Polkujuoksun huumaa somessa ja intoa omaan kisakalenteriin viikolla 21


No niinhän siinä nyt sitten kävi, että viikonlopun NUTS polkujuoksun riemua seuraillessani tulosseurannasta ja somesta, laitoin  polkujuoksukisan ilmoittautumisen sisään NUTS Syötteelle, joka juostaan kesäkuun puolessa välissä. Olin menossa Syöteelle joka tapauksessa seuraneidiksi miehen juostessa neljänkymmenen kilometrin matkan, mutta nyt kun seurailin tuota polkujuoksun iloa ja huikeita tunnelmia Rukalta, tulin siihen tulokseen, että kyllä minäkin haluan päästä mukaan kisaan nauttimaan yhteisestä polkuilukokemuksesta ja kisahuumasta. Ilmoittauduin Syötteelle  25 kilometrin matkalle vähän niinkuin vk-treeninä heinäkuun Hetta-Pallas-ultraa ajatellen. Syötteen juoksu onkin jo vajaan kuukauden päästä ja alan saman tien olla aika innoissani!

Tällä viikolla olen matkaillut Jyväskylään koulutukseen, nauttinut aivan huikeasta musiikkiluokkien kevätkonsertista ja muutenkin oikein mukavasta elämästä, jälleen kerran ❤️. Viikko alkoi maanantaina tunnin juoksulenkillä (1:00:35, 10 km, avg 141 bpm) ja tiistaina käväsin pikkuruisella juoksulla (32:58, 5.02 km, avg 132 bpm). Olen tosi tyytyväinen, että olen oppinut juoksemaan tämmösiä lyhyitäkin lenkkejä.

Keskiviikkona meillä oli kahden oman perheen lapsen musiikkiluokkien kevätkonsertti ja toisen heistä viimeinen konsertti peruskoululaisena. Hän sai myös meidän yllätykseksemme stipendin aktiivisesta musiikkiluokkatoiminnasta 🥰. Olin lähes koko konsertin ajan aivan tunnevyöryn partaalla ja nautin elämyksestä täysin siemauksin. Heti konsertin jälkeen lähdin ajamaan kohti Jyväskylää, koska seuraavana aamuna minulla alkoi koulutuspäivät Jyväskylässä.

Torstaina koulutuspäivän jälkeen kävelytin kollegaa oikein urakalla Jyväsjärven rantoja ja välillä kävimme ostoskeskuskessa shoppailemassa ja syömässä  (2:09:49, 12.33 km, avg 110 bpm). Perjantai koulutuksen jälkeen oli taas matkapäivä. Kahden päivän koulutus oli aivan todella hyvä ja ajatuksia herättävä monella tapaa. Moni asia sai myös omassa toiminnassa varmistusta ja vahvistusta.

Lauantaina seurailin heti aamusta alkaen NUTS Karhunkierroksen juoksijoita, ensin perjantaina matkaan lähteneitä perusmatkalaisia ja sitten lyhyempien matkojen hurjastelijoita. Omakin into kasvoi kisan edetessä. Päivän suunnitelmissa olikin lähteä viikon pitkikselle ja sen tein pääosin juosten maastossa, metsäautoteillä ja sorateillä (2:15:39, 20.02 km, avg 145 bpm). Matkan aikana seurasin tuttujen ja sometuttavuuksien matkaa kohti Rukaa, hurrasin ja tsemppasin mielessäni siellä matkailijoita. Siitä se innostus taas sitten alkoi kuplia ja tänään se kulminoitui tuohon Syöte-ilmoittautumiseen…

Sunnuntaina lähdin multisporttaamaan, tai lähdin ensin kävelylle jä matkan edetesssä suunnittelin treenin, jossa olikin kävelyä ensin puoli tuntia (30:01,3 km, avg 107 bpm), sitten juoksua puolisen tuntia (31:37, 5.01 km, avg 141 bpm) ja vielä lopuksi edelleen puolen tunnin kävely  loppuverkaksi (30:01, 3.02 km, avg 120 bpm). Treeni tuntui oikein hyvältä, osin palauttavalta mutta juoksukin tuntui eilisen pidemmän lenkin jälkeen yllättävän rennolta ja mukavalta.

Viikko ei siis taaskaan ollut perusviikko, mutta näillä treeneillä mennään, mitkä on mahdollista toteuttaa. Kilometrejä viikkoon kertyi kuitenkin kokoanaisuudessaan aivan mukavat 60 kilometriä ja juoksuakin jopa 40.1 kilometriä. Aikaa liikkumiseen käytin himpun vajaa kahdeksan tuntia. Nyt intoa tavoitteelliseen juoksuun tulee taas aivan uudella tavalla, kun seuraava kisa on todellakin jo kolmen viikon kuluttua. Minulla on kaksi viikkoa aikaa laittaa vauhtikestävyyteen muutama kierros lisää, kuitenkin kohtuudella ettei homma mene yli, siitä on tällä hetkellä ehkä tärkeintä pitää huolta, elämme siis jännittäviä aikoja 😄.

Huikeaa toukokuun loppua toivotellen,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.


blogit-150x60.png

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys

Kesä räjähti silmiin ja keuhkoihin viikolla 20

Kesä on saapunut Kainuuseen, samalla koivu on julistautunut kukkivaksi ja minun siitepölyallergian oireet ovat taas ryöpsähtäneet aktiivisiksi kuluneen viikon aikana. Syke on pysytellyt tavallista korkeammalla ja nyt myös hengitys on tuntunut loppuviikosta jotenkin raskaammalta ja silmät ovat lähinnä kaksi  vetistävää ja punaista palleroa. Loppuviikosta silmien kutina ja vetistely on pahentunut entisestään eikä pelkkä suun kautta otettava allergialääke enää auta, vaan nyt olen hommannut myös silmätipat silmien oireiluun. Jospa näillä lääkkeillä oireilu alkaisi hieman edes helpottaa.

Treeniä olen tämänkin viikon aikana touhuillut aivan oman mielen mukaan ja taas on tehnyt mieli liikkua ja ulkoilla, mutta juoksua viikkoon on edelleen tullut vähemmän kuin tähän aikaan pitäisi tulla, kun suunnittelen edelleen juoksevani polku-ultran heinäkuussa. Nyt voisi olla hyvä aika palata takaisin harjoitteluohjelman pariin ja lähteä testailemaan ohjelman toteuttamista, kun omakin mieli näköjään haluaa harjoitella aivan päivittäin, huomaan.

Maanantaina kävin rauhallisella kävelyllä kokoamassa voimia viikkoon (1:04:59, 6 km, avg 105 bpm) ja tiistaina testailin juoksua hieman korkeammilla sykkeillä (45:06, 6.65 km, avg 142 bpm). Eihän tuo juoksun vauhti kyllä päätä huimaa, mutta mukavasti tuntui kuitenkin matka taittuvan kevään viimeisen laulutunnin jälkeen.

Keskiviikkona juoksin viikon pisimmän lenkin (1:13:01, 11.04 km, avg 140 bpm). Välillä juoksu tuntui todella rankalta ja jalat aivan betonilta, mutta hetkittäin kuitenkin eteneminen oli hiukan mukavaakin. Loppuverkkana kävelin vielä vajaan vartin. Torstaina sain kutsun polkulenkille,mutta kotona myös esikoinen ehdotteli kävelylenkkiä, joten lähdin ilomielin hänen kanssaan juttelukävelylle (1:47:09, 9.12 km, avg 114 bpm). Näitä yhteisiä juttelukävelyjä ei mene mikään edelle, vaikka polkulenkkiseurakin olisi ollut aivan priimaa.

Perjantaina vietimme esikoisen 16-vuotissyntymäpäivää ja kävin rauhallisella juoksukävelyllä ennen juhlinnan aloittamista (45:21, 6 km, avg 130 bpm). Perjantai oli jo lämmin päivä ja lauantaina saimme nauttia jo lähes helteestä. Kuitenkin kova ja puuskittainen tuuli helpotti helteen tuntua. Pöyräillessä tuuli oli toisinaan ystävä, mutta kun jouduin pyöräilemään vastatulleen, tuntui ettei jaloissa ole riittävästi voimaa saamaan pyörää liikkeeseen kovimmassa tuulessa. Johtunee kuitenkin ehkä enemmän jalkojen heikkoudesta kuin vastatuulen voimasta (1:58:30, 44.19 km, avg 122 bpm). Sunnuntaina ilma alkoi jo viiletä, päivällä kävin kävelyllä ja samalla hiukan lankaostoksilla (1:34:01, 9 km, avg 101 bpm), illemmalla kävin vielä nautiskelemasta yllättäen todella raikastuneessa ilmassa juoksusta, muutama pisarakin ripsahti juoksun aikana (32:44, 5.25 km, avg 137 bpm).

Liikuntaa viikkon karttui kuitenkin vain  vähän reilu 10 tuntia, kilometrejä kokonaisuudessaan 99.8, joista juoksua vaivaiset 29 kilometriä. Nyt todella alan hiukan tutkailla tuota juoksuohjelmaa ja pyrin seuraavien viikkojen aikana vähitellen pääsemään taas juoksun rytmiin mukaan. Kuitenkin niin, että pidän huolen jaksamisesta ja kuuntelen herkällä korvalla kehon ja mielen oloa juoksumäärän kasvaessa. Ensi viikolla tosin taas reissaan työn puolesta koulutukseen, joten se vaikuttaa jonkin verran harjoitteluun, jospa ehtisin kuitenkin myös Jyväsjärven rantoja juoksemaan ensi viikon aikana.

Aurikoista viikkoa toivotellen,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.


blogit-150x60.png

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys