Lappia ja pääsiäistä viikolla 16

Tällä viikolla en juurikaan tsekkaillut juoksuohjelmaa*, vaan antanut mielen, kehon ja olosuhteiden viedä. Juoksuohjelmassa oli vuorossa kevyt viikko ja sillekin omat harjoituksensa, mutta nyt loppuviikosta lomaillessa, en ole uhrannut aikaa tiukkaan ohjelman toteutukseen, vaan nauttinut ulkona liikkumisen riemusta.

Maanantaina jätin salin ja juoksun väliin ja suuntasin edellisen viikon uintikokemuksesta innostuuneena uimahalliin harjoittelemaan rintauintia. Katsoin sunnuntaina YouTubesta muutaman oikein hyvän tekniikkavideon ja sain erityisesti loistavia vinkkejä tehokkaaseen potkuun. Ylävartalon vinkit olivat varmasti yhtä hyviä, niitä en niin tehokkaasti vielä osannut ottaa käyttöön. Edelleenkin pää tahtoo jäädä liian pystyyn niin sanotuun mummouintiasentoon, vaikka uimalasit auttavat huomattavasti asennon löytämisessä. Olin oikein tyytyväinen uintiini, uin 41:45 minuutissa 1500 metriä keskisykkeellä 123 bpm. Uinti tuntui oikein hyvältä ja minusta tuntui, että olisin jaksanut uida vielä vaikka kuinka paljon – olisinko oikeasti jaksanut, en tiedä.

Tiistaina juoksin sellaisen tavanomaisen peruslenkin, himpun reilu kymmenen kilometriä, eilinen uinti ei tuntunut mitenkään erityisesti lihaksissa ja juoksu kulki tavallisen rauhalliseen tapaan, jotta keskisyke ei kirisi aivan liian korkeaksi (1:14:43, 10.13 km, avg 135 bpm). Matkalla näin kevään ensimmäisen kukkasen juoksureitin varrella.

Keskiviikkona tein viikon pitkiksen, koska torstaina oli tiedossa matkapäivä. Juoksin taas pyrkien kohtuullisen matalaan keskisykkeeseen, mutta keskisyketaso näyttää olevan taas hyvin tasainen lenkillä kuin lenkillä (1:57:27, 15.33 km, avg 134 bpm).

Torstaina olin aamupäivän vielä töissä ja lähdimme lasten koulun jälkeen ajelemaan ensin kohti Rovaniemeä, jossa olimme yötä sukulaisissa ja sitten perjantaina Ylimuonioon pääsiäisloman viettoon lasten kanssa. Miehen töiden vuoksi olen pääsiäislomalla Lapissa siis lasten kanssa. Perjantaina pääsin vetreyttämään autoilusta jäykkää kehoa mukavalla lenkillä (1:07:25, 10.02 km, avg 131 bpm).

Lauantaina jouduin pudottelemaan lumia katolta aamuverryttelyksi, mutta varsinaisesti päivän liikunta tuli nautittua Pallaksella. Löysin tallista vanhat telemark-vehkeeni ja pistin ne autoon, kun lähdimme ajelemaan kohti Pallasta. Minä hiihtelin pulkkaa vedellen Pallaksen Vatikuruun ja lapset tulivat kuka mitenkin taisivat, yksi suksilla, yksi testasi lumikenkiä, nopein tapa taisi kuitenkin olla aivan kävellen. Olen viimeksi laskenut telemarkia varmaankin reilu viisitoista vuotta sitten ja nyt verestelin loivissa alamäissä laskettelutaitoani. Kylläpä syttyi into päästä taas joskus laskemaan telemarkia! Toiseen suuntaan käännös oli selvästi ruosteessa, toiseen suuntaan kääntyminen onnistui puolestaan ihmeen luonnollisesti. Kyllä minusta vielä telluilija saataisiin pienellä harjoituksella.

Sunnuntaina pääsiäisaamu valkeni aurinkoisena, mutta kun pääsimme Pallakselle, keli oli muuttunut pilviseksi ja yllättävän tuuliseksi. Silti hilasimme edelleen itsemme Vatikuruun hetkeksi nauttimaan sukulaisten seurasta. Saimme myös edellisenä päivänä juomatta jääneet Romanssikahvion kaakaot vihdoin korkattua. Tällä kertaa olin liikkeellä luistelusuksilla, joita en ole niitäkään jalkaani pistänyt useampaan vuoteen. Aivan hämmentävää oli, miten muutaman kilometrin luisteluhiihto alkoi tuntua niin kovin jaloissa, erityisesti lähentäjissä.

Upea kevyt ja monipuolinen viikko takana. Harvoin tulee näin monta lajia yhteen viikkoon ympättyä, viikkon mahtui ainakin juoksua, kävelyä, uintia, telemarkia ja luisteluhiihtoa. Viikon liikuntatunnit olivat 8 tuntia ja 30 minuuttia, kilometrit yhteensä 45.5, joista juoksua mukavan leppoisat 35.5 kilometriä. Viikko on tuntunut kevyeltä ja mielikin on levännyt. Tästä on hyvä lähteä seuraavaan viikkoon, alkuviikko (maanantai ja tiistai) menee vielä lomaillessa ja nyt voisi alkaa  tosissaan miettiä treenien hiomista kohti toukokuun lopun NUTS Karkunkierrosta, jossa vauhteja olisi tarkoitus kokeilla 34 kilometrin matkalla.

Mukavaa pääsiäisen jatkoa,

– Maijaliisa

* Juoksuopiston 16 viikon polkujuoksuohjelma saatu blogin kautta.

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // YouTube

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *