Miten sinä ehdit urheilla noin paljon?

Olen kuullut usein otsikon kaltaisen kysymyksen. Miten sinä ehdit juosta niin paljon? Missä välissä te oikein ehditte lenkille? 

No siis… todellisuudessahan noin kymmenen tuntia liikuntaa viikossa, joskus hieman enemmän, usein kuitenkin vähemmän, ei ole paljon. Jos ajatellaan, että aikuinen ihminen olisi hereillä suuri piirtein vaikkapa 07-23, niin valveillaoloaikaa kertyy jopa 16 tuntia päivässä ja viikossa siis 112 tuntia. Tavallisesti työssäkäyvä ihminen viettää tuosta ajasta töissä selvästi vajaat 40 tuntia, joten niin sanottua vapaa-aikaa jää varovaisestikin laskien jopa 70 tuntia. Jos käytän siitä noin kymmenen tuntia liikuntaan, kaikkeen muuhun jää vielä 60 tuntia. Näin laskien liikuntamääräni kuulostaa jopa naurettavan pieneltä. Ja minun kohdalla työn osuus on vain vähän reilu 32 tuntia, joten aikaahan liikkumiseen olisi vaikka kuinka paljon…

9F3344EF-3B2C-434D-98BD-1D2E28CB4E7F.png

Mutta onhan elämässä toki muutakin kuin työ ja liikunta. Esimerkiksi kolme lasta, yhdellä treenit neljä kertaa viikossa, kahdella kerran viikossa, kuljettelua silloin tällöin siis. Ruoanlaittoa, josta pääsen viikolla todella vähällä, koska mies tekee töitä kotona ja tekee todella usein ruuan valmiiksi, jos en ole tehnyt ruokaa viikonloppuna jemmaan. Syödäkin täytyy, peseytyä ja pukeutua, siivotakin voisi joskus… Kaupassa kuluu aikaa yllättävän paljon ja aikaa perheen kanssa yhdessäkin olisi hyvä viettää. Vakaasti väitän silti, että aikaa liikuntaan ja liikkumiseen jää jopa ruhtinaallisesti verrattuna siihenkin, kuinka paljon minä siihen käytän aikaani. Itse ainakin ehdin istuskella sohvalla ja älylaitteiden äärellä aivan liian paljon, vaikka liikkuisinkin viikossa tuon kymmenisen tuntia.

Muutama ajatus siitä, miten me olemme liikuntamme saaneet sopimaan perhearjen yhtälöön:

  • Suunnittelu, suunnittelu, sunnittelu – suunnittelemme siis jokaisen viikon etukäteen mieheni kanssa. Tsekkaamme ja ”synkronoimme” miehen kanssa kalenterimme viikottain. Vinkkejä treeniviikon suunnitteluun, löydät täältä.
  • Säännöllisyys – Oikeastaan joka viikkoa ei edes tarvitse rukkailla kalenteria, kun olemme sopineet miehen kanssa molemmille säännölliset ajat liikunnalle ja ne pysyvät joka viikko samoina. 
  • Käytä hyödyksi odotusajat – Meillä osa lasten treeneistä kestää jopa 1,5 tuntia, joten sinä aikana ehtii tehdä jo oikein hyvän juoksutreenin.
  • Mieti, mikä on tärkeää ja miten voit muuttaa arkeasi, jotta pystyt treenaamaan ”riittävästi”. Meillä Pikku Kakkonen on ollut yksi tärkeä treenien mahdollistaja. Kun lapset olivat pienempiä, jumppasin Pikku Kakkosen ajan, nyt kun he ovat hieman isompia ja onneksi edelleen kyseinen ohjelma usein kelpaa, käytän ajan hyödyksi ja teen juoksutreenin ohjelman aikana. Joillakin työmatkajuoksu tai -pyöräily ovat iso osa peruskestävyystreeniä, minun työni ei sitä ainakaan tällä hetkellä mahdollista. Joudun siirtymään päivän aikana työpisteestä toiseen useita kertoja päivässä ison tavaramäärän kanssa, mutta olen silti miettinyt, pystyisinkö tulevaisuudessa muokkaamaan työolosuhteita niin, että voisin liikkua työmatkat pyöräillen.

Itse olen tullut siihen tulokseen, että neljän päivän työviikko riittää minulle vallan mainiosti. Taloudellisesti ehkä menetän siinä muutaman killingin, tai lähinnä valtio menettää, mutta elämän laadun ja hyvinvoinnin kannalta positiiviset hyödyt ovat moninkertaiset. Pidän vapaapäivän perjantaisin, jolloin lapsilla on koulua ja eskaria. Hyvin usein vietän tuon koulu-/eskariajan juosten viikon pitkiksen. Silloin en ole pitkiä aikoja pois yhteisestä arjesta. Lauantaisin ehdimme usein molemmat käydä lenkillä ja käydä vielä yhdessäkin perheellä liikkumassa tai viettää muuten aikaa yhdessä.

Tiedän, että olen toisaalta todella etuoikeutetussa asemassa, kun minulla on mahdollisuus itse määrittää työaikani ja tehdä töitä sillä prosenttiosuudella, jonka koen itselleni parhaaksi. Toivoisin todella, että muillakin olisi mahdollisuus tällä tavoin panostaa omaan hyvinvointiinsa ja saada myös sitä aivan omaa aikaa. Olen alkanut myös ajatella, että koko yhteiskunnan näkökulmasta voisi olla järkevää panostaa nelipäiväiseen työviikkoon. Ajattelen, että työteho ainakin joillakin aloilla nousisi ja panostaminen liikuntaan ja hyvinvointiin lisääntyisi tai ainakin selkeästi paremmin mahdollistuisi.

7656E2E6-2C24-4710-89DB-8809728DD185.png

Oletko keksinyt vielä muita tapoja mahdollistaa liikkuvampaa arkea? Kuinka paljon sinun mielestäsi on riittävä ja tarpeellinen määrä liikuntaa viikossa? 

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – FacebookInstagramTwitterYouTube

 

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Rentoa menoa ja palauttelua viikolla 1

Viime vuoden joulukuu oli elämäni kovin juoksukuukausi kilometrimittarilla. Uuden vuoden olenkin kuvitellut aloittavani hieman keveämmin… Tämä vuoden ensimmäinen viikko menee vielä rallatellessa ja omia polkuja taivaltaessa mutta toisesta viikosta eteenpäin teen viikon avainharjoitukset juoksuohjelman mukaisesti – Ensi viikosta alkaen juoksuohjelmaani ja treenejäni alkaa rytmittää blogiyhteistyö Juoksuopiston kanssa, jonka ohjelmistosta saan valikoimaani 16 viikon polkujuoksuohjelman. Olen innoissani tästä yhteistyöstä eritysesti siitä syystä, että tämän vuoden tavoitteet ovat juuri polkujuoksun puolella; mahdollisimman vauhdikas NUTS Karhunkierros 34 kilometriä ja nautinnollinen mutta myös entistä nopeampi reissu NUTS Hetta – Pallas 55 kilometrin polku-ultralla. 

Maanantai oli vuoden viimeinen päivä, jonka juoksut kirjasin jo edelliseen postaukseen. Vietimme vuodenvaihdetta sukulaisten ja ystävien kanssa Muoniossa. Lapsetkin valvoivat pidempään kuin koskaan, vielä keskiyöllä rakettien räiskyessä kaikki lapset olivat mukana juhlimassa uutta vuotta.

Tiistaina pääsin vielä nauttimaan upeista Lapin juoksumaisemista (1:27:36, 11.0 km, avg 135 bpm). Olisi ollut myös ihanaa käydä hiihtämässä, mutta minulla ei ollut suksia mukana tai oikeammin minulla ei vielä tuolloin ollut sellaisia suksia, joilla olisin voinut hiihtää. 

D00FD9F9-C0E3-4A3F-8B66-BE2542AFBAD2.png

Keskiviikkona ajoimme pohjoisesta Oulun kautta Kajaaniin. Aavasaksan kohdilla aurinko alkoi suorastaan mollottaa horisontista. On hämmentävää matkustaa kaamoksen aikaan pohjoisesta etelään, kun aurinko alkaa yhtäkkiä näyttäytyä horisontissa, suorastaan maagista! Kotona meitä odotti pieni kolausprojekti, mutta ei niin iso, kuin se olisi voinut olla. Upea naapurimme oli käynyt alkuviikosta kolailemassa pihallamme ja vielä keskiviikkona eräs ystävä oli oikein urakalla kolannut pihaamme, jotta pääsimme kotiin edellisen yön 40 sentin lumisateen jälkeen <3.

26977310-EDAE-4212-8CA2-4E929AA3B1DE.png

E2E5107C-8CE9-4E03-86AB-BB599F4BBED9.png

Torstaina olin ihmeen uupunut edellisen päivän matkasta, vaikka olin vain istunut autossa, joten kävin vain pienellä lenkillä happihyppelyllä (1:00:30, 7.74 km, avg 130 bpm). Perjantaina suunnittelin juoksevani viikon kunnollisen pitkiksen, mutta koko keho tuntui aivan ihmeellisen voimattomalta, joten jätin lenkin vähintäänkin puoleen ja palasin kotiin lepäämään (1:40:03, 11.91 km, avg 120 bpm). Tämä lepo tarkoitti sitä, että ehdin ostoksille ja ostin itselleni uudet sukset, Salomonin Akin aero 9 -sukset, monot ja sauvat.

Lauantaina lähdimme koko perheellä läheiselle puistoalueelle hiihtämään, lapset hiihtivät muutaman kilometrin ja minä sain testailla uusia välineitäni  kymmenen kilometrin ajan (1:15:14, 10.62 km, avg 107 bpm). Karvapohjasukset vaativat hieman totuttelua mutta hetken harjoittelun jälkeen sukset tuntuivat todella hyviltä. Illalla kävin vielä juoksemassa rauhallisen reilun kympin lenkin (1:20:50, 10.63 km, avg 131 bpm).

Sunnuntaina pääsin nauttimaan sinisestä hetkestä rauhallisella lenkillä (1:13:30, 10.01 km, avg 131 bpm). Tämä viikko on ollut rauhallisten ja palauttelevien lenkkien viikko, tästä on hyvä lähteä kokeilemaan vähän vauhtejakin lähiviikkoina.

F2C10C29-7835-4412-B17E-A3AD2436C4F2.png

Viikon liikuntakilometrit olivat kokonaisuudessaan 71.7 kilometriä ja aikaa liikkumiseen olen käyttänyt mukavat 10 tuntia ja 45 minuuttia. Juoksua tälle viikolle on tullut 57.4 kilometriä. Aivan loistavasti palauttavalle viikolle. Ensi viikolla työtkin alkavat hiukan häiritä harrastusta, joten saattaa olla muutama rauhallisempi viikko tiedossa.

Miten sinun vuotesi on lähtenyt treenien osalta käyntiin? 

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – FacebookInstagramTwitterYouTube

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli