Hurahdinko liikaa juoksuun?
Joku on saattanut huomata, että minusta on tehty juttu tänään ilmestyneeseen Sport-lehteen otsikolla ”Hurahdin liikaa juoksuun”. Haluan heti huomauttaa, että ostikko ei ole omani, enkä ole vaikuttanut otsikon valintaan/syntymiseen 🙂 Itse en ole koko muutosprosessin ja juoksuharrastuksen aloittamisen jälkeen kokenut, että olisin hurahtanut liikaa juoksuun/juoksemiseen, mutta joskus mietin, että ehkäpä olen hurahtanut liikaa tähän oheistoimintaan… juoksusta puhumiseen, kirjoittamiseen, kuvaamiseen ja niin edelleen ja niin edelleen. Otsikon nähdessäni jäin myös pohtimaan, että mikä sitten on liikaa? Missä menee raja liiallisen juoksemisen ja ei liiallisen juoksemisen välillä? Eräässä Sport-lehden artikkelissa kerrotaan, miksi juoksijat jäävät usein koukkuun juoksemiseen ja siihen koukkuun olen kyllä jäänyt, sen myönnän 🙂
Jos pelkkä juoksu ja juokseminen alkavat määrittää elämääni ja minua ihmisenä, koen, että haruhtaminen on ollut liiallista. Sekin vaara tällaiselle yli-innokkaalle innostujalle on olemassa. Arkielämässä tärkeysjäsrjetys on joskus yllättävän helppokin hetkeksi kadottaa näkyvistä, jos vaikkapa treenaa tiettyä tavoitetta, kuten minä nyt juuri tuota NutsKarhunkierrosta, varten. Läheisten tehtäväksi saattaa tulla maan pinnalle tiputtaminen ja arjen sujumisen kannalta tärkeämpien asioiden esille nostaminen. Koko perheen kannalta on aivan todella tärkeää saada koti järjestykseen joskus, jopa imuroiminen on hyödyllistä silloin tällöin ;), ruokaakin meillä syödään aivan päivittäin. Viimeksi eilen tajusin, että vaikka olin suunnitellut juoksevani pidemmän lenkin, niin sitä oli lyhennettävä, jotta ehdin käydä apteekissa ostamassa lapselle lääkkeitä. Silloin kun tärkeysjärjestys pysyy oikeana, perhe ensimmäisenä, en mielestäni ole hurahtanut liikaa juoksuun.
Eräs rakas ystävä on sanonut minusta, että olen ihminen, jolla on pää pilvissä mutta jalat maassa – minusta se on ihanasti sanottu ja kuvaa kyllä aika oikein mielenlaatuani. Joskus pää pilvissä vie minua kovalla vauhdilla suuriin suunnitelmiin ja unelmiin mutta onneksi jalat maassa vetävät minut taas todellisuuteen ja elämän realiteetteihin lapsiperheessä. Haaveilen täysillä vaikkapa utrajouksuista ulkomailla mutta jalat maassa maadoittavat minut arkitodellisuuteen (osin tämä tehtävä jää kyllä miehelleni :D) ja ymmärrän myös elämäntilanteemme rajallisuuden. Tällä hetkellä mennään koko ajan perhe edelle puuhun ja hyvä niin 🙂
Mikä on sinun mielestäsi liiallista hurahtamista? Missä raja menee? Koetko itse hurahtaneesi liikaa juoksuun tai muuhun urheiluun? Millaisia korjausliikkeitä olet tehnyt, jos liikunnasta on tullut elämää tärkeämpää?
Aurinkoa päivääsi <3
Seuraa: blogit.fi, bloglovin’, Facebook, Instagram