Dolly Alderton – Kaikki mitä tiedän rakkaudesta
(parasta tässä kirjassa oli lukuseura)
♥♥
Alkuteos Everything I Know About Love (2018)
WSOY 2020
Suom. Viia Viitanen
Bongailen yleensä uutuuskirjoja kustantamojen katalogeista (verrattavissa karkkikaupassa käymiseen) ja niiden fb-päivityksistä. Nyt en kuollaksenikaan muista, mistä brittitoimittaja- ja kirjailija Dolly Aldertonin aikuiseksi kasvamisen kipuilusta kertova esikoisteos varausjonoon putkahti, mutta odotin innolla kevyempää luettavaa pitkäpiimäisen Kellontekijän tyttären jälkeen. Lupasin viime postauksessa arvostelun Rose Napolitanon yhdeksästä elämästä, mutta en saanut siihen minkäänlaista tunneyhteyttä itselleni ajankohtaisesta teemasta huolimatta ja jätin sen suosiolla kesken.
Kaikki mitä tiedän rakkaudesta herättää vähän samankaltaisen lievän myötähäpeän tunteen, kuin omia nuoruuden aikaisia valokuvia katsellessa. Se kuitenkin missaa toisen oleellisen tunteen, muistojen aiheuttaman kuplivan ilon pilkahduksen.
Kansilehdessä kirjan mainitaan olevan ”hauska” ja ”paikoin järkyttävä”. Itse hymähdin kerran, järkyttäviä osioita taisivat olla keskiluokkaisten, etuoikeutettujen nuorten tolkutonta ryyppäämistä (ja huumeiden käyttöä) kuvaavat osiot. Monen kolmekymppisen nuoruus ja opiskeluajat, myös minun, ovat olleet kosteampia kuin ehkä nykyajan nuorten, näihin vuosiin kuuluu kiinteästi myös ensimmäisissä ihmissuhteissa räpiköinti. Aldertonin bilesekoiluista, loputtomista pyrkimyksistä miellyttää miestä miehen perään ja ystäväongelmista (mm. kymmenen sivun itkuvirsi bestiksen pariuduttua) en kuitenkaan saanut irti juuri mitään. Lukeminen tuntuikin vähän samalta, kun kuuntelisi tuntitolkulla nousuhumalaisen puolitutun avautumista elämästään.
Huumori hukkuu pitkälti myös suomennokseen, tunnistin jatkuvasti paikkoja, jotka on varmasti englanniksi kirjoitettuina olleet osuvampia (kuka ihan oikeasti käyttää sanoja bisnesplääni, peruslissu ja suutelo). Missasin myös yhdeksän kymmenestä popkulttuuriviittauksesta, mikä on yllättävää, koska olen tosiaan samaa ikäluokkaa kirjailijan kanssa.
Silti on sanottava, että kun kirjassa päästiin välillä syvällisempiin vesiin, tykkäsin avoimesti ja tunnistettavasti kirjoitetusta syömishäiriöön sairastumisesta ja muutenkin rehellisestä otteesta itseen ja omaan käytökseen. Kaikki mitä tiedän rakkaudesta jää lopulta kuitenkin kollaasiksi suomalaiselle tuntemattoman brittijulkkiksen nuoruuden toilailuja ja ei-niin-kiinnostavia mietteitä miehistä ja ystävyydestä.
Olen sattuneesta syystä lukenut viime vuosina vinon pinon kolmekymppisten naisten elämistä kertovia fiktiivisiä ja ei-fiktiivisiä kirjoja, parhaimpina näistä Sisko Savonlahden sipsintuoksuisen Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu sekä onnen perässä juoksevan Marianne Powerin Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin. Seuraavina viikkoina luvun alle pääsevät Minja Koskelan äitiyttä pohtiva Äidiksi tuleminen sekä polygamiasta kertova Avoimet suhteet.