Meininkiä ja matkailua viikolla 24

Tämä viikko on ollut varsin poikkeuksellinen, treeniä on tullut tehokkaasti ja aika tavalliseen tapaan mutta loppuviikosta matkailin ensin junalla ja sitten lentokoneella Katalonian helteeseen nauttimaan olosta ja ja elosta. Tällainen matkailu on minulle todella harvinaista ja siitä syystä viikko on ollut varsin huikea ja erilainen. Matka jatkuu nyt julkaisuviikolla ja toivon, että saan laitettua jonkinmoisen postauksen myös Espanjan juoksuista ja tapahtumista.

Maanantaina ohjelmassa oli juoksulenkillä juoksun lomassa kymmenen minuutin vetoa hölkkäpalautuksilla (1:00:14, 8.76 km) ja lenkin jälkeen jatkoin jäähdyttelyä kävellen (27:47, 2.37 km). Lenkin jälkeen piha vaati huomiota ja työntelin ruohonleikkuukonetta lähes tunnin verran.Tiistaina juoksin salille (21:21, 3.5 km), salilla tein jalkatreenin (1:05:15) ja hipsuttelin kävellen kotiin (18:23, 1.36 km).

Keskiviikon juoksutreeni oli vauhtitreeni, jossa alku- ja loppuverkan välissä oli 49 minuutin tasavauhtinen veto (1:20:07, 13.1 km). Lenkille lähdin auringonpaisteessa mutta vedon aikana kastuin aivan litimäräksi vesisateessa. Salille saavuin niin märkänä, että minun piti ensin rutistella itseni kuivaksi ennenkuin pystyin mennä tekemään salille lyhyen yläkropan treenin (39:56). Aurinko paistoi taas ihanasti, kun palasin salilta kävellen kotiin (19:30, 1.58 km).

Torstaina vuorossa olisi ollut palauttava parin tunnin pyöräily… Pyöräily on parin tuntia, mutta toive palauttavasta treenistä taisi käädä toteutumatta (2:04:35, 50.53 km). Perjantaina ohjelmassa oli pakkailua ja kolmen tunnin maastolenkki, mutta jalat tuntuivat aika raskailta jo heti lenkin aluksi, vaikka aloitin lenkin hyvin hitaasti. Kokonaisuudessaan lenkki meni hölkkäkävelyksi, kun jalkojen voima vain tuntui hiipuvan. Lenkki jäi myös pikkusen vajaaksi, mutta näillä voimilla sain kuitenkin ihmeen hyvän lenkin aikaiseksi hyvin hitaasti (2:41:35, 50.53 km).

Lauantaina herätyskello soi kukonlaulun aikaan ja minun reissu kohti Katalonian alkoi ensin aamun junamatkustelulla Helsinki-Vantaan lentokentälle ja sieltä lennolla Barceloonaan. Barcelonasta olimme vuokranneet auton, jolla pääsimme lopulta kohteeseen, Oreldolaan, pienen pieneen kylään Penedèsin alueella. Perillä olimme myöhään illalla, joten päivän treeni oli rankka matkustelu.

Sunnuntaina oli rentoa loikoilua uima-altaalla ja vilvoitelua vedessä. Illemmalla pääsin lähtemään lenkille ja aivan tuosta vain uskaltauduin testailemaan läheisen metsäalueen polkureittejä. Jonkin verran arastelun lähteä aivan eri suuntaan, joten lähinnä palasin takaisin päin polkuja pitkin. Helteessä juoksu tiellä oli aika raakaa tottumattomalle, mutta jatkoin tietä vielä toiseen suuntaan ja käännyin takaisin seuraavaan kylään saavuttuani (1:09:44, 10.01 km).

Matka Kataloniassa jatkuu hyvässä seurassa. Näistä seikkailuista kirjoittelen toivottavasti lisää myöhemmin. Viikon treenitunnit nousivat oikein hyvälle tasolle huolimatta matkapäivästä ja aikaa liikkumiseen käytin 12 tuntia 22 minuuttia. Kokonaisuudessaan matkaa kertyi 111 kilometriä, joista juoksua muistuttavaa oli 54.2 kilometriä.

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

blogit-150x60.png

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys