Innostuin tavoitteellisesta juoksemisesta vain muutama vuosi sitten ja nyt kolkuttelen neljääkymppiä – jo ensi vuonna… en siis enää ole aivan nuorukainen 🙂
Talvi 2014-2015 meni juoksuun totutellessa ja useamman vuoden liikuntatauosta toipuessa (perheemme kasvoi kolmella lapsella reilussa neljässä vuodessa 5/2008, 3/2010, 7/2012), kunto kasvoi kohisten ja paino laski samaa tahtia. Keväällä ja syksyllä 2015 juoksin puolikkaan täysin samaan aikaan 1:43:38, olin tulokseen enemmän kuin tyytyväinen, mutta saavutin jo noinkin kohtuullisen ajan mielestäni varsin kevyellä harjoittelulla, joten aloinkin haaveilla 1:40 ajan alittamisesta seuraavana vuonna…
Noh, talvi 2015 – 2016 meni juostessa, juostessa liian lujaa ja liian korkeilla sykkeillä. Jälkiviisaana voin sanoa, että tajusin sen jollakin tasolla jo silloin, mutta kun tie vei, niin mie vikisin. En vain osannut hillitä vauhtiani ja juosta matalilla sykkeillä. Ajatus oli, että juoksun täytyy joka harjoituskerralla tuntua vähän pahalta, että treeni uppoaa ja kehitystä tulee… voi kuinka väärässä kuntoilija voikaan olla… Edellinen talvi meni siis vauhtikestävyyttä treenatessa – koko talvi. Kyllähän minä huomasin, että tulosta ei talven aikana tullut, ei vauhdissa eikä sykkeissä, mutta silti piti jyystää, ajattelin, että kesän pitkät pyörälenkit riittävät peruskontoharjoitteluksi. Eivät riittäneet, eikä aika sitten puolikkaalla tänä vuonna parantunutkaan, päin vastoin. Jäin ennätyksestäni reilun minuutin. Pieni ero, mutta merkittävä, jos ajatuksena oli ollut ajan parantaminen.
– – –
Tässäpä pitkä prologi siihen, miksi halusin päästä testaamaan oman kuntoni ja sykekynnykseni kuntoilijan tasotestauksella. Testi suoritettiin Vuokatti Sportissa, Snowpoliksen tiloissa. Olo oli kuin urheilijalla, samoissa tiloissa tehdään tasotestit myös Suomen huippu-urheilijoille. Testin aikana mitattiin sydämen sykettä sekä veren maitohappopitoisuuksia sormenpääverinäytteistä ja niiden perusteella määriteltiin aerobinen ja anaerobinen kynnys ja niitä vastaavat syke- ja maitohappotasot.
Testi kesti minulla kokonaisuudessaan kaksikymmentäviisi minuuttia ja aika piippuun sain itseni vedettyä. Maksimisyke jäi mielestäni himpun verran matalaksi, mutta kynnysarvoihin se ei varsinaisesti vaikuta. Testin aikana testin tekijä, valmentajakouluttaja Jyrki Uotila, lisäsi vauhtia/kynnystä ja otti sormenpäänäytteen kolmen minuutin välein. Tunnelma oli kannustava ja samalla sain jopa analyysia juoksutekniikastani, mahtavaa palvelua! Hitaassa vauhdissa hölkytellessä sain palautteeksi, että lantio jää hivenen vajaaksi mutta kun vauhti alkoi olla sitä omaa reipasta juoksua, asento parani, jalat rullasivat ja käytin kuulemma takareisiäkin hyvin juoksuun. Juoksutekniikka on siis kohtuullisen kohdillaan, joten se ei ole ensimmäinen este matkalla parempiin tuloksiin.
Ja sitten niihin tuloksiin:
Tulokset vahvistavat sen, minkä tiesin jo etukäteen! Peruskestävyyden treenaaminen on jäänyt vähiin ja se ikävä kyllä näkyy… Joudun suitsimaan itseäni seuraavan kuukauden ajan, jospa mustaa valkoisella saisi minutkin hieman hölläämään ja tajuamaan tämän kestävyysurheilun ytimen.
Nyt sitten vinkkiä kehiin siitä, millä harjoittelumuodolla saan sykkeeni pysymään alle 130 bpm…
