Kaksi viikkoa Terwamaratonille!

Otsikko olisi voinut olla pidempänä – kaksi viikkoa Terwamaratonille ja kroppa sanoo nou!

Elokuun ajan treenit ovat tuntuneet hyviltä ja kroppa vastaanottavaiselta, vauhtitreeneissä on tuntunut tapahtuvan positiivista suhdannetta vauhtien kehittymisen osalta. Syyskuun treenit ovat olleet sitten kokonaisuudessaan varsin tukkoisia, lähinnä siitä syystä, että syke lähtee todella helposti laukalle kevyissäkin harjoituksissa ja peruskestävyystreeneissä vauhti on ollut pakko tiputtaa todella alhaiseksi, osin jopa kävelyksi, jotta syke pysyy sallitun rajoissa. Myös yöunet ovat kellon mukaan palauttavuuden osalta (ANS-tila + unen tila) olleet heikkoa tai erittäin heikkoa tasoa, keskisyke unen aikana on ollut useina öinä jopa kymmenen pykälää korkeammalla kuin yleensä minulla. Millaisia johtopäätöksiä tästä teen?  Vaihdan palautumisen seurannan Recovery Pro -versioon, eiku…

Viime ja tällä viikolla olen vähentänyt treenejä ja pyrkinyt pitämään sykkeen peruskestävyystreeneissä tarpeellisen matalalla, se on vaatinut juuri sitä juoksukävelyä. Viime viikon torstaina tein vielä vauhtikestävyystreenin, joka tuntui aluksi pahalta, mutta lopulta varsin hyvältä. Tällä viikolla jätin vauhtitreenin väliin ja olen ottanut rauhallisemmin koko viikon.  Viikolla 36 treeniä tuli yhteensä vain 42.4 kilometriä (juoksua 31.9 km) ja aikaa liikkumiseen käytin kuusi ja puoli tuntia. Tällä viikolla, viikolla 37, juoksua on kertynyt hieman enemmän; 37.6 kilometriä (yhteensä liikuntaa 88.8 km ) ja aikaa liikkumiseen käytin 8 tuntia ja 56 minuuttia. Viikonlopun olen seuraillut Lost in Kainuu -seikkailukilpailua, jossa mieheni oli Lost-sarjassa (kahden päivän seikkailu) kaverinsa kanssa. Olen itse osallistunut kahtena vuonna ystävän kanssa Almost Lost-sarjaan (päivän seikkailu) ja kyllä tuota touhua katsellessa tuli taas sellainen olo, että pitää päästä ensi vuonna mukaan kisaan…😬

Kaksi viikkoa maratoniin – kovasti haaveilen maratonennätyksestä, mutta jotenkin tämä parin viikon himmailu saa taas kovasti pohtimaan, kuinka korkealle niitä omia tavoitteita voi asettaa. Nyt oma salainen aikahaaveeni tuntuu varsin kaukaiselta, todennäköisesti joudun asettamaan tavoitettani hieman realistisemmin – tästä asetelmasta ja tavoitteiden saavuttamisesta kirjoittaa varsin kannustavasti juoksuystäväni Laura -> (ABC-malli kisatavoitteiden asettamiseksi), joka on ultrajuoksuharrastaja ja tekee ammattinsa puolesta sivutöinä urheilupsykologin hommia. Vaikka ensimmäinen tavoite, joka yleensä on tietty tavoiteaika ei toteutuisi, on ennen kisaa hyvä miettiä myös muita tavoitteita suoritukselle, jotta kisan jälkeen voi todeta saavuttaneensa kuitenkin jonkun itselleen asettamansa tavoitteen. Lauran ABC-mallin mukaiset tavoitteeni voisivat olla:

• A-tason innostava tavoitteeni  – salainen maratonaikahaaveeni, joka jääköön vielä mainitsematta – pikkuisen paremmalla kunnolla tai ehkä paremmin kohdistetuilla treeneillä tämä tavoite olisi aivan mahdollinen
• B-tason realistisempi tavoitteeni on, että pystyn juoksemaan maratonin suurin piirtein samaan aikaan kuin aikaisemminkin, olosuhteista riippuen tämän tason tavoite on juosta maratoni hieman alle neljään tuntiin.
• C-tason hyvän mielen tavoitteeni ei ole sidoksissa juostuun aikaan – jos alkaa näyttää siltä, että B-tason tavoite ei ole enää saavutettavissa, siirryn C-tason tavoitteeseeni…
  • Tätä tavoitetta pitikin miettiä pyörälenkin ajan – aluksi  mieli ei edes halunnut käsitellä koko ajatusta, mutta viimemetreillä kahden tunnin ja reilun maratonin verran kilometrejä (43.09 km) pyöräiltyäni tajusin taas, että maraton on aivan törkeän pitkä matka – se tahtoo välillä unohtua näissä ultrajuoksuhommeleissa – tästä ajatuksesta hyvän mielen tavoitteeksi muotoitui: Kiitos ja kunnioitus omaa kehoa ja mieltä kohtaan siitä, että niiden avulla pystyn tällaisiin suorituksiin!
  • Jos matka jää jostakin syystä kesken, opin varmasti paljon siitä, mitä olisi voinut tehdä toisin  – vielä ei ole lyhyelle juoksu-uralleni sattunut yhtään kisakeskeytystä, vaikka syvissä vesissä on erityisesti poluilla toisinaan uitu. Edelliseltä Terwamaratonilta kaksi vuotta sitten, muistan 26 kilometrin kohdalla huokaiseeni helpotuksesta, kun polvi alkoi vihoitella  – saan jättää tämän rääkin kesken ja aivan hyvällä syyllä – kunnes kilometrin juoksun jälkeen hieman jalan juokusasentoa muutettuani kipu hävisi kuin taikaiskusta eikä syytä keskeytykseen enää ollutkaan… joten juoksin loppuun silloisella ennätysajalla.

Oikeastaan näitä tavoitteita asetellessani huomaan, että jokaiseen kisaan lähtee innokas noviisi, joka matkan varrella asettaa lennosta tavoitteet uusiksi. Olen ollut pettynyt ajallisesti juoksuuni, on tullut lähdettyä liian kovaa liikkeelle tai tehtyä muita hölmöilyjä matkan varrella. Kisojen jälkeen maaliin päästessä olen kuitenkin useimmiten todennut, että kaikki on jätetty matkan varrelle, näillä eväillä paras mahdollinen saavutus – oli se sitten A, B tai C-tason saavutus.

Miltäpä sinusta tuntuisi asettaa tavoitteesi kisaan tällaisen ABC-mallin mukaan? Minulla tuli ainakin heti hiukka kevyempi mieli suhteessa tavoitteen saavuttamiseen – enköhän minä jonkun noista tavoitteista saavuta ❤️

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä  sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.