Maija meinaa maralle and beyond

28.4.2018 Maijaliisa

Kannustuksen riemua!

Kajaanissa juostiin tänään suuren maailman tyyliin (olihan pääkaupunkiseudulla oma kymppinsä samana päivänä) varttimaraton :). Meidän piti olla reissussa tänä viikonloppuna, joten en ollut edes ajatellut juoksevani kisassa. Vaikka reissu peruuntui, en silti halunnut osallistua kisaan, koska piriformisoireyhtymä vaivaa oikeassa jalassa tällä hetkellä. Itseni tuntien, olisin lähtenyt startista täysillä matkaan, vaikka ennen kisaa olisin ajatellut mitä. En siis uskaltanut lähteä repimään itseni kisassa neljää viikkoa ennen maratonia.

Pitkikselle lähtiessäni tajusin, että varttimaraton starttaa noin puolen tunnin kuluttua ja laitoin juoksuporukan WhatsApp-ryhmään viestiä, että tulen kannustamaan juoksijoita reitin varrelle (*27).

Ja hei, tiiättekö mitä? Toisten juoksijoiden kannustaminen oli aivan huippua! Oli aivan mahtavaa, kun sai leveitä hymyjä juoksijoilta, osa huikkasi mukavat kommentit takaisinkin. Tuttujen juoksijoiden kanssa juoksin samaa matkaa hetken, toivottavasti en häirinnyt liikaa juoksua…

Toisten kannustaminen on riemullista :D. Itsekin nautin juoksukisassa, kun saan reitin varrella kannustusta ja nyt täytyy kyllä todeta, että muiden juoksun kannustaminen ja tsemppaaminen on lähes yhtä kivaa kuin juoksu itse. Tai ainakin selvästi toiseksi paras vaihtoehto viettää mukava kisapäivä.

Muutamia hauskoja kommentteja jäi mieleenikin; huutelin eräälle juoksijalle, että hyvin menee ja hän vastasi takaisin ”niin sinullakin”. Eräs vanhempi herrasmies huikkasi minulle, että sinulla on väärä suunta, kun kisailijoita kannustaessa juoksin heitä vastaan :).

Olipas aivan tosi hienoa viettää osa pitkästä lenkistä kannustaen muita juoksijoita. On aivan merkillistä, miten iloiseksi toisten onnistumisesta tulee. Juoksu on todella hieno harrastus, kun toisten kannustaminenkin saa aikaiseksi näin suuria tunteita <3.

– Kannustushuudoin, Maijaliisa

*Numerot ovat juoksuhaaste 2018:n suoritettuja haasteita: 27. Mene juoksutapatumaan kannustamaan tai vapaaehtoishommiin.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä:

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

Löydät blogini myös seuraavista portaaleista:
Blogit.fi
Bloglovin’
Blogkeen

Avainsanat: juokseminen, juoksu, Juoksuhaaste 2018, kannustaminen, varttimaraton

Hyvinvointi Liikunta Mieli

26.4.2018 Maijaliisa

Kehon kuuntelua, jookos?

Kiireinen työpäivä, autolla ajoa, kohteesta toiseen ja palaverista toiseen, fyysisesti kevyttä mutta ammatillisesti haastavaa. Päivän aikana pohkeet alkaa jumittaa, edellisen päivän juoksijan hyppelyt tuntuvat sittenkin jaloissa, vaikka aamulla mitään tuntemuksia ei ollut. Kotiin pikaisesti syömään ja valmistautumaan tyttären konserttiin. Konsertista tulee kotiin väsyneitä ja nälkäisiä lapsia, iltapalaa pöytään ja itselle juoksuvaatteet niskaan. Mieskin tulee kotiin iltapalan aikana omilta menoiltaan. Melkein läpsystä vaihto ja lenkille.

Jo päivän aikana keho on kertonut omaa tarinaansa, pohkeet jumittaa, piriformisjumi ilmoittelee kaasujalassa, väsyttää. Mielessä käy jo päivällä, että en ole ollenkaan valmis illalla odottavaan tasavauhtiseen 30 minuutin treeniin, melkein ahdistaa. En kuitenkaan saa päähäni seuraavan päivän treenejä enkä osaa alkaa rukkailla juoksuja ja treenejä, ehkä liian kiireinen ja väsynyt siihenkin.

Lähden lenkille, kello ilmoittaa TV-kova ja napsautan mittarin käyntiin, 5 minuuttia lämmittelyä ja sitten vauhtiin. Eihän se tietenkään kulje, ei vauhti loppujen lopuksi tuntemuksiin nähden niin mahdottoman huono vedossa ole (5:10 min/km), mutta mieli ja keho huutaa aivan muuta. Askel ei rullaa, pohkeet jumittaa, askel ei nouse oikeassa jalassa, koska piriformis kirraa pakaraa ja koko juoksu tuntuu hajoavan.

Kotiin hipsii nöyrä nainen. Miksi ihmeessä en kuunnellut kehoani? Miksi pakotin itseni treeniin, josta ei ollut mitään hyötyä? Miksi en voi olla armollinen itselleni tässä asiassa? Miksi en vieläkään osaa muokata treeniä tuntemusteni mukaan?

Olen minä silti kehittynyt 🙂 Nyt ennen treeniä jo käy mielessä, että juoksua voisi muokata kehon tuntemusten mukaan. Ehkä hetken päästä tämäkin ajatus alkaa jopa muuttua käytännön toiminnaksi. Ennen en osannut aina edes yhdistää kehon uupumusta ja juoksun tahmeutta, nyt ymmärrän edes jälkikäteen, mistä johtui se, ettei juoksu kulkenut. Ymmärrän ettei kunto ole romahtamassa eikä minun tarvitse puskea treenejä entistä tiukempaan läpi jos edellinen juoksu on mennyt huonosti. Tajuan, että kehoa voi ja pitää kunnioittaa ja että minun on opittava kuuntelemaan kehoani, jos ja kun haluan treenata itsestäni paremman juoksijan.