10 vuoden ’profiilikuvat’

Istun junassa matkalla koulutukseen ja löysin blogimaailmassa pyörivän haasteen, jossa muistellaan menneitä Facebook-profiilikuvien kautta. Hämmästyksekseni huomasin, että minullakin on ensimmäinen profiilikuva kymmenen vuoden takaa! Otsikon profiilikuva on heittomerkeissä, koska jokaiselle vuodelle ei kuitenkaan profiilikuvaa löytynyt ja hieman jouduin laajentamaan kuvahakua Facebookin kaikkiin kuviin, mutta eiköhän se sallita 😀

2007 – ensimmäinen profiilikuva, myöhäisellä häämatkalla kesän 2006 häiden jälkeen Azoreilla. Raukeana ja onnellisena. Matka oli mahtava, Azorit aivan loistava matkakohde ja se luonto <3 Suosittelen lämpimästi!

2008 – esikoinen Epeli syntyy; onnea, iloa, hämmennystä, väsymystä. Opettelua ja ihmettelyä. Asumme Kauniaisissa, sinne kaipaan. Juuri tänään tämä pieni nyytti, rakas rimpsessamme, täyttää 9 vuotta, minne se aika oikein meni?!?

2009 – muutto Kajaaniin. Väliaikaista asumista, välitilaa. Hyppy tuntemattomaan, yksinäisyyttä, odottelua, sopeutumista. Ja välillä Rokkia :)

2010 – Vesseli syntyy, oma koti löytyy. Oman paikan etsintää, lapsiperheen arkea, vauhdikasta ja riemullista lapsiperheen arkea.

2011 – sumuinen kuva, sumuista aikaa. Elämää lasten kanssa ja lasten ehdoilla, äitiyttä ja vähän töitä.

2012 – Pirpana syntyy; tässä se on, meidän perhe <3. Kolme lasta himpun yli neljässä vuodessa… itsekin vähän järkytyn, kun tajuan :) Rennompaa otetta elämään, on pakko, muuten ei jaksa.

2013 – lapset, koti, perhe – en löydä kuvaa itsestäni, sekin kertoo siitä, että olen laittanut itseni syrjään, olen muita varten, väsyn, hiljenen.

2014 – äiti kuolee, oman elämän rajallisuus iskee tajuntaan! Elämä on tässä ja nyt, minä olen tärkeä, minun on pidettävä itsestäni huolta, jotta voin rakastaa ja huolehtia myös muista. Elämäniloa, voimaa ja valoa! 

2015 – seikkailua, tasapainon ja hallinnan harjoittelua. Töissä, kotona, vapaalla – ammattilaisen roolia, vaimoutta, äitiyttä, eheyttävää kasvua.

2016 – mä vaan juoksen! Juoksen vauhdilla ja kovaa. Herään vihdoin ymmärtämään, että eniten ja koviten ei aina ole parhaiten. Juoksu onkin harrastus, jossa ei koko ajan pidä tuntua pahalta, vaan pääasiassa aina hyvältä. Mitenköhän sen saisi iskettyä tällaisen masokistin alitajuntaan? 

2017 – hei, vaan tänä vuonna nelikymppinen minä! Äitiys muuttuu, lapset kasvaa. Naiseus muuttuu, ei turhaan sanota, että nainen on parhaimmillaan nelikymppisenä, siltä minusta ainakin tuntuu <3. Nautin elämästä, naisena, äitinä, vaimona. Elämä on ihanaa! Tässä matkan varrella olen löytänyt itseni ja oppinut myös rakastamaan itseäni. 

Tämän piti olla kevyttä hömppää, mutta siitä tulikin syvällinen ja tunteikas kymmenen vuoden matka <3 Uskallatko tarttua haasteeseen? Saatat kokea suuria tunteita :)

Seuraa: blogit.fi, bloglovin’, Facebook, Instagram