Loma alkaa viikolla 25

Kiireinen lomalainen täällä moi 🙂. Kaikkea touhuilua riittää aivan täällä kotioloissa niin paljon ettei muka meinaa ehtiä postausta kirjoittaa. Mutta enköhän silti saa viime viikon juoksuja puristettua kasaan, vaikka hieman myöhässäkin. Edellisen viikon  lopulla  olo tuntui flunssaiselta ja vielä maanantainakin  olo oli hieman outo.

Maanantain kuulostelinkin oloani ja jätin lenkin väliin työpäivän jälkeen.Välillä tuntuu, että loman lähestyessä antaa itsellee luvan hellittää ja silloin kaikki taudit yrittävät iskeä kimppuun. Tiistaina kävin testaamassa oloa lyhyellä lenkillä pääosin poluilla (43:36, 6.31 km, avg 144 bpm) ja palauttelin juoksusta leikkaamalla ruohoa kelaleikkurilla (37:18, avg 120 bpm). Illalla maata pannessa kurkkua vähän kutitti, mutta muuten flunssan oireita ei ollut.

Keskiviikkona tein lyhyen Intervallijuoksun, jossa oli vain kaksi viiden minuutin vetoa, vedoissa vauhti oli alle viisi minuuttia kilometrillä, muuten juoksun vauhti oli varsin maltillinen (35:47, 5.91 km, avg 145 bpm). Intervallitreeni päättyi kesken matkan, joten hilpasin toki kotiin intervallitreenin jälkeen (9:12, 1.3 km, avg 145 bpm). Illalla tein dynaamisen liikkuvuustreenin suoraan Polarin juoksuohjelmasta (20:06, avg 102 bpm).

Maija meinaa

Torstaina oli kevään viimeinen työpäivä ja kesäloma alkoi vihdoin. On tätä jo odotettukin. Vaikka todella pidän työstäni  KELAn kustantaman vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen puheterapeuttina, tulee loma todella tarpeeseen. Niinhän se on varmasti jokaisessa työssä, talvi ja kevät painetaan täysillä ja loman alkaessa sitä huomaa, että on todella akkujen lataamisen tarpeessa. Loman alkamisen kunniaksi kävin nautiskelemassa upeista Kainuun maisemista (1:40:54, 14.11 km, avg 139 bpm).

Maija meinaa

Perjantaina lähdimme juhannuksen viettoon toiselle paikkakunnalla ja tällä kertaa jätin juoksukamppeet kotiin. Tiesin, että vierailumme on sen verran lyhyt, että aika lenkkeilyyn ei ole ja että pääsen sitten lauantaina viikon pitkikselle.Lauantaina palasimme kotiin jo hyvissä ajoin ja pääsin pitkikselle aluksi upeassa auringonpaisteessa. Matkan aikaan ehti sataa ja tuulla lähes mytskytuulen tavoin, mutta kotiin palasin taas ihanassa aurinkoisessa illassa, vaihteleva leikkisää, etten sanoisi 😅 (2:47:13, 25.01 km, avg 147 bpm)

Sunnuntaina kävin vielä kokeilemassa palauttavaa juoksua hetken (39:05, 5.13 km, avg 130 bpm). Hämmentävää oli, että edellisen päivän pitkis tuntui lenkin aikana lihaskramppeja muistuttavana tuntemuksena sisäreisissä, mistähän sekin mahtaa kertoa?

Viikkoon kertyi juoksua mukavat 57.8 kilometriä, vaikka aikaa liikkumiseen käytin vain 7 tuntia ja 33 minuuttia. Viikon 26 suunnitelmiin kuuluu määrätreeni. Yritän kerätä mahdollisimman paljon kilometrejä, kuitenkin kohtuullisen matalilla sykkeillä. Saapa nähdä kuinka muijan käy 😀. Lomaviikko toki mahdollistaa helpommin tällaisen kilometrien keräilyn ja saatanpa jopa hölkkäillä kaksi lenkkiä päivään.Alkaakin olla viimeinen mahdollisuus saada kunnon treeniviikko alle ennen heinäkuun puolenvälin NUTS Hetta-Pallas -polku-ultraa.

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // 

hyvinvointi liikunta hyva-olo terveys