Tag: optimal performance

Asunto löytynyt, aineenvaihdunta haussa

Asunto löytynyt, aineenvaihdunta haussa

Viime viikolla tapahtui pari merkittävää asiaa. Ensiksikin, kävin pitkästä aikaa ihan fyysisesti kilpirauhaslääkärini vastaanotolla, seurantaa on pääsääntöisesti hoidettu verikokein ja puhelinajoin. Kerroin vuosi sitten täällä blogissa kilpirauhasen vajaatoiminnastani (ks. On se vajaatoiminta) ja sen hoitotasapainon etsimisestä, joka ei ole ollut helppoa. Viime vuonna kesän lopusta luulimme että oikea annostus oli vihdoin löytynyt, ja sillä tultiin […]

Ystävät tukevat, vaikka pärjäisitkin itse

Ystävät tukevat, vaikka pärjäisitkin itse

Olen viime aikoina saanut monta muistutusta ystävien tärkeydestä, ja se jos jokin ansaitsee oman kirjoituksensa. Olen itseasiassa kirjoittanut samankaltaisen kirjoituksen Ystävät ovat ihania jo toukokuussa 2014. Kumman samanlainen ajoitus, joskin erilaiset ongelmat. Keväisin tuntuu riittävän koettelemuksia?  Niiltä kaikista läheisimmiltä ihmisiltä odottaakin tietynlaista kiinnostusta ja myötäelämistä, mutta olen saanut ilokseni huomata kuinka montaa muutakin elämäni koskettaa. 🙂 Kun kerroin opiskelukavereilleni erosta, […]

Olkapään magneettikuvaus ja treenipohdintaa (+Pumpkin Pie Smoothie)

Olkapään magneettikuvaus ja treenipohdintaa (+Pumpkin Pie Smoothie)

Olin viime viikolla olkapään magneettikuvassa. Mokoma todettiin tulehtuneeksi jo alkuvuodesta, ja toukokuussa ja lokakuun alussa sitä hoidettiin kortisonipiikeillä. Magneetti otettiin, jotta selviäisi onko kipuilun takana jokin pahempi tulehdus vai vanha vamma (helmikuun ultraäänen mukaan kiinnikkeet olivat rikki). Olen etenkin nyt Oikotie Optimaaliin-valmennuksen alettua odottanut innolla että pääsisin taas treenaamaan yläkroppaakin, ja vieläpä ilman pelkoa paikkojen hajottamisesta! Niinpä odotinkin […]

Oikotie Optimaaliin-nettivalmennus

Oikotie Optimaaliin-nettivalmennus

Hui. Mitä sitä tulikaan tehtyä? Siinä olivat ensimmäiset ajatukseni reilu kaksi viikkoa sitten kun olin juuri lähtenyt mukaan Optimal Performancen Oikotie Optimaaliin 6kk-nettivalmennukseen. Valmennuksia jaettiin kuntosalini tempauksessa ilmaiseksi, joten tartuin oitis tilaisuuteen. Kotona rupesin miettimään oliko tämä nyt järkevää. Olen melko tyytyväinen elämäntapaani, koen ateriankoostamisen olevan hallussa ja liikuntaa harrastan liikunnan ilosta ilman sen kummempia tavoitteita. […]