Halpa henkivakuutus ja vaihtelevat säät viikolla 11
Harrastan liikuntaa ehkä liikaakin, en juo juuri koskaan alkoholia, en tupakoi ja olen normaalipainoinen. Stressaan töistä, mutta tuskin enemmän kuin kukaan muukaan, syön kohtuullisen terveellisesti; tykkään vihanneksista ja hedelmistä, en syö erityisen paljon punaista lihaa, mutta käytän aivan liian paljon suolaa ja rakastan salmiakkia. Ja sitten päästään asiaan: suvussani on selkeä riski korkeaan verenpaineeseen ja sydän-verisuonisairauksiin (kuten lähes kaikilla suomalaisilla). Ostin itselleni verenpainemittarin ja olen sitä mieltä, että jokaisen yli nelikymppisen suomalaisen olisi hankittava itselleen verenpainemittari. Korkeaa verenpainetta ei voi mitenkään itse tietää,se ei näy mitenkään ulospäin, joten verenpaineen mittaaminen toisinaan ja säännöllisesti on halpa henkivakuutus, mitä nopeammin korkea verenpaine todetaan, sitä vähemmän se ehtii aiheuttaa vahinkoa elimistölle. Verenpaine voi olla koholla myös hoikalla, urheilevalla, tupakoimattomalla ja alkoholittomalla henkilöllä. Sydän- ja verisuonitautien lisäksi korkea verenpaine on riskitekijä myös muistisairauksille erityisesti naisilla.
Minun verenpaineeni on vahvasti valkotakkiverenpainetta, tai ei siihen oikeastaan tarvita edes terveydenhuollon henkilökuntaa, aivan omassa rauhassakin verenpaine nousee helposti varsin korkeaksi, kun alan tuosta vain mittailla paineita. Sain itseni jo huolestumaan, kun alkuviikosta mittailin paineita työpäivän jälkeen ja vain hetken istuttuani, samalla tosin huomasin, että sykekin oli aikamoisen korkea. Aloin alkuviikosta siis huolestua siitä, että verenpaineeni on selkeästi koholla. Tein jo pieniä muutoksia ruokavalioon: suolaa alan selkeästi vähentää ja salmiakin sekä lakritsin jätän aivan harvinaiseksi herkuksi. Viikonloppuna mittailin sitten paineita aamulla rauhassa ja huomasin, että aivan tavallinen verenpaine minulla kuitenkin näyttää tällä hetkellä olevan. Silti jatkan paineiden mittaamista ja olen aivan valmis vaikka aloittamaan tarvittaessa lääkityksen koholla olevaan verenpaineeseen, jos paine näyttää alkavan kohota. Juurikaan muita muutoksia en voi elintapoihini tehdä, suolan ja salmiakin/lakritsin välttämisen lisäksi, sillä muuten asiat ovat siltä osin kohdillaan. Näillä suolan ja lakritsiuutteen vähentämisellä ei verenpainetta kuitenkaan saa lasketuksi aivan mahdottoman montaa pykälää, joten tarvittaessa lääkitys on myös paikallaan, vaikka tällä hetkellä tarvetta sellaiseen pohdintaan ei onneksi näytä olevan.
Maanantaina hankin siis itselleni tuon mittarin ja olen viikon aikana kuluttanut hetken jos toisenkin pohtiessani mahdollista korkeaa verenpainettani. Onneksi pelko tässä vaiheessa vielä osoittautui turhaksi. Silti riskitekijäni tiedostaen, jatkan verenpaineeni mittaamista toisinaan. Koska muuten en voi mahdollista tilanteen muuttumista mitenkään tuntea tai tietää. Iltasella kävin kevyellä hipsuttelulla vakilenkilläni, mutta lyhemmästi, töiden jälkeen (56:06, 7.6 km, avg 129 bpm). Tiistaina pääsin juosten laulutunnille (29:04, 4.59 km, avg 138 bpm),laulutunnin jälkeen lähdin tekemään hetkeksi kahden minuutin vetoja, kävin välillä jatkamassa yhteislaulua ja tein lopulta vedot loppuun kotiin juostessa (49:36, 7.82 km, avg 144 bpm). Kellosta loppui virta kesken lenkin, mutta 12 kahden minuutin vetoa puolentoista minuutin palautuksella sain kuitenkin kirjattua statistiikkaan.
Keskiviikkona tein tavallisen vakilenkin (1:03:14, 9.05 km, avg 134 bpm) ja lenkin jälkeen sain pienesti kolailla lunta kotipihasta. Torstaina teen nykyisin matkatyötä, ajan autolla toiselle paikkakunnalle ja teen siellä asiakaskäynnit. Tästä johtuen autoilua tulee päivään aika paljon ja päivä on yllättävänkin rankka, ainakin näin alkuun. Siitäkin syystä ilta oli aika väsynyt ja juoksin vähän lönkytellen (1:01:24, 8.66 km, avg 125 bpm) kiertoteitse kauppaan – sieltä ajattelin kävellä kotiin, mutta sen verran alkoi tuntua ilta kylmältä, että oli kuitenkin pakko hipsutella kotiin (14:19, 1.89 km, avg 124 bpm).
Perjantaina ohjelmassa oli muka verttitonnin vetäminen, mutta tänä perjantaina olin iltapäivän koulutuksessa enkä muutenkaan olisi mitenkään jaksanut ajatellakaan niin pitkän ja raskaan harjoituksen tekemistä. Kävelin rauhallisesti töistä kotiin (46:36, 4 km, avg 108 bpm) ja tällä kertaa päivän treeni oli siinä. Voin sanoa, että muutama vuosi sitten olisin puskenut suunnitellun treenin läpi, vaikka olisi tuntunut miltä, olen aika ylpeä siitä, että alan vähitellen osata myös kuunnella kehoani ja mieltäni.
Lauantaina olin saanut kerättyä voimia ja lähdin muka puskemaan pitkää lenkkiä hirmuiseen lumipyryyn ja myräkkään… No tällä viikolla menen ilmaisesti sieltä missä aita on matalin, juoksin hetken (35:39, 5.02 km, avg 129 bpm), ja tein päälle koordinaatiotreenin (16:05, 1.79 km, avg 138 bpm) ja lenkkeilin suosiolla salille tekemään kyyky- ja keskivaratalotreeniä (1:15:58, avg 99 bpm). Vähän tuli olo, että nyt taijan olla varsinainen hienohelma, mutta miksi kiduttaa itseään, jos pääsee salilla pikkusen helpommalla… Salilta kävelin vielä loppuverkkana kotiin ja siihen päälle sain kolailla pihaa vielä reilun parinkymmenen minuutin ajan.
Sunnuntaina aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämmitti jo aivan todella. Lunta riittää eikä paljasta asfalttia ole nähtävillä kuin autoteillä, mutta fiilis oli silti mahtavan keväinen. Lunta oli tullut lisää yöllä ja sainkin aloitta päivän liikunnan taas parinkymmenen minuuttin kolailulla. Lämmittävän kolalailun jälkeen lähdin nautiskelemaan auringosta ja hämmästyttävästi jo hieman pehmenevistä pyöräteistä (1:43:23, 15.51 km, avg 134 bpm).
Tämän viikon saldo on hieman pienempi kilometrien osalta kuin viimeiset edelliset viikot, kokonaisuudessaan kilometrejä kertyi 70, 5, joista juoksua oli 62 kilometriä. Aikaa liikkumiseen käytin 10 tuntia 33 minuttia. Otin viikon treenit selvästi rennommin, mitä ohjelmaan oli suunnitteltu, mutta olen siitä jopa hieman ylpeä. Toisaalta aika herkästi mieleen pyrkii ajatus siitä, että olenko kuitenkin vain hiukan laiska, kun en tee suunniteltuja treenejä – kokonaiskuormituksen huomioon ottaen, olen lopulta kuitenkin sitä mieltä, että parempi tässä vaiheessa ottaa hieman rennommin ja jättää väkisin puskematta treenejä.
Miten on, mittailetko verenpaineita, jos et, kannattaisiko?
– Maijaliisa
Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.