Retkeilyä Norjassa – Kohti Hesteniä

Olimme kesällä lomailemassa Norjassa Senjan saarella. Saaren ehkä kuuluisin vuori on Segla, jolle on vaeltajia oikein ruuhkaksi asti parhaimpaan turistiaikaan. Muutamat sukulaiset valistivat meitä, että ei sinne Seglalle ole aivan välttämätöntä kiivetä (loppumatkasta kiipeily on lähinnä nelivetoa) ja että Hesten (joka on Seglan vieressä) on myös varsin upea ja huipulle kiivettäessä myös aivan riittävän haastava. Päätimme siis lähteä koko perheellä kohti Hesteniä. Suunnitelma oli, että  lasten kanssa voitaisiin mennä Hestenin ja Seglan väliselle harjanteelle ja minä kävisin huiputtamassa Hestenin.

Päivä oli lämmennyt  yllättävän lämpimäksi ja olimme pukeneet hieman liian paljon vaatetta päälle, lämpö alkoi vaivata lapsia jo alkumatkasta, siinäpä sitten käärittiin lahkeita ja hihoja ja huuhdeltiin hikistä päätä purossa sekä ylempänä jopa lumessa. Keskimmäinen lapsista lähti vetämään hurjaa vauhtia polkua pitkin, joten minä lähdin hänen kanssaan pitämään vauhtia ja mies jäi hieman rennommin etenevien tyttöjen kanssa jatkamaan matkaa. Poika osoitti aivan yllättävästi olevansa varsinainen vuorikauris ja hän piti kivikossakin niin kovaa vauhtia, että minun piti aivan tosissani nopeuttaa askellusta, että pysyin mukana.

Nouseminen Seglan ja Hestenin väliselle harjanteelle ei ollut kovinkaan vaativaa, vaikka matkalla muutama hieman jyrkempi ja kivikkoisempi kohta olikin, kaikki pääsimme harjanteelle hyvävoimaisena ja ihmeen huikeista maisemista nauttien  evästelemään.

Paluumatkalla Hestenin huipulta selvisi, että virallinen reitti Hestenille olisi kulkenut niin, että polulta olisi käännytty oikealle ennen Hestenin ja Seglan välistä harjannetta, mitään opasteita reitillä ei tokikaan ollut, tosin reitti ei juurikaan harhautunut, kuin siinä yhdessä kohdassa 😜. Palasin sitten tiedon saatuani sitä toista ja virallista reittiä takaisin. Tuota kautta reitti olisi ollut helpompi huipulle ja vain parinkymmenen metrin osalta selvästi jyrkempi. Kuitenkin tuon harjanteen kautta pääsimme kaikki näkemään upeita maisemia ja kokemaan hurjan pudotuksen suoraan mereen kallioseinältä. Täytyy kyllä sanoa, että muutaman kerran äidin sydän löi tyhjää, kun lapset harjanteelta hyvin varovaisesti kurkistelivat alas merta.

 

Mies ja lapset kääntyivät siis harjanteelta paluumatkalle ja minä lähdin kohti Hestenin huippua. Polku kulki ylös harjannetta, hyvin lähellä harjanteen reunaa ja lähti nousemaan kohti huippua kiipeilymäisen jyrkkänä. Kun en yhtään tiennyt, mitä tuleman pitää, meinasi tulla tällaisten laakeiden tunturimaisemien tytölle pupu pöksyyn ja olin jo kääntymässä takaisin, kun kaksi suomalaista pariskuntaa tulivat vastaan ja rohkaisivat minua jatkamaan huipulle, matkaa oli kuulemma vain vähän jäljellä ja maisemat palkitsisivat kipuamisen, siinä he olivat oikeassa. Jo ylös kiipeillessä maisemat olivat upeat ja majesteetillinen Segla kohosi huimana vieressä (alhaalla olevassa ravintolassa oli kuva, Seglasta ja teksti englanniksi: ”jos haluat saada tämän kuvan, sinun on kiitettävä Hestenille, ei Seglalle” 😄.

Huipulla oli porukkaa joka lähtöön, jopa pieni, noin viisivuotias suomalainen tyttö oli kiivennyt huipulle vanhempiensa ja veljensä kanssa. Olisivat nuo meidänkin muksut huipulle päässeet, jos vanhemmilla olisi pää kestänyt. Toisaalta, he olivat jo aivan valmiita lähtemään paluumatkalle ja olin oikein tyytyväinen itsekseni huipulla, joten meidän perheen osalta tämä vaihtoehto taisi olla kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Hestenin huippu on ”vain” 556 metriä merenpinnasta, mutta kun vuori nousee suoraan merestä tuohon korkeuteen, on se aivan hämmästyttävän korkealla.

Paluumatka sujuikin sitten itsekseni huomattavasti menomatkaa nopeammin. Selässä kolisi Kånken ja ihmettelin itsekseni, miksi en ollut tajunnut ottaa juoksureppua selkään, olisi ollut aika paljon miellyttävämpi kannettava.

Alaspäin vauhti kiihtyi jopa juoksua muistuttavaksi muutamin askelin, mutta kokonaisuudessaan reissu ei millään muotoa ollut polkujuoksua, vaan rauhallista vaellusta. Aikaa koko vaelluksen pysähdyksineen meni noin kolme tuntia, mutta nyt ei ollutkaan kysymys urheilusuorituksesta, vaan valtavasta elämyksestä suunnattoman upeiden maisemien keskellä. Jos vielä joskus pääsen Senjalle, haluan tulla tänne uudelleen, ehkä kiipeän myös Seglalle – nyt kun olen uskaltautunut testaamaan hieman jyrkempää nousua, luotan siihen, että Seglallakin maisemat palkitsevat urakan. Jos nyt joku sitten miettii, kiivetäkö Seglalle vai Hestenille, sanoisin, että kiipeä molemmille 😜. Hestenille kiivetessä viereisen Seglan majesteetillisuus saa haukkomaan henkeä, jos sen kokemuksen haluaa, valinta on Hesten.

Nyt jo haaveilen uudesta reissusta Norjaan,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä  sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.