Paluu kotiin ja kropan väsymys viikolla 14
Istahdan tähän sohvan nurkkaan nyt sunnuntaina reilun tunteroisen kolailun jälkeen ja olen aika uupunut. En pelkästään kolailusta, vaan enemmänkin stressistä ja aivan väsymyksestä, joka alkaa vähitellen purkautua kehon kautta ja antaa merkkejä kropan uupumisesta ja jumeista. Tuntuu taas kerran aivan turhalta ja typerältä kertoa omista pienistä murheistaan, kun maailmassa ja omassa rakkaassa Suomessammekin tapahtuu niin käsittämättömiä ja monia syvästi koskettavia, järkyttäviä tapahtumia. En osaa sanoa tähän kaikkeen oikein mitään, toivon lohtua ja rauhaa kaikille, jota jollakin tavalla tapahtumat henkilökohtaisesti koskettavat, samaa toivon toki myös meille kaikille muillekin.
Kuitenkin tämän kaiken keskellä, monella meillä tavallinen elämä vain rullaa vauhdilla eteenpäin ja liian nopeasti ajatukset siirtyvät siihen oman arjen pyörittämiseen ja niihin oman elämän pieniin murheisiin. Tällaisissa tilanteissa muistamme ainakin hetken elämän haurauden ja ainutkertaisuuden, tällä viikolla olen muistanut olla kiitollinen läheisistäni ja elämästä yleensä.
Maanantaina olimme vielä Muoniossa ja pääsin nautiskelemaan tuulessa ja tuiskussa hiihtämistä tuntureilla (1:30:04, 10.46 km, avg 131 bpm). Menomatkalla nousin pitkän mäen keron laitaa pitkin ja vastatuuli tuiversi oikein kunnolla, niin kunnolla, että latua ei oikein tahtonut enää löytää reitin varrelta. Paluumatkalla sainkin sitten nauttia myötätuulesta, auringosta ja pitkästä alamäestä. Tällä kertaa paluumatka oli ajallisesti selkeästi lyhyempi kuin menomatka.
Tiistain istuimme autossa (minä tosin ratissa) matkalla kohti kotia ja Kainuuta – Piipahdimme matkan varrella Haaparannalla, pikkusen suuressa karkkikaupassa… Tämä Haaparannan reissu oli yhden matkalaisen ensimmäinen käynti ulkomailla. Keskiviikkona töissä iltapäivästä alkoi uupumus vallata selvästi kehoa, pyörrytti ja vilunväristykset ravistelivat kehoa. Mietin jo, että näinköhän sitten todella sairastun tässä vaiheessa flunssaan – ilta menikin lähinnä lepäillen, kaikki liikuntasuunnitelmat heitin tässä vaiheessa romakoppaan. Autolla ajaminen tuntuu olevan oikeasti rankkaa sekä fyysisesti että psyykkisesti, keskittyminen tarkkailemaan sekä muuta liikennettä että kaikkea muuta mahdollista ympärillä tapahtuvaa ja mittareitakin tarkkaillen, saa kyllä todella kehon rasitustilaan. Kyllä rasitukseen varmasti vaikuttaa vahvasti myös suvussa tapahtuneet elämäntapahtumat ja niiden asioiden käsittely sekä yhdessä että yksin.
Torstaina olin työreissussa toisella paikkakunnalla, siellä puoleen päivään asti sain pidettyä pakan kasassa,sen jälkeen alkoi homma käydä haastavaksi mutta kummasti selvisin ehjin nahoin ja yhtenä kappaleena kotiin asti. Lähdin testaamaan liikkumista salille – siellä tein ensin crosstrainerilla puolen tunnin treenin ja tunteroisen voimaharjoittelun, joka kohdistui pitkälti yläkroppaan (1:32:27, avg 110 bpm). Tällainen matalatehoinen treeni tuntui aivan hyvältä, ehkäpä salitreeni voisi olla nyt se treeni, joka on kropalle hyväksi.
Perjantaina oli kaikkea tapahtumia sekä töissä että omassa elämässä – kävin jopa optikolla ja siellä lävähti kaksiteholasien resepti käteen! Nyt sitä ollaan keski-ikäisiä oikein todella, kun pitää monitehot lopultakin hommata. Illan istuin neulomassa ja katselemassa Greyn Anatomian vanhoja jaksoja, olen vähän ehkä jopa ylpeä itsestäni, että kuuntelen ainakin hetkittäin kroppaani ja osaan antaa sille aikaa lepoonkin. Lauantaina kävin aamupäivällä kävelyllä (1:47:03, 10.12 km, avg 115 bpm) ja suunnittelin jopa toista lenkkiä iltaan, mutta tällä kävelyllä syke nousi selkeästi korkeammalle kuin tavallisesti kävelyllä, joten päätin jättää illan lenkin välistä, varsinkin, kun olin kävelyn päätteeksi vielä rehkinyt kolankin varressa (25:04, avg 127 bpm). Sunnuntaina lunta tuli taivaan täydeltä koko päivän – ei käynyt edes mielessä lähteä lenkille, mutta pihan kolailu oli taas päivän treenimuoto (1:24:28, avg 125 bpm). Pikkusen meinas tulla tippa linssiin,kun kevät ja kevään paljaat pyörätiet siirtyivät taas hamaan tulevaisuuteen…
Viikko on siis mennyt lähinnä loikoillessa ja neuloessa, yksi villapaitakin valmistui ja toinen on jo puikoilla. Jos ei siis liikuntaa, niin ainakin jotakin tekemistä :) . Viikon liikuntatunneiksi karttui pienoiset kuusi tuntia ja kolmekymmentäkahdeksan minuuttia ja matkaa kertyi kokonaisuudessaan kaksikymmentäneljä kilometriä. Keho ja mieli on ollut todella lepoa vailla, syketasokin on ollut tavallista korkeampi, joka kertoo siitä, että kroppa käy kierroksilla. Katsotaan, miltä olo alkaa tuntua ensi viikolla, lähden varmaankin alkuviikosta testailemaan suunnitelman mukaista harjoitusohjelmaa, mutta samalla kuuntelen kehoa ja muokkaan ohjelmaa sen mukaan, miltä treeni alkaa tuntua.
Toivon sinulle paljon iloa elämään ja hilpeää huhtikuuta,
– Maijaliisa
Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.
