Paluu poluille viikolla 17 ja huhtikuun hipsuttelut
Lumi alkaa sulaa näilläkin leveysasteilla, edelleen poluilla on hämmentävän paljon lunta, mutta tässä vaiheessa kevättä tällainen hienohelmakin alkaa vähitellen juosta poluilla – en selviä siellä loskan ja kainaloihin asti lumen seassa, mutta nyt poluilla on hankikantoa ja varsinkin leveämmät reitit, latupohjat ja hiekkatiet alkavat olla juostavassa kunnossa. Vähän meinaa olla mutaa siellä sun täällä ja yritän sitä muka väistellä, mutta saan silti osani kuravellistä, vaikka kuinka muka hyppelen mättäältä mättäälle… En ole niitä polkujuoksijoita, jotka ehdottomasti haluavat rapa roiskuu- ja vettä kengässä-lenkkejä, mutta sitten kun se kenkä sinne lätäkköön ensimmäisen kerran uppoaa ja kuivat kengät ovat mennyttä, totean, että mitäpä sitä enää väistelemään ja menen sieltä mistä suoraan ja nopeiten pääsee.
Maanantaina ohjelmassa oli kehonhuoltoa (15:23, avg 87 bpm), mutta kävin myös kevyesti vähän kävelyllä (31:13, 3 km, avg 102 bpm) ja lapioin lumikasaa pihalta himpun pienemmäksi. Krookukset ja tämä sitkeä yksittäinen kukkanen keskellä nurmikkoa puskevat jo kukkaa näilläkin leveysasteilla.
Tiistaina juoksin ensin lenkin pääosin maantiellä (40:07, 6.37 km, avg 141 bpm), jonka jälkeen jatkoin hetken kesän tekoa pihalla. Olisin voinut tehdä kehonpainotreeninkin pihalla, mutta tällä kertaa kylmä ilma sai siirtymään sisälle tekemään harjoituksen (34:38, avg 109 bpm). Olen todella tyytyväinen, että harjoitusohjelmassa on edelleenkin lihaskuntoharjoittelua, toivoisin kuitenkin saavani itsestäni vielä enemmän irti niin, että tekisin lihaskuntoharjoittelua muun touhun lomassa vaikka päivittäinkin, joskus se kuului omaan päivärytmiin, olen viime aikoina tullut laiskemmaksi tässä suhteessa.
Keskiviikkona vuorossa oli vetotreeni, jossa alkuverkan jälkeen juoksin kuusi kahdeksan minuttin vetoa kahden minuutin palautuksilla (1:30:09, 14.2 km, avg 148 bpm). Vauhti ei kyllä vedoissakaan päätä huimannut, nopeimmassa vedossa vauhti oli 4:55 min/km, tuota vauhtia olen joskus juossut puolimaratonin… En todellakaan ole vauhtien suhteen silloisessa puolimaratonkunnossa, vaikka olen systemaattiseti treenannut huomattavan paljon enemmän ja yrittänyt panostaa peruskestävyyteen, jonka päälle niitä vauhteja sitten voisi kehitellä. Tuohon keskivauhtiin kun juosin puolimaratonin, juoksin vain vauhtilenkkejä – lähdin kotiovelta juoksuun ja juoksin kovaa alusta loppuun asti takaisin kotiin. Mitenköhän pääsisin uudelleen tuollaiseen vauhtiin? Mielellään vaikka koko maratonin verran…
Torstai oli viikon lepopäivä ja perjantaina oli viikon pitkis poluilla. Samalla oli suunnitelmissa tuhannen nousumetrin keräily. Haasteita lenkille asetti kellon akun loppuminen heti alkuunsa, palasin kotiin ja hain laturin mukaan. Jostakin syystä kello ei kuitenkaan tallentanut harjoitusta samalla kun oli latauksessa, joten osa pitkiksentallennuksesta tapahtui sitten puhelimen sovelluksen kautta. Tällaisessäa pitkässä treenissä kellon ja tallennuksen kanssa sähläily pistää hermostuttamaan aika lailla. Sain kuitenkin kohtuullisesti koottua kaikista eri lähteistä harjoituksen keston ja nousumetrit (4:53:09, 28.8.km, avg 136 bpm, nousumetrit 1071). Pitkis oli lähinnä nousumetrien keräilyä, kiipeilin laskettelurinnettä ylös ja laskettelin rennosti alas, kävin välillä hieman eri reittiä ja kiertelin polkuja/latupohjaa sinne sun tänne. Juoksua tuo eteneminen ei juurikaan muistuttanut, enemmänkin himpun reipasta kävelyä.
Lauantaina edellisen päivän pitkiksen jälkeen oli tunnin matalatehoinen palauttava lenkki (1:00:09, 7.03 km, avg 126 bpm). Lenkki oli juoksukävelyä tiellä ja hieman tuntuman hakua jalkoihin edellisen päivän rasituksesta. Vasemmassa jalassa tuntui hieman kaikenlaista, mutta ei mitään, mikä olisi estänyt juoksemisen.
Sunnuntaina ohjelmassa oli puolentoista tunnin polkulenkki (1:32:05, 11.1 km, avg 136 bpm) – Poluilla oli todella vielä lunta vaikka kuinka paljon, mutta pääosin oli kuitenkin hankikanto, joten vaikka vauhti ei päätä huimannut, silti lenkki eteni mukavasti niin poluilla kuin latupohjallakin. Viikko on siis taas mukavasti paketissa, liikuntatunteja kertyi 11 tuntia ja 20 minuuttia, kokonaisuudessaan kilometrejä 71, joista juoksua 67.5 kilometriä. Vihdoin juoksu taas onnistuu tavalliseen tapaan, mitä nyt pieniä vaivoja on siellä sun täällä, mutta niistä ei kannata edes mainita, jospa venyttely ja omatoimihoito auttaisi.
Huhtikuukin päättyi tämän viikon aikana. Vasemman pohkeen vaivat alkoivat vaivata jo maalsikuun lopussa, mutta huhtikuun alkupuoli meni jalkavaivoja potiessa, joten juoksuja tuli vain kuuteentoista päivään, juoksukilometrejä olis voinut kertyä huomattavan paljon enemmänkin, mutta olen oikein tyytyväinen näihin 201.4 kilometriinkin. Olin juoksematta viisi päivää putkeen, sen viikon treenit tein pääosin pyöräillen. Huomasin, että pystyn hyvin tekemään vauhtitreenitkin pyöräillen, yhteensä kilometrejä kuukauteen on kertynyt 448.6 ja olen ehtinyt siis juosta, pyöräillä, kävellä, ulkoilla pihatöitä tehden, venytellä, tehdä lihaskuntouharjoituksia ja uidakin muutama sata metriä, kaiken tämän aikaan 49:29. Kaiken kaikkiaan siis oikein hyvä kuukausi kaikesta huolimatta. Tuntuu siltä, että työtä kunnon kohottamiseksi ja yleiseksi nautinnoksi on tehty huolella ja hyvällä höökillä, niinku joku saattais sanoa :).
Siispä jännityksellä uutta kuukautta ja toukokuun touhuja odotellen uuteen viikkoon,
– Maijaliisa
Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.