30.11.2017 Maijaliisa

Miten minusta tuli polkujuoksija?

Jos olet seurannut blogini facebooksivua, olet ehkä huomannut, että olen mukana trailrunning.fi:n toimituskunnassa 🙂 Minua pyydettiin kirjoittamaan esittely itsestäni sivulle, ja aloin oikein ihmetellä, että miten minusta tuli polkujuoksija? Sanottakoon tähän väliin, että olen edelleen ’sekakäyttäjä’ ja juoksen joka viikko sekä poluilla että sileällä.

Marjanpoimija-sukupolven lapsena olen imenyt itseeni äidinmaidosta metsissä samoilun ja vaeltelun. Itse en kuitenkaan koskaan ole erityisemmin tuohon marjanpoimintaan innostunut ja vaikka olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni asunut Lapissa, olen käynyt vain pari kertaa hillassa! Sääsket vielä kohtuudella siedän mutta mäkäräiset ja polttiaiset ovat hillastusaikaan minulle liikaa, aivan liikaa! Harrastin lapsuudessa ja nuoruudessa partiota – metsät, vaellukset ja erätaidot tulivat sitä kautta tutuiksi ja hiihtovaellus Haltille tuli myös koettua. Siitä reissusta riittäisi kyllä kerrtottavaa jälkipolville enemmänkin…

Oikeastaan lopullisen niitin polkujuoksuinnostukseeni iski mieheni ja NUTS Pallas 2016. Korpisoturi oli jostakin löytänyt polkujuoksukisan, joka juostiin kotimaisemissani Muoniossa, kuuluisalla Hetta – Pallas / Pallas -Hetta reitillä. Hän ilmoitti kisaan itsensä, minua metsissä juoksentelu ei tuossa vaiheessa aivan kauheasti vielä kiinnostanut. Olimme lasten kanssa saattelemassa miestä matkaan, kun luonto näytti voimansa. Keskellä ’kirkkainta’ heinäkuuta alkoi sataa kaatamalla ja tunturissa tuuli 20 metriä sekunnissa. Jo Hotelli Pallaksen pihalla keli oli aivan karmea! Toimitsijat juoksivat ympäriinsä luontokeskuksessa varoittamassa kilpailijoita: ”Jos sinulla ei ole kokemusta tunturissa vaeltamisesta, kannatta miettiä lähdetkö kisaan ollenkaan!” ja ”Laittakaa kaikki vaatteet päällenne, mitä repuistanne löytyy, tunturin päällä ilma tuntuu kuin -3 astetta!” myös ”Jos sinulla ei ole hanskoja mukana, on tunturiin turha lähteä!” ja niin edelleen. Silti lähtöviivalla oli porukkaa sortsit jalassa 😀 Ja mitä liikkui minun päässä kisakeskuksen hyörinässä ja lähtöviivalla joukkoa katsoessa? No tietysti se kaikkein järkevin vaihtoehto: tänne on päästävä, tätä tunnelmaa ja kokemusta haluan olla joku päivä jakamassa muiden juoksijoiden kanssa!

Ensi vuonna olen vihdoin toteuttamassa tuota unelmaa! Olen ilmoittautunut NUTS Ylläs Pallas -kisan Pallas-Hetta 55 kilometrin matkalle. Koko alkuvuoden teen töitä, jotta voisin tämän unelmani saavuttaa. Huomaan ja ymmärrän kuitenkin olevani polkujuoksijana aivan vasta-alkaja, virallisia polkukisoja on takana vain NUTS Karhunkierros 53 kilometriä ja Vaarojen Maraton. Pieniä paikallisia polku- ja maastojuoksuja muutamia lisäksi. Olen aloittanut koko juoksuharratuksenkin vasta hieman vajaa neljä vuotta sitten.

Haaveilen vielä joskus juoksevani jonkun pidemmän polku-ultran, ensiksi ehkä semipitkän noin 80 kilometrin juoksun ja sitten satasen tai reilun. Tiedän, että tarvitsen vielä pari vuotta peruskunnon kasvattamista, jotta elimistö on valmis noin haastaviin suorituksiin, mutta mihinkäs minulla olisi kiire, hiljaa hyvä tulee sanoi aikoinaan mummo lumessa… Olkoonkin, että nyt minä olen se mummo lumessa ;)

Vielä siitä toimituskunnasta – porukka vaikuttaa olevan täynnä huipputyyppejä – käyhän tsekkaamassa koko tiimi täältä. Suurin osa tiimistä on rautaisia media-alan ammattialisia ja sitten siellä olen minä, tavallinen polkutallaaja ja pikkuruisen blogin luotsaaja… Toivon todellakin, että innokkuudella ja halulla oppia, selviää tästä pestistä, noita kahta minulla kyllä riittää!