Anne Cathrine Bomann – Agathe

♥♥♥♥

Alkuteos Agathe (2017)

Gummerus 2020

Suom. Sanna Manninen

”Jos jään eläkkeelle 72-vuotiaana, työtä on jäjellä viisi kuukautta. Se tekee 22 viikkoa, ja jos kaikki potilaat tulevat, se tarkoittaa, että keskusteluja on vielä tasan 800. Peruutukset ja sairastumiset tietenkin pienentävät lukua. Se on lohdullinen ajatus, kaikesta huolimatta.”

Ann Cathrine Bomann on tanskalainen kirjalija ja psykologi. Hän on asunut Pariisissa samalla Rue de Rosettes-kadulla kuin esikoisteoksena päähenkilö.

Ikääntyvä pariisilainen psykiatri laskee päiviä eläkkeeseensä. Potilaiden ongelmat eivät ole enää aikoihin jaksaneet herättää kiinnostusta ja tapaamisilla hän piirtelee muistivihkoonsa lintujen kuvia. Vaikka psykiatri on kieltäynyt ottamasta enää uusia hoidettavia, onnistuu hänen vastaanotolleen päätymään uusi potilas, saksalainen nainen nimeltä Agathe. Vähitellen Agathen tapaamiset alkavat muuttaa elämässään urautuneen miehen pientä maailmaa.

Agathen koruttomuudesta kumpuava kauneus muistuttaa Joel Haahtelan Adèlen kysymystä. Sattumalta kirjailijoilla on lähes sama ammatti (Haahtela toimii kirjoittamisen ohella psykiatrina) ja kummatkin kirjat kertovat hieman mystisestä naishenkilöstä, päähenkilönään kuitenkin ikääntyvä mies. Molemmat ovat lyhyitä pitudeltaan, mutta silti onnistuvat luomaan mieleenpainuvan tarinan, sanomaan kaiken tarvittavan harkituilla lauseilla.

Kirjassa on tehty kiinnostava valinta sijoittamalla tapahtumat toisen maailmansodan jälkeiseen Pariisiin, mutta kuten useimmiten historiallisissa romaaneissa, paikka tai aika eivät näyttele romaanissa minkäänlaista roolia. Olisin odottanut kuvailua esimerkiksi sodassa pahoin pommitetun kaupungin siluetista tai muuten henkilöiden kokemuksia poikkeuksellisista vuosista, mutta Agathe voisi sijoittua lähes mille tahansa vuosikymmenelle. Samoin itse päähenkilön taustasta ei kerrota juuri mitään, ei edes nimeä. Erikoisessa valinnassa on jotain viehättävää, ehkä kirjailija haluaa kuvata tarinan universaaliutta.

Tämä on loistava pieni romaani myös aloitteleville tai lukujumista kärsiville lukijoille, jotka haluvat tutustua johonkin hieman syvällisempään tekstiin, mutta jonka pituutta tai vaikeutta ei tarvitse pelätä. Ja jos haluat lukea lisää mieleenpainuvista lääkärihahmoista, suosittelen myös ruotsalaiskirjalija Nina Lykken Kohonnutta riskiä.

Kulttuuri Kirjat

Johanna Pohjola – Isä pullossa: Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan

 

♥♥♥♥

Gummerus 2020

”Kärsimyksen ja kokemuksen sijaan puhutaan aineesta: sääntelystä, veroista, prosenteista, ravintoloiden aukioloajoista ja poliisin hälytystehtävien lisääntymisestä. Miksi puhumme vain vähän siitä, miltä alkoholismi ja alkoholiongelma tuntuvat?”

Alkoholiongelmaisia suomalaisia on noin 200 000, jonka lisäksi suurkuluttajia on useampi satatuhatta lisää. Täten on lähes varmaa, että jos et ole itse kärsinyt alkoholismista, tiedät todennäköisesti ainakin välillisesti vähintään yhden ihmisen joka on. Toimittaja ja antropologi Johanna Pohjola on joutunut seuraamaan alkoholistin elämää läheltä, hänen isänsä Risto Pohjola taisteli päihderiippuvuuden kanssa koko aikuisikänsä, ollen vain joitakin vuosia kokonaan raittiina.

Kuten kirjoitin myös Ani Kellomäen mainion Tiedostavan siemailun taidon arvostelussa, vaikka jokainen tietää jonkun, ajattelemme kuitenkin helposti, että alkoholistit ovat joitain muita, ei meitä, meidänkaltaisiamme. Kenties heikompia, laiskempia, alttiimpia alkoholin vaaroille? Alkoholisti-sanasta tulee myös ensimmäisenä mieleen puiston penkillä istuva laitapuolen kulkija (joka varsinkin on helppo mieltää joksikin toiseksi), vaikka alkoholisteja on kaikkialla ympärillämme: ystäviä, sisaruksia, vanhempia, työkavereita.

Pohjola kuljettaa läpi kirjan oman isänsä tarinaa, jota hän tarkastelee rehellisesti muttei tuomitsevasti. Risto Pohjola toimi arvostettuna työkaverina ja esimiehenä fysiatrian ylilääkärinä koko työuransa ajan, kärsien samalla pahasta päihderiippuvuudesta. Jo tämä on tärkeä lähtökohta kirjalle, sillä edelleen moni suurkuluttaja perustelee alkoholinkäyttönsä ongelmattomuutta sillä, että onnistuu hoitamaan työnsä. Kuten Pohjola kirjoittaa, iso osa alkoholisteista suoriutuu työstään hyvin, kunnes ei sitten enää suoriudukaan. Ja vaikka ihminen onnistuisi olemaan selvinpäin toimistotyöaikansa, hän aiheuttaa joka tapauksessa kärsimystä juomisellaan sekä itselleen, että läheisilleen.

Isä pullossa: Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan on mitä parhainta, tutkivaa journalismia. Johanna Pohjola sukeltaa tutkimaan isästään löytyvien asiakirjojen ja entisten työkaverien haastattelujen lisäksi myös omia kokemuksiaan alkoholistin tyttärenä, aina omia nuoruuden päiväkirjojaan myöten. Kirjailijan oma kerronta ja muistot yhdistyvät sulavasti virallisiin lähteisiin ja päihdealan asiantuntijoiden näkemyksiin. Lähdeviitteet on myös merkitty tarkasti ja lähteitä on käytetty monipuolisesti. Pohjola vieraili kirjaansa varten myös useassa eri päihdehoitolaitoksessa ja ääneen  pääsevät lukuisin sitaatein myös akuutista päihderiippuvuudesta kärsivät ihmiset.

En ennen kirjan lukemistakaan suhtautunut alkoholisteihin nuivasti, tai ajatellut, että riippuvuudesta pääsee eroon helposti vain päättämällä ottaa itseään niskasta kiinni (siinä tapauksessa meillä ei olisi yhtään päihdeongelmaista). Tietokirja lisäsi kuitenkin ymmärrystäni sairauden luonteesta ja pystyn nyt entistä paremmin asettumaan alkoholiongelmaisen saappaisiin sekä tunnistamaan aiheen herättämää häpeää, joka johtaa helposti puhumattomuuteen. Kirjassa annetaan myös käytännön vinkkejä sekä työkaverin alkoholismiin puuttumiseen, että päihdeongelmaisen läheisille.

Tällaisella paneutumisella tehtyjä tietokirjoja lukisin mieluusti lisää! Suosittelen kirjaa lämpimästi ihan kaikille, koska kuten alussa sanottua, alkoholismi koskettaa jollain lailla, jossakin vaiheessa elämää hyvin suurta osaa suomalaisista.

Jos päihdemaailmoihin sukeltaminen kiinnostaa, suosittelen Linda-Maria Roineen (eli Mercedes Bentson) omakohtaista teosta Ei koira muttei mieskään, sekä jo ylempänä mainittua tietokirjaa Tiedostavan siemailun taitoa. Jälkimmäinen keskittyy tutkimaan erityisesti alkoholiviestin kyllästämää yhteiskuntaamme ja auttaa avaamaan silmiä myös omalle alkoholinkäytölle.

Kulttuuri Kirjat