♥♥♥♥

Gummerus 2020

”Kärsimyksen ja kokemuksen sijaan puhutaan aineesta: sääntelystä, veroista, prosenteista, ravintoloiden aukioloajoista ja poliisin hälytystehtävien lisääntymisestä. Miksi puhumme vain vähän siitä, miltä alkoholismi ja alkoholiongelma tuntuvat?”

Alkoholiongelmaisia suomalaisia on noin 200 000, jonka lisäksi suurkuluttajia on useampi satatuhatta lisää. Täten on lähes varmaa, että jos et ole itse kärsinyt alkoholismista, tiedät todennäköisesti ainakin välillisesti vähintään yhden ihmisen joka on. Toimittaja ja antropologi Johanna Pohjola on joutunut seuraamaan alkoholistin elämää läheltä, hänen isänsä Risto Pohjola taisteli päihderiippuvuuden kanssa koko aikuisikänsä, ollen vain joitakin vuosia kokonaan raittiina.

Kuten kirjoitin myös Ani Kellomäen mainion Tiedostavan siemailun taidon arvostelussa, vaikka jokainen tietää jonkun, ajattelemme kuitenkin helposti, että alkoholistit ovat joitain muita, ei meitä, meidänkaltaisiamme. Kenties heikompia, laiskempia, alttiimpia alkoholin vaaroille? Alkoholisti-sanasta tulee myös ensimmäisenä mieleen puiston penkillä istuva laitapuolen kulkija (joka varsinkin on helppo mieltää joksikin toiseksi), vaikka alkoholisteja on kaikkialla ympärillämme: ystäviä, sisaruksia, vanhempia, työkavereita.

Pohjola kuljettaa läpi kirjan oman isänsä tarinaa, jota hän tarkastelee rehellisesti muttei tuomitsevasti. Risto Pohjola toimi arvostettuna työkaverina ja esimiehenä fysiatrian ylilääkärinä koko työuransa ajan, kärsien samalla pahasta päihderiippuvuudesta. Jo tämä on tärkeä lähtökohta kirjalle, sillä edelleen moni suurkuluttaja perustelee alkoholinkäyttönsä ongelmattomuutta sillä, että onnistuu hoitamaan työnsä. Kuten Pohjola kirjoittaa, iso osa alkoholisteista suoriutuu työstään hyvin, kunnes ei sitten enää suoriudukaan. Ja vaikka ihminen onnistuisi olemaan selvinpäin toimistotyöaikansa, hän aiheuttaa joka tapauksessa kärsimystä juomisellaan sekä itselleen, että läheisilleen.

Isä pullossa: Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan on mitä parhainta, tutkivaa journalismia. Johanna Pohjola sukeltaa tutkimaan isästään löytyvien asiakirjojen ja entisten työkaverien haastattelujen lisäksi myös omia kokemuksiaan alkoholistin tyttärenä, aina omia nuoruuden päiväkirjojaan myöten. Kirjailijan oma kerronta ja muistot yhdistyvät sulavasti virallisiin lähteisiin ja päihdealan asiantuntijoiden näkemyksiin. Lähdeviitteet on myös merkitty tarkasti ja lähteitä on käytetty monipuolisesti. Pohjola vieraili kirjaansa varten myös useassa eri päihdehoitolaitoksessa ja ääneen  pääsevät lukuisin sitaatein myös akuutista päihderiippuvuudesta kärsivät ihmiset.

En ennen kirjan lukemistakaan suhtautunut alkoholisteihin nuivasti, tai ajatellut, että riippuvuudesta pääsee eroon helposti vain päättämällä ottaa itseään niskasta kiinni (siinä tapauksessa meillä ei olisi yhtään päihdeongelmaista). Tietokirja lisäsi kuitenkin ymmärrystäni sairauden luonteesta ja pystyn nyt entistä paremmin asettumaan alkoholiongelmaisen saappaisiin sekä tunnistamaan aiheen herättämää häpeää, joka johtaa helposti puhumattomuuteen. Kirjassa annetaan myös käytännön vinkkejä sekä työkaverin alkoholismiin puuttumiseen, että päihdeongelmaisen läheisille.

Tällaisella paneutumisella tehtyjä tietokirjoja lukisin mieluusti lisää! Suosittelen kirjaa lämpimästi ihan kaikille, koska kuten alussa sanottua, alkoholismi koskettaa jollain lailla, jossakin vaiheessa elämää hyvin suurta osaa suomalaisista.

Jos päihdemaailmoihin sukeltaminen kiinnostaa, suosittelen Linda-Maria Roineen (eli Mercedes Bentson) omakohtaista teosta Ei koira muttei mieskään, sekä jo ylempänä mainittua tietokirjaa Tiedostavan siemailun taitoa. Jälkimmäinen keskittyy tutkimaan erityisesti alkoholiviestin kyllästämää yhteiskuntaamme ja auttaa avaamaan silmiä myös omalle alkoholinkäytölle.