Remonttikonsultti, osa 7: Sähkötyöt

Remonttikonsultti, osa 7: Sähkötyöt

Muistisääntö itselle ja muille: Ensin tehdään sähkötyöt, sitten maalataan vasta. Arvannet jo, että meillä tämä tehtiin päinvastaisessa järjestyksessä. Seinän piikkausta vuoden 2012 remontissa Edellisessä Remonttikonsultti-sarjan jutussani käsittelin seinien pohjatöitä ja kerroin, että niiden tekemisen jälkeen seinät olivat valmiina maalattavaksi. Periaattessa kyllä, mutta aloimme vasta seinien maalaamisen jälkeen pohtia, pitäisikö asuntomme pistorasioiden määrää lisätä. Niitä nimittäin oli […]

Paahdettua ruusukaalia ja mojitosiikaa

Paahdettua ruusukaalia ja mojitosiikaa

Olemme jääneet ruusukaalikoukkuun. Luulin aiemmin, että ruusukaali on kitkerää ja vähän pahaa, mutta olen ilmeisesti vain saanut huonoa ruusukaalia. Ruusukaalista tulee erinomaista, kun sen paahtaa uunissa öljyn, suolan ja pippurin kanssa. Se on vielä varsinaista pikaruokaa ja valmistuu lähes itsekseen. Paahdetut ruusukaalit Ainekset sopivasti ruusukaaleja, esim. 1/2 kg puolikas sitruuna oliiviöljyä suolaa mustapippuria Valmistaminen Huuhtaise […]

Kantorepputestissä Manduca

Kantorepputestissä Manduca

Saimme kehutun Manduca-kantorepun kaveriltani lainaan muutama viikko sitten. Reppu on tuntunut ensimmäisistä kokeiluista asti hyvin miellyttävältä, ja se on Stokkeen verrattuna pehmeämpi ja helpommin lähestyttävä. Manduca häviää kuitenkin tyylikkyydessä Tulalle sen säätöneppareiden ja vetoketjujen vuoksi. Ilmojen viiletessä minun intoni kantamista kohtaan on hieman laimentunut, sillä lapsen pukeminen reppua varten vie turhan paljon aikaa ja vaunuihin hänet saa nopeammin. En ole saanut hankittua […]

Vauvahyrrä

Vauvahyrrä

Lapsen painopiste on ilmeisesti siirtynyt hänen oikeaan kylkeensä ja vatsan puolelle. Kun hänet asettaa tasaiselle alustalle, hän kellahtaa välittömästi mahalleen. Tämä tekee vaipan vaihtamisesta ja vaatteiden pukemisesta sangen työlästä. Hän on viimeisen viikon aikana oppinut kääntymään sujuvasti myös vatsaltaan takaisin selälleen, mikä on lisännyt intoa pyöriä hyrränä molempiin suuntiin. Tätä treenataan sitten päivin öin. Rouva kertoi, että […]

Vaippajuttuja

Vaippajuttuja

Nyt kun vauva-arkea on takana jo yli puoli vuotta, uskallan vähitellen ottaa kantaa vauvanhoitoon ja vauvanhoitotarvikkeisiin. Aloitetaan vaipoista. Yksi tämän palstan kuvaukseenkin viime helmikuussa nostamistani kysymyksistä oli, voiko niitä kestovaippoja muka oikeasti käyttää. Puolen vuoden kokemuksella voin nyt sanoa, että kyllä voi. Siirryimme kertakäyttövaipoista kestovaippoihin, kun tyttö oli parin viikon ikäinen. Aivan ensimmäisinä päivinä kestovaippoja […]

Remonttikonsultti, osa 6: Seinien pohjatyöt

Remonttikonsultti, osa 6: Seinien pohjatyöt

Ostimme asuntomme tammikuun viimeisenä päivänä vuonna 2003 ja päätimme muuttaa sinne maaliskuun ensimmäisenä. Kuvittelimme, että ehdimme kunnostaa sekä lattiat, seinät että katon tämän kuukauden aikana. Yhtenä päivänä poistetaan tapetit, toisena tasoitetaan seinät ja kolmantena ne maalataan. Vai miten se menikään? No, ei sinne päinkään. Ongelma ei ollut seinissä oleva lika ja tauluista jääneet haamukuvat vaan […]

Punajuuri-brownies x 2

Punajuuri-brownies x 2

Pari viikkoa sitten Rouva kävi työväenopiston suklaaruokakurssilla, jossa tehtiin punajuuri-brownieseja. Sain yhden tuliaisena ja maistoin sitä skeptisenä. Se oli herkullista. Niin herkullista, että Rouva sai tehdä brownieseja muutaman päivän päästä uudelleen. Miksi punajuurifanaatikko sitten olin niin skeptinen? Olin tammikuussa innoissani: Helsingin Sanomien ruokatorstai julkaisi punajuuri-suklaabrownies-ohjeen. Jee! Rouva testasi ohjetta myöhemmin keväällä. Brownie ei ollut hyvää. […]

Isänpäivän brunssi

Isänpäivän brunssi

Taisin mennä jossain sanomaan, että toivon ensimmäiseltä isänpäivältä hyvää ruokaa ja juomaa. Toive kuultiin. Aamulla pöytään oli katettu samppanjaa, smoothiet, pikkurieskoja, kylmäsavulohitahnaa ja raikasta hedelmäsalaattia. Jälkiruoaksi nautimme kahvit ja herkullista tarte tatinia jogurttikastikkeella. Illalla herkuttelimme vielä pizza biancalla ystäviemme kanssa. Sain lahjaksi kivan paidan ja vauvaleimasimella painettua taidetta. Leimasimen käyttöliittymä oli kuulemma hieman hankala: punajuureen […]