Juhannusta viikolla 25

Keskikesää muka jo vietetään, näillä leveysasteilla kesä on tosin pyörähtänyt käyntiin juuri sopivasti. Vielä seuraava viikko töitä ja sitten alkaa kesäloma. Vielä kovin suuria kesälomasuunnitelmia ei ole tehty, lomailua täällä lähiseudulla ja Lapissa, siinäpä se. Tällä viikolla olen tehnyt muutamia lähikäyntejä koronarajoitusten hieman höllennyttyä, tästä syystä työmatka- ja työpyöräilyä on viikkoon tullut mukavat 40 kilometriä.

Maanantaina pyöräilytyöpäivän jälkeen kävelin illalla viikon suunnitellun kävelyn (1:45:09, 11.01 km, avg 110 bpm). Lenkin aikana kuulin hälytysajoneuvojen ääntä ja haistoin savunhajua, vajaan kilometrin päässä kodistamme oli syttynyt iso rakennuspalo. Kotiin tullessani haistoin meilläkin pihalla selkeän savun hajun ja patistin lapset  sisään laittamaan ikkunat ja kaikki räppänä kiinni. Itsekin tulin samoin tein sisään. Tästä reilusti tunnin päästä myös tiedotusvälineissä ilmoitettiin varoitus, jossa kehoitettiin pysymään sisätiloissa.

Tiistaina tein viikon vauhtikestävyyslenkin, jossa tein viisi 800 metrin vetoa kahden minuutin hölkkäpalautuksilla (54:05, 9.04 km, avg 149 bpm) Vetojen vauhdit olivat tällä kertaa kohtuullisen tasaiset ja hieman vauhdikkaammat kuin aikaisemmat samanpituiset vedot.

Keskiviikkona työpäivän pyöräilyjen jälkeen kävin palauttavalla juoksukävelylenkillä (59:08, 7.58 km, avg 126 bpm), syke pysyi hyvin hallussa, kun juoksun lomaan tuli kävelypätkiä. Torstaina saimme juhannusvieraita enkä ehtinyt päivän aikana treenata laisinkaan. Toisaalta täydellinen lepopäivä (lukuunottamatta työmatkapyöräilyä) oli todella tarpeen. 

Perjantaina, juhannusaattona, kävin aamupäivällä  kohtuullisen leppoisalla juoksulenkillä (1:09:53, 10.49 km, avg 139 bpm) ja päivällä trimmailin ruohoa kaiken muun touhun lomassa kahteen kertaankin (27:31, avg 105 bpm, 20:00, avg 111 bpm).

Lauantaina, juhannuspäivänäkävin juoksemassa viikon pisimmän lenkin hiljaisessa kaupungissa  (1:38:46, 16.01 km, avg 142 bpm). Lenkin jälkeen tein loppuverkan kävellen  (17:38, 1.08 km, avg 114 bpm)  jotta saan jalat taas toimimaan hieman rennommin.

Sunnuntai oli myös lämmin päivä, aamupäivästä jatkoin perjantaina  kesken jäänyttä ruohonleikkuuta (57:16, avg 106 bpm) ja sen jälkeen lähdimme Sotkamoon Hiukan rannalle nauttimaan ihanan lämpimästä auringosta ja hämmentävän lämpimästä vedestä. Rantareissun jälkeen kävin mukavalla virkistävällä juoksulenkkillä viikon päätteeksi (1:08:50, 10.19 km, avg 132 bpm).

Kokonaisuudessaan viikkoon kertyi liikuntakilometrejä 107.4 ja aikaa liikkumiseen käytin 12 tuntia ja 33 minuuttia. Juoksua viikkoon kertyi 53.3 kilometriä ja kävelyä 12.5 kilometriä. Seuraava viikko menee vielä töiden parissa, ensimmäinen lomaviikko voisi olla sitten hieman kevyempi, joten saa nähdä, miten ensi viikolla vedetään 🤔.

Ihanaa kesäistä viikkoa,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *