Raven Leilani – Kiilto
♥♥♥♥
Alkuteos Luster (2020)
Otava 2021
Suom. Kaijamari Sivill
”Niin että juu, vanhempi mies on ihme, koska hän on maksanut sähkölaskuja kolmekymmentäkahdeksan vuotta ja selvinnyt ruokamyrkytyksestä ja lukenut ilmastoraportit eikä siltikään ole tappanut itseään, mutta kun minäkin olen elossa kahdenkymmenkolmen naisena eletyn vuoden, munasarjan kiertymisen ja opintolainan ja nappikauluspaitaisten uusnatsien jälkeen, niin se on itse asiassa huomattavampi saavutus.”
Raven Leilani on amerikkalainen kuvataitelija ja esikoiskirjailija, ennen Kiiltoa häneltä on ilmestynyt lyhyttarinoita. Kiillon minäkertojana toimii New Yorkissa asuva Edie, jonka elämä on yhtä selviytymistä. Ylikallis kimppakämppä kuhisee hiiriä ja torakoita, ihmissuhteet ovat kaikkea muuta paitsi vastavuoroisia ja turvallisia. Lopulta Edie saa sekä häädön asunnostaan, että potkut työstään kustantamossa, ja jää kokonaan tyhjän päälle. Hän päätyy asumaan rakastajansa, keski-ikäisen Ericin, tämän vaimon Rebecan ja heidän adoptiolapsensa luo hyvämaineiselle esikaupunkialueelle. Erikoinen järjestely on täynnä vaaranpaikkoja, mutta luo myös yllättäviä kohtaamisia osapuolten välille.
Kiilto tarkastelee osuvasti Edien, Ericin ja Rebecan välisiä valtasuhteita, epäsuhtainen kolmiodraama on kuin amerikkalainen yhteiskunta pienoiskoossa. Edie on lähtökohtaisesti alisteisessa asemassa erityisesti ihonvärinsä ja pienituloisuutensa vuoksi, kun taas Eric ja Rebecca edustavat valkoista, hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa. Kirjassa on samankaltainen omituinen ja vangitseva tunnelma kuin Han Kangin Vegetaristissa. Tunnelma on välillä niin tiheä, uhan tuntu läsnä, että kirjaa on lähes mahdoton laskea käsistään. Kiilto on älykäs olematta liian vaikea ja asettaa lukijansa kiinnostavan epämukavaan ja tirkistelevään asemaan.
Vaikka Edien tausta ja elämäntilanne oli paikoin hyvinkin rujoa luettavaa, uppouduin silti hänen ainutlaatuiseen päänsisäiseen maailmaansa. Lukeminen vaikutti ensin kuin sipulin kuorimiselta, sivu sivulta päästään yhä lähemmäs Edien ydintä ja olemusta, mutta kaiken tapahtuneen jälkeenkin hän jää jonkinlaiseksi mysteeriksi. Varmaa on kuitenkin hänen syvin toiveensa: tulla nähdyksi omana itsenään.
Ajoittain etäännyin hieman, koska en ymmärtänyt isoa osaa kulttuurisista viittauksista muun muassa tv-sarjoihin ja musiikkiin. Dramaattiset juonenkäänteet eivät myöskään ole täysin uskottavia, mutta kumma kyllä se ei kovin paljoa haitannut, pikeminkin lisäsi kirjan jännitystä. Lopuksi on sanottava, että Kaijamari Sivillin suomennos on ehdottomasti yksi parhaista, joihin olen törmännyt.
Vahvan esikoisteoksensa perusteella olen varma, että Leilanista tullaan vielä kuulemaan! Jos New Yorkiin sijoittuvat kirjat kiinnostavat, tsekkaa viiden sydämen omaelämäkerta Unorthodox: Näin hylkäsin hasidijuutalaiset juureni ja 1940-luvun teatterimaailmaan sijoittuva Tyttöjen kaupunki.