Podcastit poluille

Voiko puhelimen varastamisesta koitua mitään hyvää? Ilmeisesti… Koska minulla ei ollut puhelinta eksyin tutkailemaan IPadin podcasteja ja löysin Mikael Heermanin Polkuporinat. Olen toki niistä jo somessa kuullut puhuttavan, mutta jotenkin minulla oli käsitys, että niitä olisi jotenkin vaikea kuunnella puhelimella (Android). Joka tapauksessa, nyt tosiaan löysin polkuporinat iPadin podcast-sovelluksesta ja olen kuunnellut niistä jo useamman. Juoksulenkillekin olen nakannut juoksurepun selkään, jotta saan IPadin mukaan ja voin kuunnella haastatteluja.

Mikael on rento ja asiaan perehtynyt haastattelija, voin oikein kuulla, miten leppoisa ja kotoisa olo haastateltavilla on Mikaelin seurassa. Olen tähän mennessä kuunnellut Noora Pinolan, Henri Ansion, Maija Oravamäen ja Janne Marinin haastattelut. Jokaisen kohdalla olen hämmästellyt sitä, miten tunteella ja sydämellä he suhtautuvat liikkumiseen ja liikuntaan elämäntapana. 

409770F6-DD4F-4758-A680-5CB0396EE4EA.jpeg

En tunne heitä, mutta nimet olen toki genreen tutustuneena kuullut moneen otteeseen, ovathan he kaikki jonkinlaisia polkujuoksun/vuorijuoksun pioneereja Suomen tasolla. Olen ihaillen kuunnellut, miten monipuolisia urheilijoita he ovat. Noora Pinolalla on huima kokemus seikkailukilpailuista ympäri maailmaa, Janne Marin on kiertänyt käsittämättömän kovia useiden vuorokausien vuorijuoksuja, Maija Oravamäki on juossut maailmamestaruustasolla ja Henri Ansio on kehittynyt itseään valmentaen muutamassa vuodessa maailmanluokan polkujuoksijaksi.

Muutama haastattelu odottaa vielä kuuntelemista ja odotan jo innolla, kenen haastattelu ilmestyy seuraavaksi eetteriin – Kenen polkujuoksijan haastattelun sinä haluaisit kuulla?  

Jos polkujuoksu ja mielenkiintoiset urheilijat kiinnostavat, suosittelen lämpimästi tutustumaan polkuporinoihin! 

-Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Hyvinvointi Liikunta Mieli Ajattelin tänään

Peruskuntoa viikolla 39 ja syyskuun sutinat

Tämä viikko on mennyt lähinnä elämää ihmetellessä ja mahdottoman matalasykkeisiä ”juoksuja” yritellessä. Viikon kuvia en ollut siirtänyt pilveen ja kun se puhelin lähti varkaiden mukaan (postaus täällä), tämän viikon treenikuvat ovat vähissä…

Ensi viikosta alkaen olen suunnitellut tarkemmin peruskuntotreeniä seuraavalle neljälle viikolle ja sen jälkeen ehtii vielä pitää pienen valmistavan jakson ennen marraskuun 17. päivänä juostavaa 12 tunnin Joensuu Night Runia. Peruskuntokaudella juoksua tulee vähemmän, mutta treenitunnit pysyvät suurin piirtein samana ja lihaskuntoharjoittelun määrä kasvaa. 

Maanantaina kävin juoksulenkillä ihanan ystävän kanssa (1:14:03, 10.94, avg 149 bpm). Pitkästä aikaa vaihdoimme kuulumisia, juttelu juoksulenkillä on oikein kivaa, mutta sykeseurannan saa kyllä saman tien unohtaa. Juoksu ja juttelu onnistuu minulta loistavasti, pystyn keskustella korkeillakin sykkeillä, mutta sykkeen tämä jutustelu tosin nostaa turhan korkealle.

Tiistaina kävin työpäivän lyhyen tauon aikana kävelyllä haukkaamassa happea (30:23, 3.14 km, avg 118 bpm). Harvoin työpäivän aikana ehtii ulkoilla, nyt olin toisella paikkakunnalla ja kun asiakaskäyntien välillä oli pidempi tauko, käytin ajan kunnolla hyödyksi. Todella virkistävää! 

Keskiviikkona kävin kävelyjuoksulenkillä, jonka aikana pyrin erityisesti seuraamaan sykettä ja pitämään sen selvästi peruskuntoalueella. Jos syke lähti liiaksi nousemaan, pistin heti kävelyksi (1:14:03, 9.16 km, avg 130 bpm). Torstaina tein kotitreenin samalla, kun vahdin yläkerrassa lasten nukahtamista (42:03, avg 99 bpm) ja perjantaina oli taas juoksukävelylenkin vuoro (1:13:06, 9.09 km, avg 133 bpm).

Lauantaina kävimme miehen kanssa juoksemassa Vuokatin maastoissa. Nousumetrejä 13.16 kilometrin lenkille kertyi miehen Suunto Ambit3 -mittarin mukaan 502. Oma Polarin mittari näytti paljon vähemmän nousumetrejä (360m), mutta siinä ei olekaan varsinaisesti tarkkaa toimintoa korkeuden mittaamiseen, vaan se ottaa korkeuden vaihtelut ilmeisesti suurinpiirtein GPS-mittauksesta. Lenkin kesto oli 2:06:27 ja keskisykke oli 142 bpm. Maastossa keskisyke lähtee edelleenkin helposti laukalle, varsinkin nyt, kun nousua tuli kohtuullisen paljon. Kaunis syksyinen sää oli saanut Vuokatin poluille yllättävän paljon porukkaa liikkeelle, silti eteneminen oli jouhevaa ja tilaa riitti kaikille etenemistyylistä riippumatta :).

CE9E85F7-148F-4890-BCA7-DF7C9DCB1E79.png

Lenkin jälkeen menimme Vuokatin uimahalliin peseytymään ja uimaan. Kun lapset eivät olleet mukana, pystyin uida matkaa, jopa 500 metriä, pitkästä pitkästä aikaa. En muista, koska viimeksi olisin uinut usemamman altaanmitallisen. 

Sunnuntai iltapäivä meni nauttiessa ihanasta syyssäästä pihalla ruohoa leikatessa ja valmistellessa ympäristöä tulevaa talvea varten (2:02:25, avg 114 bpm). Tällä viikolla treenitunteja on tullut oikein mukavasti, hieman reilu yhdeksän tuntia, kokonaisuudessaan kilometrejä 48.4, joista juoksuhkoa 42.4.

Siihen nähden, että syyskuussa on ollut ultramatkan kisa, jonka jälkeen oli viiden päivän totaalilepo liikunnasta, syyskuun juoksukilometrit ovat aivan kohtuulliset (163.0 km). Kokonaisuudessaan syyskuussa olen liikkunut liikuntamielessä 222.4 kilometriä, aikaa liikuntaan olen käyttänyt noin 35 ja puoli tuntia, pääpaino harjoittelussa on ollut peruskuntoharjoittelussa. Kisailu on kuitenkin selvästi nostanut vk-sykkeiden määrää, menihän reilun yhdeksän tunnin Vuokatti Trail Challengen keskisyke vk1-alueelle (vihreä alue pyramidissa). Kisa vaikutti myös siihen, että vk2 on suhteessa selvästi suurempi kuin jos kisaa ei olisi tässä kuussa ollut.

Kuukauden treenit sykealueittain.

 

5A964D5D-15CF-48BD-A124-F28AD0248E46.jpeg

Miten sinun syksysi on lähtenyt käyntiin? Vieläkö sinulla on tälle vuodelle kisoja? 

Loistavaa lokakuuta toivotellen, 

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Hyvinvointi Liikunta Mieli