Neljänkympin kriisikö?
Ennen vanhaan puhuttiin vain viidenkympin kriisistä, kun mies osti moottoripyörän ja etsi kadotettua nuoruutta. Naisen viidenkympin kriisi taisi olla vaihdevuodet, ryppyvoiteen ostaminen ja tyhjän pesän suru, kun lapset alkoivat lähteä kotoa.
Nykyään kriisejä riittää. On kolmenkympin, neljänkympin, viidenkympin ja vaikka minkä kympin kriisit. Yhdessä kavereiden kanssa pohdittiin, että saattaisihan meilläkin olla nyt nelikymppisenä kriisiä, jos omat lapset olisivat jo teini-ikäisiä tai jopa vanhempia, mutta kun omat lapset ovat vielä alakouluikäisiä ja nuorempia, ei aikaa ikäkriiseilyyn juuri riitä. Myös urheilu ja liikkuminen pitävät mielen ja ruumiin niin tehokkaasti liikenteessä, että ikääntyminen ei tällä hetkellä tunnu yhtään missään. Osaksi koenkin, että aktiivinen urheilu ja sen myötä tyytyväisyys omaan vointiin ja elämään ovat niin kohdillaan, että aihetta kriiseilyyn ei ole.
Pitäisikö minun nyt sitten kuitenkin kriiseillä kun jouduin/sain muokata sivupalkin 39-vuotiaan 40-vuotiaaksi… Huh, lähinnä tuo ajatus kutkuttaa 🙂 Toisaalta mietin, että nyt kaksikymppiset eivät vilkaisekaan blogiani, koska heidän mielestään täällä ehkä kirjoittelee aivan mummeli. Kolmosella alkavaa ikää pidetään kai aikuisen ikänä, mutta ei vielä aivan ikäloppuna… Toisaalta olen varsin ylpeästi nelikymppinen, itse koen olevani elämäni kunnossa ja varsin tsäpäkkä aikuinen nainen 😉
Kestävyysurheilu, juoksu, on siitä mahtava harrastus, että tässäkin iässä ja juurikin tässä iässä on aivan kaikki mahdollisuudet parantaa omaa suoritustaan ja kestävyyttään. Esimerkiksi maratonjuoksija Anne-Maria Hyryläinen on uransa huipulla nyt 39-vuotiaana ja on varmasti vielä pitkään. Kirjoitinkin jo aiemmin keväällä postauksen (voit lukea sen täältä), joka pohjautui Helsingin Sanomien artikkeliin, jossa todettiin, että ennätyskunnon metsästäminen kestävyysurheilussa on täysin realistista viisikymppiseksi asti, ainakin.
Ja hei, hiukan aiheen vierestä, mutta miten minusta tuntuu että vielä kolmikymppisenäkin pitäisi olla vain syntymäkaunis ilman mitään erityistä ehostamista, mutta nelikymppiselle on varsin sallittua, jopa suotavaa kaunistautua kaikin mahdollisin keinoin. Oikeastaan aika huippua 😀
En siis todellakaan kriiseile vaan nautin, juoksen, riemuitsen ja iloitsen elämästä, ihanine ryppyineni ja rakkaine ruttuineni, jotka olen ansainnut kovalla työllä, kasvattaessani kolme hurmaavaa ihmistä kehossani <3
Aloitan riemuiten nautinnollisen nelikymppisen elämäni :) Tee sinä samoin, joka aamu, olit sitten minkä ikäinen tahansa!
Seuraa: blogit.fi, bloglovin’, Facebook, Instagram