13 Vaaran valloitus – tutustumista Vuokatti Trail Challengen reittiin
Juhannuslauantai näytti taas juhannuskelinsä – sateista mutta märkää. Mielikuvissani olin ajatellut juoksevani poluilla auringonpaisteessa, upeiden maisemien avautuessa Vaarojen laelta eteeni… Maisemat olivat toki upeat näinkin ja sainhan nauttia auringosta jopa muutamia minuutteja kerrallaan sateen lomassa :). Lauantaille olin siis suunnitellut polkupitkiksen tutustumalla Vuokatti Trail Challengen 22 kilometrin reittiin. 42 kilometrin ja 57 kilometrin reitit yhtyvät tähän samaan reittiin Teerivaaran koulun kohdalla ja loppumatkan reitti on sama kaikille kisamatkoille. 115 kilometrin matkalla tämä reittiosuus mennään kahteen kertaan, aivan aluksi ja lopuksi. Voin todellakin vain kuvitella, miltä Vaaroille kipuaminen ja jyrkät laskut tuntuvat matkan päätteeksi…
Matkaan valmistauduin ottamalla mukaan reittikartan, kompassin (josta mies ohejisti ottamaan suunnan pohjoiseen jos eksyisin, niin paljon hän luottaa kompanssinkäyttötaitooni :D), vedenpitävän takin, juotavaksi vettä rakoon ja urheilujuomaa lötköihin sekä syötäväksi energiakarkkeja, suklaata ja yhden shotin.
Matkalla kuvasin Vaarat, jotka kohta ylittäisin matkallani Teerivaaran koululta Vuokatin Vaaralle.
Teerivaaralta Rönkköön
Lähdin matkaan siis Teerivaaran koulun pihasta, reitti löytyi helposti tien toiselta puolelta. Alkumatkan reitti, noin 7.2 kilometrin kohdalla olleeseen t-risteykseen asti oli merkitty UKK-reitin reittipylväillä, sinisillä nauhoilla sekä viime vuotisilla Halti Outdoor Weekendin kylteillä ja nuolilla. Tuolla merkintämäärällä eksymisen oli täysin mahdotonta alkumatkasta. No nythän on niin, että joko minä olen surkea polkujuoksija tai nämä alkupään polut olivat tällä hetkellä vielä kohtuullisen haastavia juosta, luulen että molemmat ovat osin totta. Alkumatkasta juokseminen tuntui haastavalta siitäkin syystä, että polku oli toisinaan todella kapea ja toisinaan hukassa aluskasvillisuuden alla lähes kokonaan, myös tykkylumen kaatamia puita oli vielä paljon polulla. Matkan edetessä tajusin kuitenkin, että alkumatkan polku olisi ollutkin aivan juostavaa suhteessa siihen, mitä oli luvassa… Toisaalta nautin siitä, että sain raivata reittiä heinikossa, kierrellä kaatuneita puita ja juosta pitkospuita saniaisten keskellä, se teki etenemisestä entistä eksoottisempaa. Useaan kertaan matkalla ajattelin juoksevani lapsuuden mielikuvissani, juuri tällaiselta ajattelin aarniometsän näyttävän.
Noin 3.3 kilometrin kohdalla alkoi metsäautotie, siitä viiteen kilometriin polku oli selvästi paremmin juostavaa. Noin viiden kilometrin kohdalla Vuokatti Trail Challengen reitti kääntyi jatkumaan kiertoreittiä lehmä(?)aitauksen reunaa pitkin. Kiertoreitillä matkanteko hidastui huomattavasti kaatuneiden puiden vuoksi, joita tuolla pätkällä oli vielä todella paljon. Kaatuneita puita piti kiertää ja takaisin reitille löytäminen oli yllättävän haastavaa, koska polku sulautui maastoon täydellisesti. Onneksi puissa oli selkeät reittimerkinnät tälläkin pätkällä. Ensimmäiseen tuntiin olin hölkkytellyt 5.4 kilometriä, kunnioitus kisassa juosseita kohtaan alkoi kasvaa entisestään. Kiertotien jälkeen palattiin takaisin UKK-reitille, joka oli siinä vaiheessa mukavan juostavaa neulaspolkua.
Reitin varrella tuli muutama muistutus siitä, että alamäessä ei kannata laittaa painoa kantapäälle. Reitin parit pienet liukastumiset ja melkein kaatumiset tulivat juuri siitä syystä, että olin liukkaassa kohdassa kaatua selälleni astuttuani liikaa kantapäälle.
Tämän kylttiviidakon kohdalla (noin 7.2 kilometrin kohdalla) Vuokatti Trail Challengen reitti käntyy t-risteyksessä vasemmalle vaikeammalle reitille ja reitti todellakin vaikeutui :). Tässä kohtaa UKK-reitti jatkuu oikealle, mutta vasemmallakin on siniset reittinauhat puissa ja siniset merkit jopa kiviin maalattuna. Ensimmäinen kunnon kivikkonousu tuli eteen lähes heti vaikeammalle reitille käännyttäessä. Nousu ei kuitenkaan ollut kovin pitkä ja Vaaran päältä avautuvat maisemat olivat kyllä kiipeäminen arvoiset. Kisassa näita maisemia ei ehdi kovin pitkään ihailla, harmi.
Rönkköstä Vuokatin Vaaralle
Rönkön laavun (noin 9.3 kilometrin kohdalla) hulppeassa vessassa pidin pissatauon ja suklaankin nappasin liivistä evääksi. Olin likomärkä alkumatkan sateesta ja märästä maastosta johtuen, sormetkin olivat aivan kohmeessa. Onneksi sade taukosi ja aurinkokin näyttäytyi. Uskomattoman nopeasti vaatteet kuivuivat ja lämpenin juostessa, merinovillapaita oli loistava valinta tälle kelille. Jo ennen Rönkön laavulle saapumista reitti yhtyi taas UKK-reittiin, jonka merkkejä seurasin, Halti Outdoor Weekendin kylttejä ei enää näkynyt. Reittimerkkejä kannattikin seurata, sillä useampaan kertaan olisin juossut harhaan, jos olisin vain jatkanut tietä tai polkua eteenpäin, UKK-reitti teki useammankin yllättävän käännöksen matkan aikana. On muuten aika kova homma laittaa reittimerkit taas paikalleen tämän vuoden kisaa varten ja nyt reittimerkinnät täytyy laittaa molempiin suuntiin, koska 115 kilometrin reitti kulkee edestakaisin Vuokatista Rumoon ja takaisin.
Rönkön alikulun jälkeen UKK-reitti kääntyy vasemmalle, siitä alkaa hieman pidempi hiekka- ja metsäautotien pätkä. Kun se loppuu, alkaa taas nousu vaaroille, joka onkin sitten yhtä nousua ja laskua Vuokatin Vaaralle asti, juuri juostavaa pätkää ei tunnu kovinkaan paljon olevan tällaiselle ei niin kokeneelle polkujuoksijalle… Oikeastihan tässäkin maastossa vedellään kisassa kunnon polkujuoksua, tottakai :).
Loppumatkasta nousut ja laskut olivat suurelta osin todella jyrkkiä, joissakin laskuissa jouduin hyppäämään tasajalkaa kalliota alas, jotta pääsin alas kielekkeeltä tai jouduin istumaan kalliolle, jotta jalkani yltäisivät seuraavalle askelmalle (tämä toki johtuu siitä, että olen todella lyhyt). Pieni vinkki muuten tasajalkaa alas hyppäämiseen; jalat kannattaa puristaa tiukasti yhteen alas tullessa, näin jalat tukevat toisiaan ja nilkan muljahduksilta välttyy todennäköisemmin (vinkki saatu laskuvarjohyppääjältä). Ylämäissä menin toisinaan jopa nelivetoa ja osassa mäkiä kiskoin itseäni puiden juurista ylös.
Palasin muuten kuvaamaan tuon pitkospuuristeyksen – en usko, että kovin monta tuollaista risteystä on aikaisemmin tullut vastaan.
Lopun rappuset Vuokatin Vaaralle olivat hulppeat, askelmia on kuulemma reilusti yli 200. Vuokatti Trail Challengen reitti jatkuu tästä vielä pari kilometriä Vuokatin urheiluopistolle, mutta minä lopetin juoksuni Vuokatin Vaaran parkkipaikalle, jossa minulla oli auto odottamassa.
Sykemittari tilttasi kesken matkan, joten siirryin Polar Beatin käyttöön. Se ei kuitenkaan mitannut sykkeitä, koska oli sitä mieltä, että sykesensorin akku oli liian heikko. Kokonaisuudessaan sain ynnäilemällä kilometrejä kellosta ja sovelluksesta kasaan noin 18.73 ja aikaa sain tuohon matkaan kulumaan todellakin jopa neljä tuntia ja 16 minuuttia! Viivyn matkalla aivan älyttömän pitkään, itsekin hämmästyin, miten sain aikaa kulumaan reitillä niin tolkuttoman kauan… Vuokatin Vaaralle saavuin hyvävoimaisena ja matkasta nauttineena, siinä suhteessa polkuhölkkäily oli kuitenkin varsin onnistunut ”juoksu”retki.
Summa summarum – Miten sen nyt sanoisi… Iso elämys! Vähän kyllä pienessä mielessä kävi, että mitenköhän syyskuussa jaksan vetää tuon reitin, kun olen jo taitä ennen juossut 35 kilometriä, jos lähden 57 kilometrin matkalle… Kuten reittikuvauksessa todetaan ”Varsinkin viimeiset 12 km vievät voimat kovimmastakin tossun kuluttajasta, mikäli vauhdin jako ei ole mennyt aivan nappiin… ” allekirjoitan tämän täydellisesti!
Vielä hieman polkufiilistelyä videon muodossa
– Maijaliisa
P.s. Minulla on ilo kertoa, että olen saanut blogiyhteistyön kautta arvostavaksi yhden osallistumisen vapaavalintaiselle matkalle Vuokatti Trail Challengelle, arvonta suoritetaan heinäkuussa, pysykäähän siis kuulolla :)
Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebooksivuja tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla.
Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä:
Facebook
Instagram
Twitter
YouTube