Kisaa ja palautumista - viikolla 28 ja 29

23.7.2018 11:30 Maijaliisa Maija meinaa maralle and beyond

Viikko 28 oli kisaviikko. Olimme edelleen Muoniossa, mutta kävimme pienellä visiitillä myös Rovaniemellä ja SantaParkissa. Viikko meni ihmeen nopeasti. Kisaviikolla ei voi enää tehdä ihmeitä, liiallisella rehkimisellä toki saattaa pilata kisavireyden ja viedä voimat itse kisalta. Tankkausta en ihmeemmin ehtinyt kaiken muun touhuilun lomassa harrastaa, vähän enemmän hiilihydraatteja, vaaleaa leipää, omenamehua ja paljon muuta epämääräistä höttöä, sillä tankkauksella oli sitten selvittävä. Kisaviikon kokonaiskilometrimääräksi tuli 73.6 ja aikaa urheiluun käytin 10 tuntia ja 33 minuuttia.

Maanantaina kävin muka kisavauhtisen pienen pyrähdyksen. Vauhti oli kaukana kisavauhdista, koska jalka nousi mukavasti ja tiellä minun tunturijuoksun kisavauhti olisi ollut lähinnä kävelyä (36:12, 6.25 km, avg 146 bpm). Kävin samalla tsekkaamassa vesitilanteen Visannonkoskesta, aika kuivaa oli, kunnon kuohuja ei juurikaan näkynyt.

Tiistaina ajoimme Rovaniemelle hirmuiseen helteeseen ja pääsimme Kemijokeen uimaan. Minä kävin iltasella myös tutustumassa kaupunkiin juosten (30:19, 4.01 km, avg 130 bpm, *36). Olin aivan hämmästynyt, miten paljon erilaista porotaidetta yhteen kaupunkiin mahtuu enkä varmasti edes nähnyt kaikkia porotaideteoksia. Rovaniemi vaikuttaa oikein mukavalta ja kansainväliseltä kaupungilta näin kesäisinkin.

Keskiviikkona kävimme SantaParkissa ihailemassa ikuista joulua ja alittamassa napapiirin. Olin hieman skeptinen koko SantaParkin suhteen ennen sinne saapumistamme, mutta joulumaalma ylitti kyllä kaikki odotukset ja olin todella tyytyväinen, että menimme kyseiseen kohteeseen. Kokonaisuus oli upeasti mietitty ja koko perhe viihtyi kohteessa useamman tunnin. Erityisen ihmeellistä oli tietysti Joulupukin tapaaminen, mutta myös se, että lasten serkku onkin tonttu! :D Muonioon palattuamme tein varttitunnin liikkuvuus- ja venyttelytreenin automatkan jumeja sulattaakseni.

Torstaina pakkalimme juoksureppujamme, pähkäilimme tarvittavaa geelimäärää (tai oikeammin minä pähkäilin, mies kyllä tiesi mitä teki), tarkastelemme pakollisten varusteiden listaa ja minun piti vielä täydentää reppua esimerkiksi mukin osalta. Muutenkin vielä viime hetken tsekkaus oli tarpeen, jos ei muuten, niin oman mielen rauhoittamiseksi.

Perjantaina kävin aamupäivällä vielä pienen herättelylenkin (42:30, 6.49 km, avg 144 bpm) ja iltapäivällä lähdimmekin kohti Yllästä ja 134 kilometrin starttia. Ehdin olla seuraamassa myös 30 kilometrin juoksijoiden jännitystä ja lähtöä, junnujuoksun lähtöä ja tietysti ”perusmatkalaisten” lähtöä kuuden aikaan, jolle saattelin mieheni. (Alla linkki YouTube-kanavalleni, jossa on videot kaikista perjantain lähdöistä). Oli aika hurjaa laittaa mies ja koko muu porukka matkaan siihen huumaavaan helteeseen, joka Ylläksellä oli vielä kuudenkin aikaan. Yöllä yritin tutkailla miehen väliaikoja, mutta ei niissä ollut mitään tolkkua ja kun soittoa ei kuulunut, päättelin, että matka väliaikojen puuttumisesta huolimatta oli jatkunut.

Lauantaina oli the Kisapäivä - kisapäivän tunnelmista voit lukea kisaraportti-postauksesta täältä.

Sunnuntaina maattiin sitten porukalla sohvalla, lattialla ja ihan missä vain. Kyselin tyttäreltä aikooko hän koskaan alkaa juosta, kun näkee äidin ja isän näin raatona juoksureissun jälkeen. Esikoinen kuulemma aikoi, muttei aio juosta maratonia pidempää matkaa, fiksu tyttö :).

Juoksun jälkeen suihkuun mennessä iski joku mielenhäiriö ja kiskoin ruttuun menneen rakkolaastarin irti toisesta päkiästä... skriuts ja auuuts! Rakkojen kansihan siinä iloisesti repesi mukana ja suihkuttelu oli yhtä tuskaa. Sen verran tajusin etten toista laastaria enää mennyt kiskomaan. Myös selkään oli tullut osumaa ja nirhaumaa ilmeisesti housujen vyötärönauhasta ja se napa! Napa oli aikamoinen ylläri, sitähän piti putsailla ja hoitaa oikein urakalla ettei se päässyt tulehtumaan näillä helteillä. Onneksi sain sekä rakot että nirhaumat hoidettua niin ettei mikään paikka tulehtunut. Koko juoksun aikana minua puri yksi mäkäräinen käsivarresta ja yksi paarma pohkeesta, olen kai entisenä lappilaisena täysin immuuni noille lentäville öttiäisille. Joku kirjoitti ettei mikään aine auttanut niihin pääskysen kokoisiin paarmoihin ja joku pitkämatkalainen oli joutunut antibioottitiputukseen mäkäräisten pureminen aiheuttaman tulehduksen vuoksi. Ihmettelinkin alkumatkalla, että mikähän ihosairaus tuolla tyypillä on, kun selkä edellä tuli vastaan mies, jonka polvitaipeet, pohkeet ja takareidet olivat täynnä punaisia laikkuja. Kun näitä samaisia tyyppejä sitten alkoi näkyä useampiakin, tajusin minäkin mistä oli kysymys...

Viikko 29 on mennyt palautuessa, rennosti helteistä nauttiessa, uidessa, aurinkoa ottaessa ja reissatessa, taas.

Maanantai meni edelleen osumia ihmetellessä. Eritysesti etureidet olivat jumissa, mutta rappuset pääsin alas oikein päin, joten kai lihakset vähitellen alkavat tottua näihin isompiinkin rääkkeihin. Jalat olivat toki aika hervottomat ja toisinaan piti olla tarkkana ettei jalka vain huomaamatta petä alta. Hermotuksen palautuminen vie paljon pidempään kuin lihasten palautuminen.

Tiistaina lähdimme ajamaan vuorovedolla Muoniosta kohti Kajaania, siihen se päivä menikin. Kotona meitä odotti ruhonleikkuusavotta kahden viikon reissun jälkeen. Keskiviikon palauttavana treeninä toimi siis ylipitkäksi kasvaneen ruohon leikkaaminen moottorillisella ruohonleikkurilla ]53:42, avg 92 bpm). Torstaina jatkoin ruhikon hinkkaamassa telaleikkurilla (1:50:27, avg 104 bpm). Uimassakin pääsimme käymään Kainuun upeissa vesistöissä, Sotkamossa Hiukan rannalla, Paltaniemellä Oulujärvessä.

Perjaintaina saimme odotettuja yövieraita ja kävimme vielä uimassa Kajaanijoessakin. Lauantaina reissasimme taas Ouluun, jossa seuraavana päivänä oli kummitytön rippijuhla. Kävin ensimmäisen juoksulenkin Oulussa ultrajuoksun jälkeen (49:17, 7.01 km, avg 134 bpm). Juoksu onnistui, mutta jalat eivät olleet vielä selvästikään palautuneet - juoksun aikana oli vaikka minkälaisia tuntemuksia jaloissa ja vakka missä kohtaa, ristissä, sääressä, pohkeissa, jalkaterissä, polvissa, koko ajan ja paikkaa vaihdellen. Matkan aikana jalat kuitenkin hieman vertyivät, onneksi.

Sunnuntaina juhlimme siis rippijuhlia Oulussa ja sieltä matkasimme Kokkolaan, valmiiksi hieman lähemmäksi seuraavana päivänä odottavaa PowerParkin reissua. Kokkolassa kävin hieman eksymässä, mystistä on se, että miten niin pieneen kaupunkiin voi eksyä... - onneksi on puhelimen GoogleMaps :). Kokkolan vanhan kaupungin lyhtypylväät saivat minut miettimään Narniaa. Olemme matkoilla kuunnelleet Narniaa äänikirjana, suosittelen!