Olen aikuinen – hiihdän siis!

Meidät suomalaiset, kolme-nelikymppiset, on oikein opetettu koulussa vihaamaan hiihtoa tai se osa, joka ei siitä silloin innostunut. Meillä pienessä kyläkoulussa hiihto oli pakollista, se oli kilpailua joka välitunti, se oli verenmaku suussa ja vaatteet märkänä hiestä tunnille palaamista. Oli hopeasompaa, välituntihiihtoa; taululle nimen viereen vedettiin niin monta viivaa kuin oli välitunnilla ehditty kiertää kierroksia. Ja ne kilpailut, joka vuosi – kaikki osallistuu… kuolema korjaa, elämä loppuu, mutta maaliin mennään ja kovaa. Hiihdin lujaa, niin lujaa, että koulun makein kundi, se urheilija, sanoi, että minut oli vaikea ohittaa… no oli varmasti, kun viuhdoin joka suuntaan, edessä oli suksea, sauvaa ja pientä pippurista, puuskuttavaa tyttöä latu täynnä. Jo ala-asteella piti hiihtää luisteluhiihtoa, eihän sitä edes voinut hiihtää hitaasti.

Yläasteella kakkuhiihto, todellakin kakkuhiihto! Se luokka, joka hiihti eniten sai palkinnoksi kakun. Mikä motivaattori, inhosin täytekakkua! Kerran me se voitettiin, kakusta en muista muuta kuin kuvottavan valkoisen kermavaahdon.

– – –

Mutta mitä onkaan tapahtunut? Muutama vuosi sitten aloin vakavissani miettiä, että olisihan se mukava talvella vähän vaikka hiihdelläkin. Alan irrottaa lapsuuden traumoista ja löytää nautintoa hiihdosta, siitä perinteisestä rytmikkäästä vuorotahdista, luonnon rauhasta, hiljaisuudesta. Siitä, ettei ole pakko mutta haluan. Siitä, että saan itse päättää miten hiihdän ja kuinka pitkään. Siitä, että hiihtäessäkin saan nauttia liikkumisesta ja tehdä sitä itseäni varten. Siitä, että saan vaihtelua juoksuharrastukseeni hiihtoladulta. Minusta on tainnut tulla aikuinen – hiihdän siis ja nautin.

IMG_20161222_114534.jpg

Talven ensimmäinen hiihtolenkki; statistiikkaa Polar m400 (mukana myös kävelyt ladulle ja takaisin)

kesto: 1:13:30

matka: 8.44

keskisyke: 131, maksimisyke: 156

kalorit: 450

keskinopeus: 6.9km/h, maksiminopeus: 20,5km/h

Onko kukaan muu saanut traumoja pakkohiihdosta? Olisi mukava kuulla sinunkin tarinasi 😀

Hyvinvointi Liikunta Ajattelin tänään

Wannabe-juoksijan lihaskuntoharjoittelua

Lihaskuntoharjoittelua salilla ehdin harrastaa vain kerran viikossa. Kotona teen 15-30 minuutin lihaskuntotreenejä käsipainoilla ja kehonpainolla useamminkin, erityisesti silloin kun olen nukuttamassa lapsia…

YouTube on pullollaan treenejä, joista valitsen kulloiseenkin tarpeeseen ja moodiin sopivan, toisinaan selvää lihaskuntoharjoittelua, joskus hiit- tai tabata-treenejä. Erityisen tärkeänä koen juoksun kannalta coren vahvistamisen ja lihaskunnon ylläpitämisen, sen treenaaminen onnistuu kotona erinomaisen hyvin, varsinkin villasukin 🙂

Salilla käyn kuntokeskus Balancella (http://www.balance-sport.fi/), jossa on hulppeat tilat, monipuoliset mahdollisuudet treenata ja kohtuulliset hinnat 10 kerran salikortille.

Saliohjelma on suunniteltu juoksua ajatellen ja koko kehon lihaskuntoa ylläpitäväksi, mitä mieltä kokeneemmat juoksivat ovat tällaisesta ohjelmasta:

Alkulämpö crosstrainerilla yleensä n. 15 min, jonka jälkeen hyvä venyttely ja lämmittely loikkia ajatellen.

Loikat/hypyt:

tasaloikka 5×5, vuoroloikka 5×6, pohjeloikka 3×10, kyykkyhyppy 3×5, tiputushyppy 3×3 (näistä pitäisi valita yksi… mutta saatan ehkä valita useammankin joka kerta…)

 

Alavartalo:

kyykky (syväkyykky tangolla) 3-4×8

mave kahvakuulalla (kahden steppilaudan päältä) 3×8(-12)

reidenojennus laitteessa 3×8(-12)

pohkeet 3×8(-12)

Collage 2016-12-16 22_50_19.jpg

Ylävartolo kiertoharjoitteluna:

1a penkkipunnerrus käsipainoilla 3×8(-12)

1b pystypunnerrus käsipainoilla 3×8(-12)

1c yliveto käsipainoilla 3×8(-12)

1d vipunostot sivuille 3×8(-12)

Collage 2016-12-16 22_47_43.jpg

2a avustettu leuanveto myötäotteella 3×8(-12)

2b kulmasoutu tangolla 3×8(-12)

2c olan kohautus 3×8(-12)

2d hauiskääntö käsipainoilla 3×8(-12)

Collage 2016-12-16 22_40_41.jpg

Loppuveryttelynä toisinaan juoksen/kävelen kotiin tai jäähdyttelen crosstrainerilla.

Perjantain salitreenin statistiikkaa Polar M400 (aikaa paloi hiukka enemmän kuvailun vuoksi, sisältää myös kotimatkan kävellen/juosten)

kesto: 1h57min

keskisyke: 130, maksimisyke: 160

kalorit: 707

 

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys