Loman aloitus viikolla 26

Makoilen ihanassa auringon lämmössä kotipihalla ja vietän ensimmäistä virallista lomapäivää ❤️. Loma tuntuu hämmentävän ja äärimmäisen poikkeuksellisen kevään jälkeen varsin ansaitulta. Olen myös varsin tyytyväinen siihen, miten saimme työpaikalla kevään haasteet selätettyä, työn muokkaaminen olosuhteisiin sopivaksi onnistui hyvin ja kesälomalle lähtiessä totesimme, että emme olisi voineet paremmin keväästä selvitä. Viikko oli siis viimeinen työviikko ennen lomaa ja pyöräilin viimeiset työmatkapyöräilyt hetkeen (34km). Lomasuunnitelmia emme ole kovinkaan paljon tehneet, mies lähtee itärajan retkeilyreitille juoksemaan tällä viikolla ja me muut toimimme kuljetusjoukoissa. Lasten kanssa tutustumme Hossaan, mutta ne suunnitelmat ovat vielä kesken.

Maanantaina oli tavallisen viikon matalasykkeisen kävelylenkin    vuoro (1:51:15, 11.25 km, avg 109 bpm), nämä kävelyt vaikuttavat viikko viikolta pitenevän, toivon niiden myös kehittävän peruskuntoa niin, että joskus vielä näillä sykkeillä saisin ottaa muutaman juoksuaskeleenkin, se tosin on vielä kaukana tulevaisuudessa.

Tiistaina tein viikon vetoharjoituksen , jossa pelkokin harjoituksen erillisiin osiin. Alkulämmittelyn vetoharjitukselle (15:06, 2.13 km, avg 139 bpm) tein juosten ja sen jälkeen tasavauhtisen  vauhtitreenin, suunnitelmissa oli keskivauhti 5:15 min/km, mutta niinhän siinä kävi, että harjoitus meni sykkeiden osalta maksimiharjoitukseksi (28:19, 5.76 km, avg 169 bpm) ja keskivauhti kipusi niinkin korkeaksi kuin 4:57 min/km. Loppuverryttelyssä, jonka edelleen tein hölkäten syke pysyi edelleen varsin korkeana (25:27, 3.54 km, avg 150 bpm) – Tämä johtunee varsin helteisestä säästä. Ennen loppuverkkaa kävin pulahtamassa järvessä pienellä viilennyksellä, nautin suunnattomasti siitä, että voin juoksun jälkeen tai vaikkapa kesken juoksun, käydä vilvoittelemassa vedessä! 

Keskiviikkona mieleen tuli, että naapurin rouvalla saattaa olla maantiepyörä, jota hän ei ehkä ole juuri nyt tarvitsemassa, rohkeasti ja röyhkeästi kävin utelemassa voisiko pyörää lainata testimielessä. Oma maastopyöräni vetelee viimeisiään ja suunnitelmissa olisi ostaa jossakin vaiheessa joko cyclocross/gravel-pyörä tai jopa maantiepyörä… Sain pyörän auliisti lainaan, suuri kiitos!  Hieman testaus jäi vajaaksi, kun en mitenkään tajunnut kesken matkan miten saan vaihdetta pienennettyä 😜, en ollut nimittäin koskaan ennen perehtynyt maantiepyörän  vaihdejärjestelmään… Osasin vaihtaa vaihteen isommalle, mutta opastuksesta huolimatta en kesken matkaa voinut mitenkään tajuta, että koko metallinen jarrukahva  voisi toimia vaihteenvalitsimena (53:22, 20.83 km, avg 124 bpm). Vaikka vauhti ei päätä huimannut kokonaisuudessaan, sain silti tuntea vauhdin hurmaa, kun pyörä tuosta noin vain kiihtyi 40 km/h vauhtiin ja pyöräilyn keveydestä kertoo se, että syke pysyi todella maltillisena matkan ajan. Syke olisi ollut vieläkin matalampi, jos olisin osannut vaihtaa vaihteen pienemmälle ylämäissä 😄.

Torstaina ja perjantaina tein tavalliset viikon kilometrikeräilylenkit kohtuullisen matalilla sykkeillä torstaina (55:01, 7.23 km, avg 132 bpm) ja perjantain lenkin tein aamupäivällä (1:34:45, 14.03 km, avg 133 bpm), päivän vietimme Sotkamossa Hiukan uimarannalla – iltasella kävin vielä lyhyellä iltakävelyllä (25:37, 1.92 km, avg 100 bpm).

Lauantaina aamupäivällä leikkasin pitkästä aikaa ruohoa  (1:06:09, avg 103 bpm) ja Illemmalla kävin pitkästä aikaa pidemmällä polkulenkillä (1:31:55, 13.05 km, avg 136 bpm). Sunnuntaina kävin vielä nautiskelemassa mukavan viikon viimeisestä juoksupäivästä lenkkeillen(1:16:27, 11.02 km, avg 132 bpm). 

Kokonaisuudessaan viikkoon siis kertyi 56.8 kilometriä juosten, kävelyn kanssa yhteensä 71.5 kilometriä ja yhteensä kaikkineen liikuntakilometrejä sain kasaan 127.5 kilometriä. Aikaa liikkumiseen on vierähtänyt 13 tuntia  ja 41 minuuttia. Ensi viikosta taitaa tulla hieman kevyempi viikko juoksun osalta, mutta jospa kaikkea muuta kivaa liikuntaa mahtuisi lomaviikkoon autoilun lisäksi 🙂 .

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *