Nuts Karhunkierros 53km, pitkän kaavan mukaan :)

Lupailin jonkinmoista kisarapsaa… Matkalla siinä vaiheessa, kun en enää pystynyt juoksemaan polvikivun vuoksi, ajattelin laittaa kisarapsaksi: ’Paska reissu, mutta tulipa tehtyä.’ Onneksi en kuitenkaan kirjoittele blogia kesken matkan, joten saatte hieman kattavamman tarinan matkastani ultrajuoksijaksi :), hih, muka ultrajuoksija, ehkä enemmänkin ultrakävelijä…

Ja hei, tästä rapsasta tulee pitkä, aivan liian pitkä – joten kiitos ja anteeksi jo etukäteen…

Lähtö

53 kilometrin lähtö oli Oulangan luontokeskuksella. Ennen omaa lähtöämme saimme fiilistellä 80 kilometrin kärjen vauhtia. Oli mahtavaa hurrata näille upeille urheilijoille, on ne hurjia! Olimme luontokeskuksella hyvän aikaa ennen lähtöä ja siinä ehti aistia jännistystä ja tunnelmaa. Lähdön lähestyessä keräännyimme tiiviiseen porukkaan, hurrasimme Henri Ansiolle, joka vietti juuri kyseisenä päivänä syntymäpäiviään ja saimme aikaiseksi pienet bileet aaltojen kera. 5 – 4 – 3 – 2 – 1 ja eiku matkaan!

Matkalla

Matkasta kertomisen aloittaminen tuntuu tosi vaikealta. Tapahtui niin paljon, oli niin huikeita kohtaamisia, monta mieleenpainuvaa hetkeä, maisemia, tuskia, myötäelämistä, huolehtimista, kannustusta (kannustajia oli reitin varrella yllättävän paljon) niin reitin varrelta kuin muiden juoksijoidenkin antamana, kaikkea. Kaikkea ja kaikkia en saa millään tähän kirjoitettua, mutta jos minut matkalla jututit, jäit lämpönä sydämeeni, Kiitos teille kaikille!

Matka alkoi aika rauhallisesti pitkänä letkana, mutta jo hetken päästä letka venyi niin, että juokseminenkin alkoi olla mahdollista.  Alkumatkasta juoksu luisti aivan loistavasti, niin loistavasti, että 52 minuutin matkan jälkeen huomasin, että en ollut vielä syönyt mitään. Sen jälkeen pidin kohtuullisen hyvin huolen syömisistä ja juomisista, eikä näissä onneksi ollut ongelmia koko matkan aikana. Jo noin kuuden kilsan kohdalla vasemman jalan päkiä alkoi kuitenkin kipuilla. Jälkeenpäin luulen, että se taisi olla alkua näille isommille vaivoille sitten myöhemmin. Otin päkiäkipuun särkylääkettä aika aikaisessa vaiheessa, ajattelin sillä hoitavani kivun pois. Ennen ensimäistä huoltoa polvessa tuntui ulkosyrjässä pientä kipuilua, mutta kuvittelin sen menevän ohi, joskus on mennyt.  Jasu (ystävä jo rippileiriltä), upea 80 kilometrin matkaaja ohitti minut juosten muistaakseni jo ennen basecamphuoltoa ja ehdin nopeat tsempit huikata. Ensimmäistä huoltoa alettiin odotella pari kilometriä aikaisemmin muiden juoksijoiden kanssa ja sieltähän se viimein tuli. Juuman huollossa, basecampissa, olin ajassa 4:15:44 ja aikaa kulutin huollossa noin 8 minuuttia. Siellä minua ”odotteli” juoksukaveri Sanna ja huollosta me sitten lähdimmekin jatkamaan matkaa yhdessä kolmannen naisen kanssa. Tämä nainen ihmetteli freesiä ulkomuotoani, eihän minulla ollut edes hiki :). En ole kovin hikoilevainen yleensäkään, mutta totta oli, että alkumatka oli mennyt loistavasti ja vointi oli hyvä.  Joku toinen nainen huikkasi iloisesti: ”sulla on kiva blogi”, kiitos sinulle, kuka olitkin, lämmitti mieltä kovasti.

Pysyin kohtuullisen hyvin näiden kahden upean juoksijan mukana parisen kilometriä huollosta, kunnes polvi alkoi todella vaivata ja juokseminen muuttui vähitellen yhä tuskallisemmaksi. Lopulta polvi meni melkein alta eräällä pitkospuupätkällä. Viiltävä kipu polven ulkosyrjässä sai minut melkein kaksikerroin ja siihenpä ne juoksut sitten lähes tyystin jäivät. Matkaa seuraavaan huoltoon Konttaiselle oli edellisestä huoltopisteestä noin 17 kilometriä. Tälläkin välillä vastaan tuli useita käsittämättömiä 160 kilometrin matkan sankareita sauvoineen, he olivat tehneet matkaa jo reilusti yli toistakymmentä tuntia. Oli aivan mahtavaa saada kannustaa ja tsempata heitä. Toki myös muita juoksijoita, jotka ohittivat minut upeasti juosten. Siinä vaiheessa, kun ei enää pystynyt itse juosta, toisten juoksua oli tosi upea katsella. Pelleilin siinä letkassa, että ohitusluvan saa vain jos huikkaa, millä matkalla on menossa. Jos matka on 80 km – ohitusluvan saa kumartelujen kera, jos matka on 53 km – saattaa ohitusvaiheessa tulla kampitus ;), jos matka on sprintti, 31 km, niin siinnäpähän ohittelevat mistä tykkäävät… Oikeasti kaikille annettiin polkua oikein mallikkaasti.

Matka Konttaiselle oli yllättävän pitkä ja tuon matkan taivalsin pohtien, että mitäköhän tästä tulee ja pitääköhän minun keskeyttää Konttaiselle… Olin myös huomannut, että kipu tuntui myös lonkassa ja että polvikivun juuret saattavatkin olla siellä tai siinä alkumatkan päkiäkivussa. Tässä vaiheessa kohtasin kisan mustimmat hetkeni, harmitti niin julmetusti, kun menohaluja ja kuntoa olisi ollut, mutta polvi tai oikeammin koko vasen jalka ei antanut myöten. Matkaseura oli kuitenkin oikein loistavaa ja siinä jutellessa ja pelleillessä matkakin taittui loppujen lopuksi aivan mukavasti, ei vauhdilla mutta varmasti.  Vähän ennen Kanttaiselle saapumista päätin, etten jätä matkaa kesken, koska pystyin jalallani kuitenkin varsin kohtuullisesti kävelemään, eikä polvikipu tuntunut juurikaan kävellessä, hieman alamäissä, ylämäissä ei oikeastaan ollenkaan.

Konttaiselle saavuin ajassa 7:38:45, joten edelliseen 17 kilometriin olin käyttänyt reilu kolme tuntia… Teltalle saavuttiin alamäkeä ja voi sitä kannustajien määrää ennen telttaa <3. Konttaisella (noin 12 minuuttia huollossa) yritin saada apua jalan sitomiseen ensiavusta, mutta he eivät voineet sitoa jalkaani, koska en suostunut keskeyttämään kisaa. Ensiavun mies tuli vielä toistamiseenkin pahoittelemaan tilannetta ja ymmärsin sen oikein hyvin, järkevää toimintaa mielestäni. Konttaiselle jäi useampi juoksija, osa itkien, osa turhautuneena. Myös eräs seurakaveri jätti 31 kilometrin kisan siihen, kun ei enää päässyt jalallaan kivuilta juoksemaan/kävelemään. Soitin miehelleni, että Konttaiselta konttaan maaliin, saattaa hetken kestää, hän itse oli noin kilometrin päässä maalista. Sidoin jalkani itse ideaalisiteellä, (käyhän se varsin hyvin minultakin, entiseltä sairaanhoitajalta) nautin huollon antimista, laitoin kellon varavirtalähteeseen ja jatkoin matkaa. Sillä aikaa kun olin huoltoteltassa, ulkona oli alkanut sataa lunta! Matka jatkui siis pienessä lumisateessa, mutta onneksi vain hetken.

Konttaiselta matka todellakin jatkui lähes kontaten ja loppumatka oli pääasiassa ylä- ja alamäkiä, kovin montaa juoksuosuutta tällä viimeisellä pätkällä ei ollut, joten kyllä se matka kannatti lähteä kävelemään polvivaivaisenakin. Ja niitä mäkiähän muuten oli, monta ja monta ja monta… Matkaa ei ollut maaliin enää kuin vaivaiset seitsemisen kilometriä, mutta näköjään sain siihen kulutettua huollosta lähdettyäni tunnin ja neljäkymmentä minuuttia. Matkalla tapasin upean pariskunnan Nivaltasta, miehellä oli muuten kpk 24/7 etanapaita päällä ja siitähän se juttu sitten lähti… ja matkaseuraa olivat myös mies Turusta (en vain millään enää muista nimeä), joka oli matkaseuranani pitkät pätkät ennen ja jälkeen Konttaisen – aivan loistava juttumies, monta naista – olisiko eräs Petra kävellyt takanani pidemmänkin pätkän kunnes lähti juoksuletkan mukaan vauhtia testaamaan, Hannakin piti seuraa hetken matkalla ja moni, moni muu. Kiitos teille jokaiselle! Minä olin se, jonka juttu ei loppunut edes ylämäissä, joku sitä vähän ihmettelikin :D

Maaliin

Yritin vielä ottaa muutaman juoksuaskeleen loppusuoralla ja sillä kuuluisalla, upealla punaisella matolla <3 Juoksu oli lähinnä kinkkaamista ja tuskaista irvistelyä, lähes ulvontaa, mutta maaliin tulin! Aikaa matkaan meni loppujen lopuksi ruhtinaalliset 9:31:05, naisista maalissa 49.  Juuri ennen punaista mattoa kaksi miestä tuli juosten minun takaa ja osoittivat käsittämätöntä urheiluhenkeä ja harrasmieskäytöstä. He halusivat pysyä takanani maaliin tullessa, koska olin tullut loppusuoralle ennen heitä <3 Tätä muistellessa silmät kostuu… Kiitin kavereita maalissa, mutta jotenkin toivon, että olisin osannut sanoa selvemmin, miten paljon heidän eleensä minulle merkitsi!

Maalissa näin useammankin ystävän, sometiimin Marilta sain lämpimän halauksen ja Henriikka kuvasi minut maalialueella, kiitos! Itse en ehkä olisi edes tajunnut koko kuvaa ottaa siinä vaiheessa!

Korpisoturi oli saapunut maaliin jo kauan ennen minua, maalialueella näimme ja sain kuninkaallista kuljetusta autolla paikasta toiseen (kävely oli aika tuskaista polven ja lonkan vuoksi). Suihkussa alkoi selkää kirvellä aivan julmetusti, silloin vasta tajusin, että sykevyö repun alla on tainnut hiertää…

Päätimme kuitenkin, monista varotteluista huolimatta, lähteä ajamaan Kuusamosta kotiin Kajaaniin heti, kun selvisin suihkusta. Matkalla näimme monta poroa, yhden hirven ja Suomussalmen grillillä paikallista yöelämää. Kotona olimme onnellisesti puolenyön aikaan. Kyllä oli mahtava päästä nukkumaan omaan sänkyyn!

Tässä vielä pienesti nyt päällimmäisenä mielessä olevat miinukset ja plussat kisasta:

– Eniten ehkä koko reissusta harmittaa se, että polvi esti juoksemisen lähes kokonaan viimeiset 20 kilometriä. Voimia ja virtaa tuntui olevan vaikka mihin. Toisaalta, en voi varmasti sanoa, olisiko niitä voimia sitten kuitenkaan ollut jos polvi olisi ollut kunnossa… Voihan se olla, että katkeaminen olisi tullut joka tapauksessa jossakin vaiheessa.

+ Polvi esti juoksemisen, mutta koska en pystynyt enää juosta, ehdin nauttia maisemista, ehdin tutustua aivan mahtaviin tyyppeihin ja vaikka en pystynyt juosta, pääsin silti maaliin, kaikki maalissa ovat voittajia! <3

+ Järjestelyt toimivat joka suhteessa aivan loistavasti, kiitos Nuts-tiimi <3

+ Todella monet kilpailijat matkalla kysyivät vointia ja huolehtivat siitä, tarvitsenko apua.

+ Jututin aivan huipputyyppejä monen monta matkan varrella, osa käveli perässä hetken ja meni sitten ohi, osa jäi taaksekin.

+ Perässä tulevat juoksijat osasivat pyytää tietä, huutamalla ”oikealta/vasemmalta ohi”. Kun takaa kuului juoksuaskelia, osasin myös itse kysyä, haluatteko ohi. Osa porukasta jäi hetkeksi kävelemään taakseni, osa meni tyylikkäästi juosten ohi. Oli aivan mahtavaa nähdä toisten juoksevan.

+Pukeutuminen oli aivan täysin oikea kisaan ja toden totta Sealkinzejä ei tarvittu. Kylmä vesi, muta ja sohjolumi, jota todellakin riitti, olivat vain ihana puudutus, joka kerta.

+ Vaikka loppumatka meni lähes täysin kävelyksi, niin kylläpä se monilla muillakin oli mäissä yhtä hidasta. vaikka olisin pystynyt koko matkan juoksemaankin, aika olisi parantunut todennäköisesti vain reilu puolisen tuntia.

Jopas, tulihan sitä juttua mutta kokemus oli myös sanoinkuvaamattoman mahtava <3

T. Ultrajuoksija :D

Seuraa: blogit.fi, bloglovin’, Facebook, Instagram

P.s. Olispa tosi mukavaa, jos kommentoisit, jos tavattiin matkalla <3