Salilla taas ja joka päivä viikolla 41


Tää on nyt niin tätä. Olen salilla päivittäin, sainkin siitä jo kuulla sekä salilla, että kotona. Kotona nuorimmainen sanoi, että: ”olet äiti nykyään salilla joka päivä, ennen et käynnyt siellä juuri koskaan”. Aika todenmukainen analyysi treeneistäni. Salillakin porukka jo pyörittelee päätään, kun ravaan siellä päivittäin. Tällä viikolla ei ole lepopäiviä treeneistä ollut, ensi viikolla matkaamme Lappiin lomailemaan, joten silloin tulee useampikin kevyempi päivä. Otan reissuun mukaan jumppavälineitä ja yritän panostaa erityisesti nyt tuohon nilkkajumppaan, joka on vielä tällä viikolla ollut hiukkasen vähäisempää.

Olen siis päivittäin käynyt salilla, vaikka kaikkina päivinä en tokikaan ole tehtnyt varsinaista voimaharjoittelua painoilla. Kävelyä viikkoon on tullut viitenä päivänä, jolloin olen kävellyt salille, yhnteensä pikkuruiset 16.9 kilometriä. Tänään jalat tuntuivat niin kivoilta, että otin muutaman juoksuaskeleen kävellessä ja oi, miten ihanaa se olikaan! Mitään erityistä tunnetta ei jalkoihin tullut, joten saattaa olla, että ensi viikolla otan muutaman juoksuaskeleen lisää.

Viikon ohjelmaan salilla on kuulunut kaksi coretreenipäivää, jolloin teen kehonpainolla tai pienellä painolla pääosin vatsalihaksia ja pienesti myös selkää. Varsinaista  voimaharjoittelua punttitreeninä olen tehnyt kolmena päivänä, joplloin teen isot jalan lihakset ja yläkropan treeniä laitteissa ja painoilla sekä tangoilla. Kertaalleen tämän viikon treeni oli niin sanottu kuntopiiritreeni, jossa tehdään kokonaisvaltaisia liikkeitä painoilla viisi liikettä kahdenkymmenen toiston sarjana, jonka jälkeen pidetään parin minuutin tauko ja tämä toistetaan viisi kertaa – varsinainen kidutus- ja sykkeennostotreeni. Yhtenä päivänä tein viikon pitkiksen ajellen sisäpyörällä reilu puolitoistatuntia. Ja siinäpä olisin sitten treeniä salilla seitsemänä päivänä. Näin suunnitellen salitreeniin saa myös vaihtelua punttitreenin lisäksi. Usein suunnittelen treenin aikaisempia treenejä tsekkaillen alkuverkan aikana ja pyrin saamaan harjoitukset soviteltua niin ettei peräkkäislle päiville tulisi samankaltaisia treenejä ja että tietty lihasryhmä saisi myös välillä lepoa, vaikka kävisinkin salilla treenaamassa. Salitreenin lisäksi olen tehnyt jonkin verran saamiani nilkkatreenejä niin salilla kuin kotonakin. Pohkeiden availua ja jalkojen liikkuvuuden parantamista, olen tehnyt erikseen kolmena päivänä.

Tällä viikolla treenitunteja on karttunut kolmetoista, joista yhdeksän  tuntia olen viettänyt salilla ja kävellen kolmisen tuntia ja lopun tunteroisen liikkuvuutta parennellen. Tällä kertaa tarinaa näin lyhennetyssä muodossa, kuten tuossa alussa sanoin, pääsemme syyslomailemaan ensi viikolla Lapissa. Jospa pääsisimme vaikka hiukkasen nautiskelemaan tuntureistakin, onki jo kova ikävä laajaa Lapinmaata!

Ihanaa lomaa lomalaisille ja hiukeaa viikkoa meille kaikille,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.


blogit-150x60.png

hyvinvointi terveys liikunta oma-elama

Jumppailua viikolla 40 ja syyskuun sutinat

Syyskuu suhahti vielä ihmeen kesäisissä merkeissä. Tällä viikolla maanantai oli vielä syyskuuta ja kun lokakuu saapui, alkoi sade ja kylmyys. Syyskuussa en juossut ollenkaan, liikuntaa harrastelin kuitenkin ruhtinaalliset lähes viisikymmentäkahdeksan tuntia ja matkaakin karttui 441.7 kilometriä, joista ulkoilmapyöräilyä 373.6 kilometriä ja kävelyä 73 kilometriä. Suunnitelmissa olisi ollut aivan toisenlainen liikuntakuukausi, mutta kun en ole harrastanut juoksua, olen voinut treenata kyllä selvästi enemmän ja minipuolisemmin. Salitreenikin on tullut nyt toivottavasti jäädäkseen. Olen aina tiennyt, että kuulun niihin juioskijoihin, joiden pitää harjoitella myös voimatreeniä, jotta voin juosta, se oli päässyt kuitenkin treenien osalta unohtumaan viimeisen vuoden aikana, joten nyt taidan keräillä näitä lihaskuntoharjoittelun puuttumisen hedelmiä. Jospa vielä pääsisin siihen kuntoon, että pääsen juoksemaan, lupaan muistaa ylläpitää myös lihaskuntoa!

Tällä viikolla sitä lihaskuntoa on sitten treenattu taas urakalla – Maanantaina kävelin salille (16:26, 1.66 km), salilla tein kuntopiirityyppisen painoharjoittelun ja siihen päälle vatsatreenin (1:00:28) ja hipsin kotiin kävellen (17:35, 1.63 km). Tiistaina kävelin samoin salille (17:25, 1.65), salilla tein punttitreeniä sekä jaloille että yläkropalle (1:12:14) ja matkasin kotiin (15:02, 1.25 km) tekemään vielä parikymmentä minuuttia liikkuuvuutta vahvistavaa pohkeiden availua.

Keskiviikkona ajelin aivan autolla laulutunnille ja sieltä salille tekemään alkulämpän jälkeen kuntopiirinomaisesti keskivartalotreenin (1:01:41) ja kotona tein, yllättäen varmaankin kaikille, parinkymmen minsan pohkeiden availun. Tostaina jatkui viikon agenda: kävellen salille (17:03, 1.66 km), salilla kokovaratalotreeniä, jalkaprässiä ja kaikenmoista muuta mukavaa (1:19:07) ja kotiin illankähmässä (16:36, 1.52 km) jumppailemaan pohkeita (20:22).

Perjantaina kävin uudelleen fysioterapeutilla – halusin käydä toisen käynnin tsekkaamassa, mitä näillä jumppailuilla ja avauluilla on saatu aikaiseksi. No eipä juuri mitään… Fysioterapeutti oli sitä mieltä, että näin aktiivisella  jumppailulla olis pitänyt tulla enemmän liikkuvuutta nilkan alueelle, mitä sinne oli nyt tullut, eli näistä availuista ja pallopompotteluista ei ole ollut liikkuvuuteen juurikaan hyötyä. Lihasjännitys on kuitenkin vähentynyt. Nyt sitten seuraava setti olisikin aikamoisen tiukkaa nilkan alueen lihaskuntotreeniä. Ajatuksena olisi saada nilkan alueen lihaksistoon tukea ja voimaa, sekin voisi auttaa tilannetta, vaikkei nilkan asentoa saataisikaan muutettua oikeampaan suuntaan. Silti lihasvoiman avulla rakennetta voidaan tukea kestämään myös juoksuakin jossakin vaiheessa. No tätähän minä todellakin toivon. Jumppaliikkeet ovat aikamoisen yksityiskohtaisia ja vaativat varsin paljon aivojumppaa, jotta edes jollakin tavalla pystyn niitä toteuttamaan. Himpun tuntuu motivaatio hiipumaan niin monen ja haastavan liikeen edessä. Yritän kuitenkin saada harjoitteluun mukaan ainakin osan näistä liikkeistä ja harjoittelemaan ainakin jotakin näistä liikkeistä myös salilla. Illemmalla kävelin (28:36, 2.59 km) ensin Kaukametsälle säestykseen, harjoittelemaan kappaleita tulevaan konserttiin ja sieltä salille ( 13:53, 1.32 km), jossa tein saman kuntopiiritreenin pianoharjoitteluna kuin maanantaina (1:00:56), jonka jälkeen käppäilin kotiin ja aivan pimeässä illassa (20:30, 1.71 km).

Lauantaina päivä meni ulkoillessa pitkälti kotipihalla syksyn pihatöitä tehdessä, ehkäpä viimeiset ruohonleikkuutkin tähän vuoteen tuli nyt tehtyä. Ulkotöiden päälle lähdin salille kävellen (20:12, 1.96 km), jalat olivat todella jäykkinä ja hellät edellisen päivän kuntopiireilystä, joten tämän päivän treeni oli onneksi suunnitellustikin pitkä klossipyöräily (1:30:13), jonka jälkeen testailin hiukkasen saamiani nilkkatrenejä ja kävelin vetreytyneillä jaloilla kotiin (18:27, 1.47 km) ja illan ratoksi tein kymmenen minuutin pohkeiden availun. Sunnuntaina kävin ylläripylläri salilla  – treeni taittui samaan tahtiin kuin muinakin päivinä – kävellen salille, siellä voimaharjoittelua ja pikkusen nilkkajumppaa ja crossaria ja kaikkea (1:30:37) ja kävellen samaa reittiä kotiin. Iltasella sain itseni vielä liikkuvuustreeniin parinkymmen minuutin ajaksi.

Viikon treenisaldo tunteina oli viisitoista tuntia ja matkaa etenin 22.5 kilometriä kävellen. Juoksua kaipaan paljon, se hiukkasen helpottaa, että ulkona alkaa olla kylmää, pimeää ja märkää. Fysioterapeutti naputteli nilkan luita ja jänteitä, mitään säteilevää kipua ei tästä aiheutunut, joten rasitusmurtumaa ei tuolla naputtelulla nilkassa ehkä olisikaan. Silti otan vielä tämän lokakuun rauhallisesti enkä usko, että lähden vielä testailemaan juoksua. Haluaisin saada jalan tilanteen rauhoittumaan ennenkuin lähden edes kokeilemaan juoksua, mutta katsotaanpa miten hommeli etenee…

Leppoisaa lokakuuta toivotellen,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.


blogit-150x60.png

hyvinvointi liikunta terveys oma-elama