Palautumisen suorittamista viikolla 41

Maratonin jälkeen olen suorittanut palautumista ja ihmetellyt, miksi syke lähtee nousuun edelleen vaikka maratonista on ”jo” yli viikko aikaa? Miten voi olla näin älyttömän vaikeaa ymmärtää sitä, että oma keho reagoi kovaan suoritukseen eri tavalla kuin toisen keho? Tai, että jos minulla menee palautumiseen kaksi viikkoa, en ole jotenkin huonompi  liikkuja tai varsinkaan huonompi ihminen kuin se, jolla menee palautumiseen vähemmän aikaa.

Mistä se toisiin vertaaminen sitten oikein tulee? Somen voima on tässäkin varsin ilmeinen. On jotenkin aivan hämmentävää seurata oikeita urheilijoita ja väistämättä sitä tulee verranneensa itseään heihin. Jotenkin aina hämärtyy se, miten toisen treenitausta voi olla aivan tyystin erilainen. Toinen saman maratonin juossut, juoksi jo alkuviikosta lähemmäs parinkymmenen kilsan lenkkejä, kun minä puolestani kävin keskiviikkona taas testaamassa palautumista kymmenen kilsan lenkillä – syke oli lenkillä selvästi korkeampi, se ei varsinaisesti ihmetyttänyt, mutta seuraavan yön keskisyke huiteli niin korkealla, että palautuminen ei todellakaan ollut vielä lähimainkaan kohdillaan.

Somessa toiset vetävät kyykkyjä pari päivää todella kovan ultrasuorituksen jälkeen tai käyvät satamailisen polku-ultran jälkeen palauttavalla juoksulenkillä jo päivän päästä suorituksesta. Eiköhän jo siitä voi päätellä, että aika eri tasolla ollaan tässä kestävyysurheilun harrastamisessa 😜. Niinhän sitä luulisi, mutta silti vertailen omaa palautumista näihin urheilijoihin ja ihmettelen, miksi olen ensimmäiset päivät jumissa ja seuraavan viikon unet menee hirmuisella keskisykkeellä… Hmm… Tuntuu aivan hölmöltä ja nololta tunnustaa, että aikuinen ihminen vertaa itseään, jopa palautumisessa toisiin, kummallinen tämä ihmismieli.

Tällä viikolla olen siis kovasti yrittänyt palautua, testaillut ja todennut, ettei ehkä vielä… Loppuviikosta, torstaina, annoin periksi ja lopetin yrittämisen, jatkoin kävelyä ja ulkoilua, mutta lopetin palautumisen yrityksen. Viikonlopun unet olivat vihdoin parempia ja unenaikainen keskisyke on alkanut viimein siirtyä entiseen tasoonsa. Nyt sunnuntaina lähdin sitten parin hyvän yön jälkeen kokeilemaan leppoisaa juoksua ja jopas jotakin, vihdoin pääsin juoksemaan niin, että syke pysyi vauhtiin nähden vähintäänkin kohtuullisena, jee!!! Kaiken tämän jälkeen huomaan, että tähänkin viikkoon on kertynyt liikuntaa hieman reilu seitsemän tuntia ja kilometrejä yli maratonin verran, juoksua viikkoon kertyi jopa reilu 26 kilometriä, osa näistä tosin meni juoksukävelymoodilla, hyvä niin. Jospa siis alkaisin vähitellen olla jonkin verran palautunut 🙂. Ennen kaikkea muuta, ja erityisesti toisiin vertaamista, tärkeämpää on kuunnella omaa kehoaan ja antaa keholle aikaa palautua aivan omaa tahtiaan.

Ihanaa syksyistä viikkoa toivotellen,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä  sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *