla tai toisella.
Seuraava yllätys oli millä tahdilla markkinat pyörivät
Vaikka tiedustelin markkinoille tulleita uusia kohteita saman päivän sisällä, oli vastaus usein että se oli jo mennyt tai tiedusteluja oli niin paljon ettei uusia kiinnostuneita enää rekisteröitäisi eikä näyttöjä järjestettäisi. Harkitsin sitäkin että ottaisi vain Airbnb-majoituksen pariksi viikoksi ja etsisi sitten sieltä käsin kämppää, mutta koirat hyväksyvän majoituksen löytyminen tuntui olevan niin haastavaa että halusin katsoa kaikki mahdollisuudet läpi. Lopulta kehitin rutiinin, jossa tarkistin Rightmoveen (paikallinen Oikotie/Vuokraovi) tulleet uudet kohteet kolmesti päivässä ja laitoin sitä mukaa tiedusteluja menemään ja yritin heti sopia näytön – jos tiedusteli vain lisätietoja ilman näytön ehdottamista, tuli yleensä vastaukseksi että näytöstä kiinnostuneiden lista on jo täytetty. Pari kertaa kävi myös niin että saimme näytön järjestettyä ja meille lähetettiin sähköpostilla asunnon hakukaavakkeet, mutta kun kysyin niistä jonkun mitä tämä kohta y käytännössä tarkoittaa?-lisäkysymyksen ennen paperien täyttämistä, tuli tunnin päästä vastaus että hakemuksia on jo niin paljon ettei meidän tarvitse enää vaivautua täyttämään papereita.
Suomessa saa helpommin asuntolainan kuin Briteissä vuokra-asunnon
Yksi viehättävä tapaus oli myös sellainen, jossa todella toivoimme jo vähän aikaa saavamme yhden suht siistin paritalon puolikkaan vuokralle. Asunnon omistaja ei ollut innoissaan koirista, mutta saimme täyttää hakemuksen ja sitä käsiteltiin. Asuntoa ilmeisesti tarjottiin ensiksi jollekulle toiselle, joka ei sitten ottanutkaan sitä, ja sen jälkeen välittäjä palasi keskustelemaan asiasta meidän kanssamme. Olimme jo toiveikkaita (ensimmäinen kerta kun torjunta ei tullut viimeistään seuraavana päivänä!), mutta sitten tuli kysymys poikaystäväni työstä. Hän on Suomessa yrittäjä, ja hän jatkaa työtään etänä Briteistä, mutta selvittelemme edelleen jatkaako hän tätä pitäen yrityksen Suomessa, pitäisikö perustaa yritys Britteihin vai joku kolmas vaihtoehto. Olimme jo kertoneet hänen tulotasonsa hakemuksessa, mutta nyt homma kosahti siihen etteivät he pysty tarkistamaan hänen tulojaan kun ne eivät ole Briteissä (ainakaan vielä). Vuokralaisen vuositulojen voi Briteissä vaatia olevan 36 x kuukausivuokra (eli jos vuokra olisi 1000 puntaa kuukaudessa, pitäisi vuositulojen olla 36000 puntaa), eikä minun tuloni riittäneet yksin vakuudeksi. Niinpä vaihtoehdoiksi jäikin joko maksaa 12 kk vuokra etukäteen (!!) tai sitten tarvitsisimme kuulemma takaajan – vieläpä brittiläisen sellaisen. Sekään ei sopinut että minun tuloni laskettaisiin yhteen takaajan kanssa, vaan takaajalla itsellään piti olla tässä tapauksessa yli 50000 punnan vuositulot. Halusimme kuitenkin kovasti saada nyt muuta kuin puhelinta kouraan. Melkoisen säädön jälkeen saimme takaajan järjestettyä (<3) ja välitimme tiedon innoissamme välittäjälle. Asiaa mutusteltiin taas viikonlopun yli, kunnes tuli tieto että asunnon omistaja on edelleen epäröivä meidän suhteemme, koska tarvitsemme takaajan ja meillä on se koirakin. Jumaleissön! Ihan kuin kolmekymppinen, itsenäinen suomalaisnainen muutenkaan nauttisi tällaisista avunpyynnöistä, mutta että sitten turhaan vielä. Ja kun todellisuudessa minulla ja poikaystävällä olisi kummallakin ollut aivan riittävät tulot ja minulla on omistusasuntokin Suomessa – niitä ei vaan saanut todistettua heille sopivalla tavalla.
Loppu hyvin, kaikki hyvin?
Lopulta yliopiston sivuille ilmestyi välitykseen asunto, jossa luki ”pets considered”. Kuvissa asunto näytti normaalista poiketen siistiltä (vuokra-asuntojen välityskuviin oli harvemmin panostettu hirveästi – kuvissa näkyi säännöllisesti likaisia tiskejä ja petaamattomia sänkyjä), ja hiljattain remontoidulta. Lisäksi sieltä löytyi kuivaava pyykinpesukone, induktioliesi ja tiskikone, joka tuntuu olevan melkoinen harvinaisuus vuokrakämpissä. Soitin vuokranantajalle heti kun näin ilmoituksen ja sain sovittua kaverilleni näytön seuraavaksi päiväksi. Ilmoitus ehti olla netissä kuulemma vain kymmenisen minuuttiia ennen soittoani, ja olin toinen kyselijä. Heti kaverin raportoitua näytön kokemukset, laitoin vuokranantajalle viestiä että haluaisimme vuokrata asunnon. Kiitos ripeän toimintani, saimme asunnon ja sopimuksessakin lukee että meillä on lupa pitää asunnossa pientä koiraa. Voi sitä helpotuksen määrää siinä kohdassa kun sopimus oli allekirjoitettu ja vuokranantaja oli lisännyt minut talon omaan Whatsapp-ryhmään (koska se jos joku on merkki siitä että tämä on totta ;)). Nyt kun koirat salliva asunto on tiedossa, tuntuu siltä että kaikki muukin tulee kyllä järjestymään.
Kaveri sanoi asunnon olevan ”brittistandardeilla” siisti, mutta pitää kuulemma varautua siivoamaan kunnolla. Jos siitä sillä selviää, niin olen erittäin tyytyväinen.
Vaikka välillä vähän epäilytti miten tässä vielä käy, niin uskon että tarinalla on onnellinen loppu.
Lisää kirjoituksia aiheesta asuminen ja muutto ulkomaille:
- Baby, you can call me PhD – ja mitä muuten kuuluu?
- Muutto Iso-Britanniaan ja asunnon etsimistä etänä
- Miten vaatteiden ostolakko pysyi?
- Eroon ylimääräisestä – 38 hiustuotetta ja mitkä niistä oikeasti toimivat
- Ostolakko ja eroon ylimääräisestä – mikä on paras tapa kierrättää vaatteita?
- Kesävaatteet himottavat – mutta kun ostolakko
- Neljä vuotta asunnonomistajana – asunnon ostaminen yksin
- Vuosi omassa kodissa – ensiasunto ASP-lainalla
Seuraa blogia: