Tag: marokko

Marokkolainen bataattisalaatti hurmaa mausteisuudellaan

Marokkolainen bataattisalaatti hurmaa mausteisuudellaan

Meillä on tapana järjestää työkavereideni kesken väitöskirjatutkijoiden ”vertaistuki-illallisia” aina parin kuukauden välein. Meitä on tällä hetkellä kahdeksan, ja emännöinti/isännöintivuoro kiertää. Nyt sattui sitten minun vuoroni. Olemme sekalainen seurue nuoria aikuisia Ruokarajoitteita löytyi vähän joka suuntaan: gluteenitonta, maapähkinä- ja soija-allergiaa eikä saisi olla punaista lihaa. Ensiksi suunnittelin tekeväni herkullista parmesaani-munakoisovuokaa, sillä en mielelläni tee mitään ensimmäistä […]

Kahvilla maustettu lampaanpotka ja kastike säilötyistä sitruunoista

Kahvilla maustettu lampaanpotka ja kastike säilötyistä sitruunoista

Pääsiäislampaalle reseptejä etsiessäni törmäsin David Lebovitzin kahvikaritsanpotkien ohjeeseen, joka kuullosti niin mielenkiintoiselta että pistin sen muistiin tulevan varalle. Pari viikkoa sitten se pääsi vihdoin testiin parilla pikkumuutoksella. Ruoka oli herkkua, mutta kirjoittaminen jäi mm. vapun ja Madridin matkani takia viipymän. 😛 Luulin hankkineeni karitsanpotkia, mutta paketista kuoriutuikin yksi mojova lampaanpotka, joka painoi sellaisenaan 1,4 kg. […]

Marokkolaiset karitsanpotkat sahramilla ja hedelmillä

Marokkolaiset karitsanpotkat sahramilla ja hedelmillä

Pitkään haudutettu, suussa hajoavan murea liha on yksi parhaista asioista, joita tiedän. Hulluilla päivillä oli tyrkyllä karitsanpotkia, ja ne sopivat pitkään haudutteluun erinomaisesti. Viimeksi hauduttelimme karitsanpotkat punaviinissä vaniljatangon kanssa, mutta tällä kertaa otettiinkin eksoottisempi suunta. Idea tämän kertaiseen makumaailmaan lähti BBC:n sivuilta bongatusta marokkolaisesta karitsataginesta. BBC:n lammasreseptejä on tullut muokkailtua ennenkin, ks. Nyhtölammasta granaattiomenalla ja […]