Polkujen viemää
Tänään ja eilen on satanut vettä ja räntää aivan kaatamalla hetkittäin, toissapäiväinen talvimaisema on tainnut kokea lopullisen tuhonsa. Toissapävänä polut olivat vielä täydellisen talviset ja kun siirryin hiekkaiselta, märältä ja loskaiselta asfaltilta metsään, siirryin samalla talveen. Muutos oli aivan hämmästyttävä. Kaikki ovat jo todellakin kuulleet useampaan otteeseen, että treenaan NutsKarhunkierroksen 53 kilometrille… 😉 On äärimmäisen tärkeää treenata myös polkumaastossa, jotta jalat ja koko keho tottuvat vaihtelevaan maastoon. Usein polkulenkillä huomaan, että juoksu maastossa on mitä parhainta keskivartalotreeniä. Tasapainon ylläpitäminen haastavassa maastossa, erityisesti ylä- ja alamäissä, vaatii koko keholta saumatonta yhteistyötä.
Kuvissa on Pöllyvaaran ala- ja ylämäkiä. Erityisesti alamäissä juoksuteniikka on oltava kunnossa, juuri alamäissä loukkaantumisen riski on suuri, jos tekniikka ei ole hallussa tai keskivartalossa ei ole rittävästi voimaa tukemaan tasapainoa.
Rehellisyyden nimissä on kyllä sanottava, että olen koko talven juossut pääasiassa lumisella asfaltilla, onneksi olen kuitenkin lähes viikottain päässyt innokkaan polkujuoksuporukan kanssa kyntämään myös läheisen Pöllyvaaran älyttömän upeita polkuja. Toissapäivänä seikkailin yksikseni näillä reiteillä ja osasin jopa hetkellisesti eksyä aivan totaalisesti… 😀 Onneksi löysin hetken päästä taas tutulle reitille. Osan matkaa juoksin myös moottorikelkkauralla, jota kelkat eivät ole enää hetkeen käyttäneet, vaikka lunta siellä oli vielä aivan riittävästi.
En varsinaisesti siis sanoisi itseäni polkujuoksijaksi, olen enemmänkin juoksun harrastaja, joka juoksee myös poluilla. Intervalli- ja tempotreenit teen pääasiassa tasaisella, mäkitreeniä maastossa pitäisi tehdä huomattavasti enemmän. Silti voin aivan rehellisesti sanoa, että nautin erityisesti juostessani metsässä poluilla! Usein juuri polkujuoksussa osaan olla itselleni armollinen ja kuunnella kroppaani. Metsässä juostessa sielu ja mieli lepäävät ja rauhoittuvat. En yhtään ihmettele, että metsä on ollut perinteisesti meidän suomalaisten meditaatio- ja rauhoittumispaikka. On myös aivan tutkitusti todistettu, että metsä hoitaa meitä ja on tehokas ”lääke” stressiin ja jopa masennukseen.
Polkujuoksu on aivan mahtavaa! Vaikka polkujuoksussa kilpaillaan kovastikin ja itsekin olen valmistautumassa kilpailuun, koen silti, että tällaisena tavantallaajana joudun ja saan antaa itselleni hieman löysiä, varsinkin pidemmillä reiteillä. Kunto ei yksinkertaisesti riitä juoksemaan ulrtamatkoja koko ajan täysillä, en kyllä tiedä riittääkö monella muullakaan. Myös luonnosta ja maisemista nauttiminen on mielestäni tärkeää ja aivan välttämätöntä polkujuoksukisassakin :). Polkujuoksukisoja järjestetään ympäri Suomea ja matkat ovat muutamista kilometreistä lähemmäs kahdensadan kilometrin ultramatkoihin, varmasti löytyy siis jokaiselle jotakin. Jos kiinnostuit aiheesta, niin käy ihmeessä tsekkaamassa polkujuoksukalenteri.
Aina ei toki tarvitse heti tai ollenkaan kisailla, polkujuoksua voi harrastaa myös aivan omaksi ilokseen ja hyvinvoinnikseen. Suomessa olemme niin hienossa asemassa, että jos polku ei lähde aivan kotiovelta, niin ainakin lyhyen pyöräilyn jälkeen päätyy polkureitille, menkää siis metsään!
Vielä, jos haluat tutustua extreme ultrajuoksuun poluilla, suosittelen lämpimästi katsomaan Yle Areenan tiededokumentin: Ultrajuoksijat
Seuraa: blogit.fi, bloglovin’, Facebook, Instagram