Anni Saastamoinen – Sirkka
♥♥♥♥
Kosmos 2019
”Sirkka merkitsee kalenteriinsa kaikenlaisia asioita, yleensä merkittäviä ja sen, milloin hänen naapurillaan on ollut juhlat. Jos juhlia on useammin kuin kahdesti kuukaudessa, Sirkka valittaa isännöitsijälle ja kaikille. Kyllä juhlia täytyy, sen Sirkka allekirjoittaa, mutta että nyt useammin kuin kerran pari kertaa kuukaudessa, se on jo alkoholismia tai muunlainen ongelma.”
Toimittaja Anni Saastamoisen omakohtaisiin kokemuksiin perustuva Depressiopäiväkirjat ilmestyi vuonna 2017 saaden suht kiitettäviä arvosteluja. Itselleni Saastamoinen oli kirjailijana täysin uusi tuttavuus,mutta mainion Sirkan perusteella myös esikoisteos päätyy lukulistalle!
Sirkalle elämässä on tärkeintä järjestys ja tehokkuus. Näitä arvoja hän toteuttaa sekä työpaikalla että vapaa-ajalla: Sirkalla on tietty määrä hillittyjä jakkupukuja ja järkevät kävelykengät, aina täydellisen siisti harmaansävyinen vuokrayksiö ja kirjahyllyn kirjat järjestetty aakkosittain, ei värien mukaan, koska tämä on Sirkan mukaan barbaarista. Sirkan sosiaaliseen verkostoon kuuluvat vain hänen äitinsä, yksi opiskeluajoilta jäänyt ystävä sekä pakollisena pahana elämään kuuluvat työihmiset eli he, joita työkavereiksikin kutsutaan. Vaikka kaikki näyttää olevan Sirkan elämässä erinomaisessa järjestyksessä, on hän kuitenkin alkanut herätä öisin kummalliseen ahdistukseen. Voisiko hän kuitenkin hyötyä pienestä sysäyksestä tuntemattomaan suuntaan?
Tämänkaltaisen romaanin, jonka keskiössä on korostetun arkinen päähenkilö ja jota sävyttää tumma huumori ja lakoninen kerronta, voisi katsoa olevan jo jonkinlainen itsenäinen kotimaisen kirjallisuuden genre. Hyvinä esimerkkeinä tästä toimii esimerkiksi Kari Hotakaisen kirjat, myös nuoremmalla naispäähenkilöllä varustettu Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu noudattaa samaa tyylilajia. Viimeksi Hotakaisen mukaoivaltavuudesta jäi rasittunut olo ja pelkäsin saman toistuvan Sirkan kohdalla. Huoleni olivat turhia, sillä Sirkka oli mitä oivallisinta seuraa! Saastamoinen kirjoittaa ihanan kepeästi ja hauskasti, käyttäen kieltä näppärästi luoden myös uusia sanoja sortumatta kuitenkaan ärsyttävään kielelliseen kikkailuun.
Vaikka Sirkka onkin kirjoitettu suht karikatyyrimaiseksi hahmoksi, joka tuo kirjaan lisää huumoriarvoa, hänessä oli silti kovin paljon samastuttavaa. Ehkä ihastuinkin tähän pieneensuureen romaaniin tulenpalavasti siksi, että löysin pienen (ja välillä vähän suuremmankin) Sirkan myös omasta sisimmästäni. Kuten Sirkka, myös minä rauhoitun viherkasvien ja kirjojen äärellä (valitsin päähenkilön kunniaksi kuvaan arkisen pelargonian), haluan henkarien osoittavan tasapainoisesti samaan suuntaan ja olen hävennyt suuresti jokaikisellä joogatunnilla, johon olen osallistunut.
Parhaat kirjat jättävät sydämeen pienen jäljen ja Saastamoinen onnistui ihastuttavan harmaalla antisankarillaan sen tekemään. Jos jotakin olisin kirjasta muuttanut, olisi tarina hyötynyt pienen toiston karsimisesta, muuten tämä oli mitä hurmaavin teos. Vahva suositus Sirkalle!
