Miksi juosta poluilla – omat TOP 5 :D

Miksi lähteä juoksemaan poluille, kun se on jo aivan tarpeeksi haastavaa tielläkin? Olen itsekin pohtinut aivan samaa asiaa ja nyt olen kehitellyt top 5 -listan, joka saa sinutkin säntäämään poluille aivan tältä istumalta 😀

1. Metsä rauhoittaa – tutkitusti. Metsässä oleskelu laskee sykettä ja verenpainetta, metsä nopeauttaa stressistä palautumista. Itse koen, että metsässä juokseminen irrottaa paremmin arjesta, auttaa kiinnittämään huomiota ympäristöön ja nauttimaan luonnosta. Poluilla juostessa olen alkanut nauttia yhä enemmän luonnon monimuotoisuudesta, jopa vuodenaikojen vaihtelu tuntuu todellisemmalta kun menee aivan metsään. 

5FE183A6-CEFC-4E11-9F5A-0F8E2A247278.png

2. Polkujuoksijat ovat rentoa porukkaa. Polkujuoksuyhteislenkeillä olen tutustunut ehkä parhaiten uusiin ihmisiin jo pidemmän aikaa paikkakunnalla asuneena. Olen ollut havaitsevinani, että yhteislenkit ovat pitkälti juuri polkujuoksuporukan suosittu treenimuoto ja näin yllättäen yksinäisestä juoksuharrastuksesta tuleekin sosiaalinen tapahtuma (toki saattaa myös olla, että joku haluaa harrastaa polkujuoksua juuri siksi, että saa olla rauhassa epäsosiaalinen metsässä). Itse olen todella nauttinut, kun olen saanut tutustua hyvin erilaisiin ihmisiin, joiden kanssa voin kuitenkin jakaa rakkaan harrastukseni.

3. Poluilla saa mennä hiljaa ja kävelykin on sallittua. Pehmeällä alustalla, mahdollisten juurakkojen ja kivikkojen keskellä juostessa, vauhti tippuu jo haastavan maaston vuoksi, mutta vauhti on syytä tiputtaa myös siksi, että vaihteleva maasto nostaa sykettä usein huomaamatta. Kun pulssi on jo tasaisen polun vuoksi korkeammalla, kannattaa ylämäet suosiolla kävellä, jos haluaa pitää sykkeen kohtuullisella tasolla ja harjoituksen peruskestävyysharjoitteluna. 

4. Epätasainen maasto kehittää ketteryyttä ja tasapainoa. Poluilla maastoon on keskityttävä, katse on syytä kiinnittää parin metrin päähän jaloista. Epätasainen maasto vaatii kehoa reagoimaan pinnan muutoksiiin. Jos kesksivartalon syvät lihakset eivät ole hallussa, polkujuoksu voi olla haasteellista. Polkujuoksua tukevaa treeniä on siis coretreeni (täällä yksi postaus coretreenistä). Polkujuoksussa askellus on tiheämpää kuin sileän juoksussa, se helpottaa tasapainon ylläpitämistä.

FE63B7D3-A9B1-4732-86F8-96C6D48CF88E.png

5. Polkujuoksukisat – Onko jotenkin outoa, että polkukisoissa usein parasta, juoksun lisäksi, ovat toiset kisaajat? Näin on kuitenkin usein minun kokemukseni mukaan polkujuoksukisoissa. Kun en hätyyttele lehellekään kärjen vauhteja, juostessa tutustuu uusiin upeisiin ihmisiin ja polkujuoksuystäväpiiri kasvaa yllättävän nopeasti. Usein kisoissa myös tuntee olevansa kuin kotonaan, jotain samaa meidän polkujuoksijoiden mielenlaadussa siis täytyy olla :). Polkukisat on useimmiten myös äärimmäisen hyvin järjestetty ja tarjoilu on aivan omaa luokkaansa (tällä saralla on kunnostautunut erityisesti NUTS-tiimi) – eräällä maantiemaralla NUTS-tiimillä oli huoltopiste, jossa oli peruspolkukisan tarjoitut, ainakin sipsiä ja suklaata. Kanssani samaan tahtiin juossut maratonveteraani totesi ettei ole koskaan saanut näin hulppeaa tarjoilua juoksukisoissa – minä kerroin hänelle tälläisen huoltopistetarjoilun kuuluvan olennaisena osana polkujuoksuun ;).

Ja sitten eikun metsään poluille ja  ensi kauden polkukisoihin ilmoittautumaan 😀 

– Maijaliisa 

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Palauttelua ja pohdintaa viikolla 37

Vuokatti Trail Challengen (voit lukea juoksusta täältä) jälkeen arki on ollut kohtuullisen hektistä ja viikko on mennyt selviytyessä töiden, koulun, päiväkodin ja harrastusten rumbasta. Mies lähti aikaisin maanantai-aamuna viikon työmatkalle ja minä jäin ihmettelemään, miten tätä palettia oikein pyöritetään… 

Onneksi isoäidin on ollut mahdollista tulla meille koululaisten seuraksi siksi aikaa, kun tulen nuorimmaisen kanssa kotiin. Vaikka koululaiset varmasti jo pärjäisivät kotona ilman aikuistakin, on paljon huolettomampaa olla töissä, kun tietää että heillä on aikuista seuraa. 

Päivät töissä ja illat lasten harrastusten parissa ovat olleet tällä viikolla sitä palauttavaa ”liikuntaa”, johon olen kyennyt – viikon ensimmäiset päivät, 58 kilometrin polkujuoksu, on tuntunut lähinnä jäykkyytenä ja etureisijumina. Vaikka juoksu tuntui taas äärimmäiseltä suoritukselta, kroppa alkaa selvästi vähitellen tottua näihin pitkiin suorituksiin, eikä mene niin totaalijumiin, kuin ensimmäisillä kerroilla. 

Perjantaina pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan, miltä juoksu tuntuu – vauhti ei päätä huimannut ja osaksi matka meni kävelyksi (1:19:06, 10.32km, avg 133 bpm). Viikonlopun juoksu tuntui hetken juoksun jälkeen yllättäen pohkeissa, jotka eivät kisassa olleet matkasta millänsäkään ja toki myös jonkin verran etureisissä.

B8FE3728-3752-4849-A347-050FFC2DA309.png

Sunnuntaina juoksin lyhyen pätkän (13:19, 2.02 km, avg 137 bpm) ja pääsin kävelylle pitkästä aikaa hyvän ystävän seurassa <3. Siinäpä meni mukavasti parituntinen kuulumisten ja tuntemusten lennellessä metsälenkillä (2:07:19, 11.25 km, avg 112 bpm).

Siinä keskustellessa ja edellisen juoksulenkin tuntemuksia miettiessä, aloin pohtia, miten pitkään tällaisella tavan tallaajalla menee palautua tuollaisesta yhdeksän tunnin ja 58 kilometrin kisasta… Välillä tuntuu, että näissä ”urheilupiireissä” palautuminen on omaan palautumiseen nähdään hurjan nopeaa. Maratonin tai lyhyempien mutta rankkojen polkujuoksujen jälkeen, monet ovat jo parin päivän päästä takaisin tavallisessa treenirytmissä ja -ohjelmassa, kuin ei olisi mitään maratonia vedettykään. Kuinkahan paljon ikä sitten vaikuttaa palautumiseen? Kaikkialla sanotaan, että ikääntyessä palautuminen hidastuu, mutta kuinka paljon? Jos kolmikymppisenä olisi palautunut todellakin parissa päivässä, niin meneekö samalla tyypillä palautumiseen nelikymppisenä neljä päivää vai kaksi viikkoa?  

Minun on vaikea verrata iän tuomaa vaikutusta palautumiseen, koska olen aloittanut kestävyysurheilun vasta nelisen vuotta sitten, eikä tuntemuksia nuoruuden nopeasta palautumisesta ole. Selvästi kuitenkin huomaan, joko lyhyestä kestävyysurheilutaustastani tai iästäni johtuen, että palautuminen ei missään tapauksessa ole erityisen nopeaa. Ehkä järkevintä on vain kuunnella omaa kehoaan ja testailla jaksamista testilenkeillä palautumisen edetessä – jos lenkki tuntuu liian rankalta, sitten pistetään kävelyksi.

Viikolla 36 juoksua tuli kisa mukaanlukien 72.2 kilometriä, kokonaisuudessaan kilometrejä kertyi 83.5 ja aikaa liikuntaan käytin 13 tuntia ja 51 minuuttia. Viikolla 37 juoksukilometrejä tuli vain 12.4 ja yhteensä kokonaisuudessaan 23.6 kilometriä – aikaa tähän käytin 3 tuntia ja 39 minuuttia. Aikaa palautumiselle on siis jäänyt 🙂 

E0DE212E-AEAC-48EC-A4DF-4C12D30D2959.png

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Hyvinvointi Liikunta Mieli