Flunssailua ja nousua viikolla 43

Jo edellisen viikon sunnuntaina alkoi ensimmäiset flunssan oireet ilmoitella itsestään. Paluu töihin ja kunnon räkätauti veti alkuviikolla voimat minimiin. Maanantai ja tiistai meni töiden jälkeen lähinnä makuuasennossa ja ryömiessä keittiön ja vessan väliä 😅. Keskiviikkona aloin olla elävien kirjoissa ja torstaina kävin jo kävelyllä. Sykkeet huuteli kuitenkin reippaassa kävelyssäkin aika korkealla (1:23:30, 8.24 km, avg 122 bpm).

Taas kävelylenkin jälkeen mietin, miten tärkeää olisi saada mahdutettua viikkoon oikeasti yksi matalatehoinen treeni ja minun kohdalla se tarkoittaisi joko kävelyä tai uintia. Helppoa kirjoittaa ja tajuta se järkeväksi, mutta kun tulee treenin aika, totean että haluan harrastaa juoksua, en kävelyä ja se siitä hyvästä ideasta… Kauhee dilemma 😆.

Perjantaina juoksin lyhyehkön pitkiksen aamupäivällä (2:01:06, 14.64 km, avg 140 bpm) ja olo tuntui varsin mukavalta. Illalla oli polkujuoksuseuran (Hillers Trail Running Club) vertikaalitonni. En ollut ollenkaan ajatellut lähteväni sille ”tielle”, mutta kun miehen lenkki loppui ennen verttitonnin alkua, olinkin pyöräilemässä kohti lähtöä 😜.

Jo alun alkaen ajattelin kerääväni vain puolet verttitonnista (nousumetrejä 1000), loistavalla laskupäälläni tulin mäkeä könyteasäni siihen tulokseen, että puoliväliin pääsisin kuudella kierroksella (täysmatka 16 kierrosta)… Kun kuudes kierros lähestyi, aloin ihmetellä, että miten tähän puoleen väliin on muka mennyt näin vähän aikaa, taidan olla aivan huippukunnossa… Kunnes alamäessä jatkoin hieman laskutoimitusta ja tajusin, että puoliväli onkin kahdeksan kierrosta 😆.  Kotona ennen juoksua vielä tiesin, että kahdeksan kierrosta on puoliväli – sovitaanko niin, että juokseminen pehmensi aivoni, kyllä minä yleensä tällaisiin aivan perus yhteenlaskutoimituksiin kykenen. Joka tapauksessa hipsin kahdeksan kierrosta reiluun tuntiin ja palasin pyöräillen kotiin mukavan tapahtuman jälkeen (juoksua 1:04:46, 7.95 km, avg 150 bpm). Oli mukava nähdä juoksukavereita pitkästä aikaa, jutella lomakuulumisia, kuulla Vaarojen Maratonin seikkailuista ja muutenkin höpötellä matkan varrella.

Lauantaina kävimme uimahallissa perheen kanssa, jossa pääsin vetämään pienen hetken rintauintia… tai jotain sen tapaista (14:52, 500 m, avg 120 bpm). Haluaisin oppia oikeasti uimaan jotakin uintitekniikkaa, rintauinti tuntuu jotenkin luonnollisimmalta itselleni. Saisinkohan joskus vielä aikaiseksi mennä uintitekniikkakurssille… Minua hiukan ahdistaa tuollaiset tiettyyn aikaan sidotut harrastukset, koen niihin sitoutumisen jotenkin kahlitsevaksi.

Sunnuntaina kävin nautiskelemassa vielä poluilla hieman jo lumisesta maastosta  (1:48:59, 14.55 km, avg 136 bpm). Lumi kirkastaa ihanasti maisemaa, odotan jo innolla lumisia juoksuja.

Vaikka alkuviikko meni flunssan kourissa, tuli tästä viikosta loppujen lopuksi aivan kohtuullinen juoksuviikko (37.2 km), kokonaisuudessaan kilometrejä kertyi 54.7 kilometriä ja aikaa liikuntaan käytin 7 tuntia ja 49 minuuttia. Seuraavaan suureen koitokseen on enää himpun vajaa kolme viikkoa, olen menossa 12 tunnin rataultralle Joensuu Night Runille. Tällä hetkellä en ole tehnyt oikeastaan mitään suoraan tuohon kisaan liittyvää treeniä… Olo on kuin ”soitellen sotaan”… Pitäisi alkaa ainakin pääkoppaa hieman totuttamaan ajatukseen ja ehkä alkaa miettiä juoksutaktiikkaa esim. juoksu-kävelysyklien osalta. Kunnon kannalta ei ole juurikaan enää mitään hyvää tehtävissä. Siitä ehkä lisää myöhemmin.

Mukavaa viikkoa taas toiveilleen,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *