Taas on niin polkuparhautta viikonlopun verran takana ❤️. Tai oikeastaan jo pidemmästi, olenhan seurannut Nuts 300 kilometrin polkukisaa somessa ja palluroiden matkaa GPS-seurannassa maanantaista alkaen. Saavuimme pelipaikoille Muonioon tiistaina ja majoituimme lapsuuden kotiini  valmistautumaan ja totuttelemaan Lapin ilmastoon. Silti lauantaina aurinko ja kuumuus yllätti taas minut – aikaisempien päivien sää ei ollut mitenkään valmistanut minua helteiseen säähän.

Ennen kisaa 

Kävimme hakemassa kisanumerot heti torstaina, kun kisatoimisto ja expo avautuivat. Mies juoksi perjantaina 66 kilometrin matkan Hetasta Pallakselle ja sain olla mukana Hetassa polkujuoksutunnelmassa, kun 66 kilometrin ja 160 kilometrin matkaajat lähtivät poluille. Olin itse asiassa aivan mahtavaa, että sain olla saattelemassa toiset omille matkoilleen ja olla myös maalissa Pallaksella hurraamassa muiden huikealle suorituksille. Näin pääsin aivan toisella tavalla mukaan myös muiden juoksuriemuun ja kisafiilikseen.

Lauantaina lähdimme Muoniosta kohti Äkäslompoloa hyvissä ajoin ja ehdin testailla useammankin vessan ennen kisan starttia. Juoksuhousujakin testasin parit, kunnes päädyin niihin tavallisiin ja turvallisiin. Olin lähdössä aurinkolaseilla liikenteeseen, mutta juuri ennen starttia päädyin kuitenkin tavallisiin laseihin, sekin oli oikea valinta lippapannan kanssa. Taas oli hurjasti jännitystä ilmassa ja etenkin mielessä. En ymmärrä, miten edelleenkin jännitän niin kovasti aina tätä kisastarttia, mutta se toki kertoo siitä, että kisailu on tärkeää ja haluan päästä parhaaseen mahdolliseen tulokseen kisassa –  kisassa mitataan se, onko pitkä ja suunnitelmallinen harjoittelu ollut kehittävää. Jännitystä lähtöön toi myös se, että vasemmassa jalassa oli viimeisten päivien aikana ollut vaikka minkälaisia tuntemuksia, lonkassa, polvessa ja pohkeessa oli erilaisia kipuja ja matkaan lähtiessä tietysti jännitti, miten jalka kestää kovempaa juoksua.

Ei polkukisoihin tietystikään aina tarvitse lähteä täysillä ja kovaa asenteella ja varmasti tulee vielä sekin päivä, kun kisailu ei ole niin vakavaa, vaan lähden polkukisaan nauttimaan maisemista. Pidemmillä matkoilla tuo maisemista nauttiminen on joka tapauksessa jossakin vaiheessa tullut minun kunnolla vastaan. Tämän vuoden ”lyhyemmillä” matkoilla, olen lähtenyt hakemaan eri tavalla kisavauhteja. Nyt suunnitelmana oli kuitenkin siis vauhdikas juoksu ja tällä kertaa omalla matkalla oli jopa niin kiire, että en ehtinyt matkalla ottaa yhden yhtä kuvaa, enkä kaivanut kännykkää siis taskusta kertaakaan käteen. Kaikki kuvat postauksessa matkaltani ovat perheen ottamia. Ja hei, eihän tämä kisailu  nytkään oikeasti ole niin vakavaa, aivan harrastelija ja kuntoilijahan minä olen, välillä vain tämä todellisuudentaju hämärtyy omassa päässä 😜.

Ennen lähtöä laitoin kellooni hiilarimuistutuksen 20 minuutin välein ja suunnitelman mukaan pyrin ottamaan riittävän määrän Noshtin korkeaenergistä urheilujuomaa, joka olikin matkan pääasiallinen  energianlähde. Jalkaan olin vetänyt 1000Mile -sukat ja Altran Timp4 – kengät, tällä setillä en saanut jalkoihin yhden yhtä rakkoa.

Lähtö – Ylläsjärvi

3, 2, 1, ja paukusta täysiä, tai ainakin melkein – lähtöalueella kisakaveri kertoi, että alkumatkasta onkin nousua noin neljään kilometriin asti (itse asiassa aika kumpuilevaa oli koko matka huoltoon asti), jotenkin olin katsonut matkan karttaprofiilia niin, että nousu alkumatkasta olisi loivaa ylämäkeä ja olin ajatellut juoksevani koko matkan Ylläsjärvelle saakka. Matkalla olikin yllättävän paljon niitä nousuja, osa aika jyrkkiäkin, mutta olihan siellä sitten alamäkiäkin. ”Polku” oli pääosin todella helposti juostavaa haketettua latupohjaa ja osin metsäautotietä vastaavaa pohjaa. Pyrin kuitenkin suunnitelman mukaan juoksemaan ja tikuttamaan juosten isommatkin alkumatkan ylämäet, muutamassa mäessä otin jyrkimmissä kohdissa hetken kävelyaskelia. Tällä taktiikalla mietin jo noin kahdeksan kilometrin kohdalla, eli puolessa välissä huoltoon, että mitenköhän jaksan huoltoon asti saati ylipäänsä maaliin…

Ajattelin, että tasaisella saan sykettä hieman alemmas, sykettä en varsinaisesti seurannut, mutta tunsin koko kropassa, että aika täysillä mennään koko ajan. Selkeää pitkää tasaista ei tuohon alkuunkaan kuitenkaan kovin paljon tullut. Muutamien juoksijoiden peesissä roikuin jonkun aikaa ja sain hyvää kiristystä niissä hetkissä, kun oma jalka tuntui painavan liikaa jo tässä vaiheessa. Hieman huoletti, olenko sittenkin lähtenyt liian kovaa ja liian korkeilla sykkeillä, toisaalta tiesin, että pystyn aika nopeasti palautumaan hapoista, jos saan hetkenkin aikaa juoksua matalammilla sykkeillä ja muutaman tällaisen pätkän sain onneksi ennen huoltoa. Lähestyttäessä huoltoa maasto muuttui lehtomaisemmaksi, matkalla oli jopa hiukan kosteikkopätkiä, kuitenkin niin, että maasto oli aika kuivaa eikä kengät kastuneet koko matkalla kertaakaan.

Juuri ennen Ylläsjärven huoltoa sain kiinni lähdössä tapaamani kisakaverin ja huoltoon tulimme yhtä matkaa. Hän lähti huollosta ennen minua, mutta taas Ylläksen nousussa hipsin hyvässä peesissä hänen ohitseen. Muutaman muunkin matkaajan kanssa jojottelimme useita kertoja matkan aikana, lopulta joku jäi taakse ja joku meni edelle. Tällä matkalla en ehtinyt juurikaan jutella toisten kisaajien kanssa, joten kiitos kaikille niille, jotka joutuivat kuuntelemaan minun puuskutusta, kun roikuin peesissä.

Ylläsjärvi – Kellokas

Ylläsjärvellä minua olikin yllätyksekseni vastassa koko perhe ❤️. Mies kertoi, että olen tullut hirmuista vauhtia siihen asti ja sehän oli tarkoituskin. Tiesin, että minun piti saada pidettyä alkumatkan vauhti kovana, jotta pääsen tavoitteeseen, pitkissä nousuissa vauhti väistämättä kuitenkin hidastui aivan huomattavasti, koska pitkiä rakkakivikkomäkiä en missään tapauksessa kykene juoksemaan. Huollossa kastelin pään vedellä, napsin pari suolakurkkua ja täytin tyhjentyneen lötkön vedellä ja Noshtin jauheella ja kiirehdin matkaan kohti Ylläksen huiputtamista.

Alkumatkan loivemmasta ylämäestä juoksin vielä tikuttaen ja kyselin, milloin saa alkaa kävellä, kukaan ei siihen kuitenkaan antanut lupaa tai vastannut, saattoi muitakin vähän puuskututtaa… Loivassa ylämäessä menin ohi eräästä naisesta, joka sitten jyrkemmässä kivikossa meni minusta ohi ja menikin sellaisella askeleella, että siihen peesiin oli lähdettävä mukaan. Tässä peesissä menikin sitten koko Ylläksen nousun hirmuista vauhtia, yksikseni en olisi millään päässyt sellaiseen draiviin siinä kivikossa, kiitos siis sinulle Dynafitin sukissa ja Hokan kengissä edessäni kivunnut nainen!

Ylläksen päällä minua odotti yllätyksenä taas perhe, joka oli tullut sinne gondolihissillä. Juuri nousun lopussa oli myös seurakaveri, joka oli 160 kilometrin matkalla. Sain tsempata häntä loppumatkalle ja jatkoin juosten kohti reitin pisintä alamäkeä. Jotenkin ajattelin, että nyt saan päästellä kunnolla alamäkeen ja kohtuullisen hyvinhän se alamäki menikin, mutta olin taas unohtanut sen, miten kovasti tuollainen pitkä ja vauhdikas alamäki hakkaa vatsaa ja sisuskaluja. Aivan rallattelua se alamäki ei ollut ja jouduin kyllä hieman himmailla, kun en aivan täysin luottanut siihen, että jalat kulkee vauhdin mukana. Alamäen jälkeen olo oli jotenkin paukuteltu, mutta silti Kellokkaan huolto tuntui tulevan aivan liian nopeasti ja yllättäen.

Kellokas – Kesänkijärvi

Huoltoon juostiin huikeasti Kellokkaan luontokeskuksen läpi, upea kokemus sekin! Huollossa hörppäsin hanasta vettä ja nappasin suuhun muutaman suolakurkun ja jatkoin matkaa. Kellokkaan jälkeen matka jatkui pitkin leveitä polkuja ja helppojuoksuista hiekkatietä kohti Pirunkurua. Tässä kohtaa matka painoi jo jaloissa ja energian imeytyminen hieman huoletti. Jaksoin juosta hyvin, mutta urheilujuomaa ei oikein tehnyt mieli, eikä muutakaan. Vähän tuntui siltä, että neste jäi hölskyilemään vatsaan ja aloin ottaa nestettä hieman varovaisemmin. Hetken Kellokkaan huollosta  juostuani näin naisen oksentavan nesteitä polun varressa. Kyselin vointia, mutta hänellä oli onneksi matkaseuraa mukana, joka lupasi pitää huolta kaverista. Varmasti yllättävä helle myös osaltaan vaikutti meillä kaikilla energioiden imeytymiseen.

Kesänkijärvi – Karila

Kesänkijärven rantaa lähtevän polun alussa oli 15 kilometrin huolto, siinä vaiheessa ajattelin, että kohta pääsen nousemaan jo Pirunkurua, mutta sitä rantaraittia olikin kilometritolkulla, todellisuudessa matkaa rantaa myöten oli vain noin kaksi kilometriä. En ollut kuitenkaan tässä vaiheessa varautunut odottamaan nousua näin kauan, selkeästi matka alkoi painaa jaloissa ja energiaa oli liian vähän kropassa. Vihdoin ja viimein alkoi näkyä kääntyminen nousuun, siinä oli muutama toimitsija vesipöniköiden kanssa odottamassa ja tyhjensin yhden lötkön energiajuomista ja täytin sen vedellä. Tässä vaiheessa tuntui ettei energia oikein uppoa ja alkoi tehdä lähinnä mieli puhdasta, virkistävää vettä.

Pirunkurun nousun juurakkoinen alkupätkä meni vielä jonkinmoisessa vauhdissa, mutta kivikkoinen Pirunkuru tuntui taas aivan loputtoman pitkältä. Tässä vaiheessa alkoi tulla enenevässä määrin vastaan viidentoista kilometrin taivaltajia selkä edellä ja jouduin ohittelemaan heitä myös kivikkoisessa alamäessä.

Pirunkuru loppui viimein, mutta Kesängin laki jatkui edelleen yllättävän kivikkoisena, samoin alamäki Kesängiltä oli mielestäni aivan liian pitkään tekninen, tässä vaiheessa takaa tuli kuin tuulispää samalla matkalla oleva nainen kivikkoisen alamäen loppupuolella ohitseni. Siihenkin peesiin tartuin kuin purkka tukkaan 😅. Pysyin tämän todella vauhdikkaan matkaajan mukana lähes Karilan kohdille, kunnes hän jatkoi matkaa huiman kevyellä askeleella jonkun pienen ylämäkinyppylän yli ja minä jouduin ottamaan muutaman kävelyaskeleen ja hän meni menojaan. Kiitos sinullekin tuhannesti hyvästä kyydistä! Täytyy sanoa, että jos en olisi näitä vauhdittajia saanut reitilleni, en olisi missään tapauksessa pystynyt pitämään näin kovaa vauhtia matkalla.

Karila – Maali

Karilan kohdilla oli taas viidentoista kilometrin juoksijoiden huolto ja heitä sillä kohden olikin isompi porukka. Pirunkurusta alkaen sain ohitella 15 kilometrin matkaajia, mutta loppumatkasta ohittelu oli jo huomattavasti helpompaa, kun polku oli leveää kangaspolkua. Kuitenkin jalka alkoi jo painaa niin, että pienetkin juurakot ja notkelmat alkoivat tuntua suurilta esteiltä.

Matka tuntui tolkuttoman pitkältä, mutta kun oikealle käännyttäessä avautui eteen pitkospuut ja suomaisema, tiesin taas missä oltiin ja muistin lopun suurin piirtein, silti polkua tuntui jatkuvan loputtomiin mökkialueellakin. Juuri ennen tietä olevat pitkospuut juoksin omasta mielestäni vauhdikkaasti, mutta kun noustiin puusillalle ja siitä oli vielä aivan pienen pieni latupohjapätkä nousua tielle, piti ottaa muutama kävelyaskel, niin vähissä voimat olivat. Tielle tullessa vain juoksin, tuntui ettei minulla ollut enää mitään hallintaa kropassa, silmät sumenivat uupumuksesta ja tuntui etten oikein edes pysy pystyssä, mutta kun kannustus alkoi kuulua ja ihmiset kävelivät tietä vastaan tsempaten, oli vain pakko juosta, tuntui miltä tuntui.

Maaliin saavuin nuorimmaisen kanssa käsi kädessä ja ripustauduin maalissa ihanan ystävän, Marren kaulaan roikkumaan, kun jalat pettivät alta. Hetken siinä roikuttuani rojahdin asfaltille keräilemään itseäni. Siinä vaiheessa todellakin. tuntui siltä, että kaikkeni olin antanut reitille ja riskillä mentiin taas koko matka. Se ei pelaa, joka pelkää, taisi olla taas tämän juoksun agenda.

Maaliin saavuin ajassa 4:23:41, naisissa sijalla 33/301, kaikista kisaajista matkalla 84/549. Ja knoppitietoa vielä hiukkasen matkan statistiikasta kellon mukaan: matka 37.15 km, keskisyke 162 bpm (vk2-alueella), keskivauhti 7:08 min/km, nousumetrejä 1025, kilometreissä ylämäkeä 7.6, laskumetrejä 1015, kilometreissä alamäkeä 10.49. Niin ja se vasemman jalan oireilu, sitä ei ollut oikeastaan ollenkaan ja jos oli, vaivat jäivät alkuverkkaan ja sain juosta koko matkan ilman selkeitä jalkavaivoja! Semmonen polkukirmailu ja kisatarina tällä kertaa. 

Tuhannen tuhannesti kiitos taas koko Nuts-organisaatiolle ja erityisesti kaikille niille vapaaehtoisille, jotka teette tätä kisaa meille nutsina juoksijoille suurella sydämellä ja mahdollistatte meille  huikean elämyksen näissä Pallas Ylläksen kansallispuiston maagisen huikeissa maisemissa ja maastoissa ❤️.

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.