Kate Davies – Syvään päähän

♥♥♥

Alkuteos In at the Deep End (2019)

Gummerus 2020

”Olin yhtäkkiä niin viisas ja seksuaalisesti kokenut. Minulla oli taas identiteetti, eikä se ollut ”vähän paska virkamies, joka juo laatikkoviiniä ja katselee sitcomeja”. Olin lesbo. Menestyksekäs lesbo, siltä se tuntui.”

Valitsen kirjoja usein myös houkuttelevan kansikuvan perusteella ja Kate Daviesin ensimmäinen suomennettu teos, Syvään päähän, saa tämänastisen kirjavuoden herkullisimman kannen tittelin! Hyvin kisassa ovat pärjänneet myös Ei, ei ja vielä kerran ei sekä Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, joista olen sattumalta pitänyt kovasti muutenkin.

Julia on kärsinyt jo pidemmän aikaa niin sanotusta kuivasta kaudesta, hän ei ole nimittäin harrastanut seksiä kohta kolmeen vuoteen. Tämä vastentahtoinen selibaatti päättyy lopulta, muttei järin miellyttävästi – seksikumppani syyttää Juliaa peniksensä rikkomisesta ja kokemus on muutenkin kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Kämppis saa kuitenkin houkuteltua Julian uudelleen Lontoon yöelämään, jonka seurauksena hän päätyy puolivahingossa uudelleen vieraan ihmisen sänkyyn, mutta tällä kertaa naisen. Tämän kokemuksen seurauksena Julia sukeltaa uudelleen sekä omaan seksuaalisuuteensa että Lontoon queer-maailmaan. Pian hän huomaa olevansa tulisesti rakastunut pöyristyttävän itsevarmaan Samiin, joka rikkoo kaikkia niitä sääntöjä, joita Julialla on ollut sekä seksistä että parisuhteista.

Kun takakansitekstissä puhutaan peniksen rikkomisesta ja häpykarvojen ajelusta, voi jo siitä päätellä, että kirja tulee sisältämään jonkun verran seksuaalista sisältöä. Silti minut yllätti, miten valtavasti sitä kirjassa oli eikä se ollut todellakaan pelkästään vaaleanpunaista ja höttöisen romanttista vaan myös ronskia ja rietasta. Jos siis haluat tarinasi siveän romanttisina, Syvään päähän ei ole sinua varten. Kirjoitin yhdessä aiemmassa arvostelussa saamastani tragediaähkystä, tällä kertaa taas koin jonkinlaisen seksiähkyn. Seksiä on tarinassa tosiaan todella paljon ihan tekoina mutta kirjan henkilöt myös puhuvat siitä taukoamatta, joka alkoi tuntua puuduttavalta ja jonkinlaiselta sivujen täytteeltä.

Kirjailija myös asettaa päähenkilönsä useamman kuin yhden kerran tilanteisiin, jossa hänet jonkin verran painostamalla houkutellaan seksuaalisiin tekoihin, jonka seurauksena hän tuntee sekä ohimenevän nautinnon mutta aivan erityisesti häpeän tunteita. En oikein tiennyt miten näihin olisi tullut suhtautua ja niistä jäikin vain epämiellyttävän hämmentynyt olo siitä, mitä näillä (lukuisilla) kohtauksilla tavoiteltiin.

Kirjassa oli myös paljon hyvää, Davies kertoo Julian parisuhteen kautta, miten toksiset suhteet eivät ole vain heteroiden yksinoikeus ja kirjoittaa tarkkanäköisesti suhteessa vähitellen lisääntyvästä henkisestä väkivallasta (toisin kuin esimerkiksi Outi Pakkanen umpisurkeassa Julmassa kuussa). Syvään päähän loistaa ennen kaikkea mahtavilla sivuhenkilöillä, jotka tuovat tarinaan huumoria ja syvyyttä. Muun muassa Julian vanhemmat, Youtube-kanavan perustanut isä sekä tyttärensä tyttöystävään ensisilmäyksellä ihastuva äiti olivat kerrassaan mainioita, samoin kuin hänen kuukautisaiheisessa musikaalissa (kyllä) esiintyvä, kiroileva ystävänsä Cat.

Kaiken kaikkiaan, Davies olisi voinut jättää muutaman seksikohtauksen välistä ja keskittyä kuvaamaan lisää vaikkapa Julian seksuaalista heräämistä, joka oli kirjan mielenkiintoisimpia osuuksia, tai sen loistavia henkilöhahmoja.

Lisää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä kirjoja löydät allaolevan avainsanan takaa!

Kulttuuri Kirjat

Märta Tikkanen – Miestä ei voi raiskata

Alkuteos Man kan inte våldtas (1975)

Tammi 1982

♥♥

Moderniksi klassikoksikin tituuleerattu Miestä ei voi raiskata kuohutti ilmestyessään, Märta Tikkanen on jälkeenpäin kertonut saaneensa osakseen vihanpurkauksia, nimittelyä ja jopa osa hänen tutuistaan vaihtoi kadulla puolta kirjailijan nähdessään. Teos oli ajassaan hyvin rohkea feministinen kannanotto käsitellessään päähenkilö Tovan tarinan kautta sukupuolten välistä tasa-arvoa, raakaa seksuaalista väkivaltaa ja naisten itsemääräämisoikeutta. Kirjasta on ilmestynyt myös Jörn Donnerin ohjaama elokuva vuonna 1978, Helsingin Kaupunginteatteri taas on tekemässä siitä ruotsinkielistä teatterisovitusta tänä syksynä.

Tova on helsinkiläinen kahden aikuistumisen kynnyksellä olevan pojan yksinhuoltaja ja kirjastovirkailija. Hän päättää 40-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi käydä syömässä hyvän aterian läheisessä ravintolassa mutta ilta saakin karmean lopun – hän päätyy tuntemattoman miehen asunnolle ja tämän raiskaamaksi. Toivuttuaan pahimmasta shokista, Tova ei ilmoita asiasta poliisille vaan päättää ottaa lain omin käsiinsä tarkoituksenaan näyttää miehelle, miltä tuntuu olla avuttomassa tilassa, nöyryytettynä.

Arvelin esitietojen valossa, että olisin rakastanut kirjaa yli kaiken, mutta sainkin sen vain vaivoin loppuun. Tätä arvostelua oli todella vaikea kirjoittaa, koska mietin koko lukemisen ajan, että olenko liian tyhmä, kun en osaa tähän ihastua? En tarkoita kirjan teemaa, koska jos se on ollut tärkeä ja ajankohtainen 1970-luvun Suomessa, on se, valitettavasti, sitä edelleen myös 2020-luvulla. Arvostan älyttömän paljon Tikkasen anteeksipyytelemätöntä ja vimmaista teosta kirjallisena ja feministisenä tekona. Jos siis aiheen puolesta antaisin sydämiä, saisi Miestä ei voi raiskata täydet viisi sydäntä.

Itse pääjuoni, Tovan raiskaajan kiikkiinsaaminen oli paikoitellen dekkarimaisen jännittävää luettavaa ja pakottaa lukijan pohtimaan kiinnostavalla tavalla koston oikeutusta. Myös osa päähenkilön päänsisäisestä pohdinnasta naisten oikeuksiin ja miesten ylivaltaan liittyen oli mahtavan raivokasta, kirkasta ja hyvinkin oivaltavaa. En pitänyt kuitenkaan ollenkaan Tovan pohdinnan ajoittaisesta murtumisesta jonkinlaiseen hyvin lyyriseen, sekavaankin ajatuksenjuoksuun ja jouduin lukemaan näitä pätkiä uudelleen ja uudelleen pysyäkseni tarinan kyydissä.

Tikkanen kommentoi hyvin monenlaista naisiin kohdistuvaa epätasa-arvoa myös sivuhenkilöidensä, kuten Tovan naispuolisen esimiehen ja työkaverin, kautta, jonka lisäksi kirjassa on lukuisia takaumia, erityisesti Tovan aiempiin miessuhteisiin. Ajattelen, että pääjuoneen keskittyminen ja takaumien ja nykyhetken selkeämpi erottaminen toisistaan olisi selkeyttänyt kokonaisuutta ja helpottanut juonen seuraamista. Ja vaikka itse aihe on edelleen hyvin ajankohtainen, teksti ei omasta mielestäni ole kauhean hyvin kestänyt aikaa vaan koin koko ajan lukevani 40 vuotta vanhaa teosta.

Mutta älä jää vain vain minun mielipiteeni vangiksi, nappaa kirja luettavaksesi tai tsekkaa siitä muita arvosteluja! Jos taas olet kiinnostunut modernimmasta feministisestä kirjallisuudesta, suosittelen lämpimästi esimerkiksi Koko Hubaran Ruskeita Tyttöjä

Kulttuuri Kirjat