Polkujuoksua Hetta-Pallas -reitillä

Hyvää Suomen luonnon päivää!

Tähän päivään sopiikin loistavasti tarina kesän reissuista Suomen luonnossa ja erityisesti polkujuoksutarinani Suomen suosituimmassa kansallispuistossa, Pallas -Yllästunturin kansallipuistossa. Tälle vuodelle suunniteltu elämäni ensimmäinen yli sadan kilometrin kisa (NUTS Pallas-Ylläs 107 km) siirtyi ensi vuoteen, mutta pääsin kuitenkin nauttimaan omatoimipolkujuoksusta Hetta-Pallas -reitillä. Ajoimme miehen kanssa autolla Ylimuoniosta Hettaan (67 km) ja haimme Hetan luontokeskukselta avaimen Mustavaarantielle, jonka alussa on lukollinen portti. Avaimen vuokraus vuorokaudeksi maksaa 11 euroa – tie on yksityinen ja maksu menee tienhoitoon. Portilta ajoimme siis hiekkatietä  pitkin Mustavaaralta lähtevälle reitille, joka alkaa pitkospuilla ja josta on vajaa kaksi kilometriä Pyhäkeron autiotuvalle. Matkaan lähdin puoli yhdentoista maissa aamupäivällä pilviseen mutta lämpöiseen säähän. Matkan varrella sää oli hetkittäin tihkusateinen, mutta aurinkokin pilkahteli toisinaan pilven raosta varsinkin alkumatkasta. Tuuli oli hieman vilvoittava, mutta kylmä ei tullut missään vaiheessa, vaikka olin varustautunut matkaan kevyesti shortseilla ja ohuella t-paidalla.

Matka alkoi metsäreitillä kohti Pyhäkeron autiotupaa, ja lähti nousemaan autiotuvan jälkeen  tunturiin, kohti Pyhäkeron huippua. Nousu Pyhäkerolle on yllättävän pitkä, mutta alussa tuorein jaloin, nousu oli mukavan leppoissaa taivallusta. Ennen viimeistä kunnon nousua Pyhäkerolle on rauniot, joiden tarkoitusta olen miettinyt, nyt reittiä tutkaillessani löysin kartasta tiedon, että ne ovat  entisen matkailumajan rauniot. Olisipa siinä todella huikea paikka majalle näkymineen pienelle Pyhäjärvelle. Pyhäkeron päällä olin vajaassa tunnissa ja siitäpä olikin sitten mukava päästellä alamäkeen kohti Pallasta ja muutamaa nousua ja laskua ennen sitä.

Juoksurepussa oli hieman syötävää mutta pääosin selvisin matkasta Tailwindin urheilujuomalla, jossa on mukana elekrtolyyttien lisäksi myös energiaa ultrasuoritukseen. Kahdella litralla Tailwindia taivalsin viisi tuntia – kun kyseinen juoma loppui, myös energiatasot lähtivät selvään laskuun. Olisin tarvinnut mukaani lisää Tailwindia, jotta olisin jaksanut samalla boostilla loppuun asti. Huomasin matkalla, että Tailwind toimii minulla ihmeellisen hyvin, eikä nälkäkään pääsyt yllättämään, kun juomaa riitti. Muuten matkan energiatarpeen täytti suklaapatukka ja vesi.

Alkumatka meni maisemista ja elämästä nauttien, oli mukava olla matkalla rennosti juoksennellen tunturimaisemassa. Muutamia vaeltajia tuli vastaan ja muutamia ohittelin, kovin paljon porukkaa ei kuitenkaan reitin tälllä osuudella ollut liikenteessä. Koko matkalla ei vaeltajia mielestäni ollut todellakaan ruuhkaksi asti, yhtään polkujuoksijaa ei tullut vastaan. Lasku Hannukuruun alkaa oikeastaan jo Pahakurun autiotuvan paikkeilta. Olin unohtanut, miten haasteellinen maasto juosta lasku Hannukuruun on ja miten vaikea sieltä nousukin on… Hannukurussa oli aikaan 2:51, ja matkaa oli takana noin kaksikymmentä kilometriä. Hannukurusta nousu takaisin tunturimaisemiin tuntui kestävän loputtomasti ja näillä haastavilla juurakko- ja kivipoluilla muistin taas, miten huono teknisen maaston polku”juoksija” olenkaan ja miten paljon tällaisen maaston harjoitusta todella tarvitsisin, jos joskus haluaisin näistä reiteistä selvitä hieman vauhdikkaammin. Loppuihan se kivijuurakko lopulta ja päästiin taas takaisin tuttuun ja ”turvalliseen” rakkakivikkoon 😆.

Aikaa tuohon Hannukurusta nousuun meni varsin ruhtinaalisesti, koskapa Suaskurun kämpällä oli ajassa 3:45 (25.6 km). Lumikeron nousuun otin sauvat käyttöön ensimmäisen kerran ja sen jälkeen kuljetin niitä koottuna käsissä ja otin ne tarvittaessa käyttöön matkan varrella. Lumikerolle pääseminen kestikin sitten yllättävän pitkään, kun matkaa oli takan 28 kilometriä huipulla, aikaa oli kulunut jo 4 tuntia ja 21 minuuttia. Lumikerolta ajatukset kääntyvät jo selvästi kohti Pallasta ja sitä luulee jo melkein olevansa perillä, mutta mitä vielä, reitin vetisimmät rinteet ja ainakin väsyneille jaloille lohkareisimmat osuudet olivat vielä edessä.

Loppumatkasta sain sauvoista valtavasti tukea ylämäkijuoksuun ja alamäissä tukea, kun jo hieman pelkäsin etureisien pettävän kivikossa alamäkeen juostessa. Kummasti sain sitli jalkoihini vauhtia, kun Pallaksen Hotellin punainen katto alkoi loistaa tunturin rinteen takaa. Aivan loppumatkasta mies tuli vielä kannustamaan vauhtiin, jotta pääsisin matkan alle seitsemään tuntiin – Polarin kellotuksen mukaan matka-aika olikin himpun alle seitsemän tuntia, mutta oikeasti matkaan, jota kertyi 43.8 kilometriä, kului kyllä juuri piirun yli seitsemän tuntia, koska kello pysähtyi matkalla muutamaan otteeseen sekunneiksi, kun pysähdyin ottamaan kuvia tai kaivamaan repusta evästä.

Taivaskeron huippu oli pilvessä. Sinne reitti ei tällä kertaa kulkenut, kävin myöhemmin lomalla myös kerojen kierroksen, jolla nousin myös Taivaskerolle.

Hotelli Pallaksen pihalla minua odotteli hyvin järjestäytyneenä lauma poroja parkissa 👇🏻.

Matkalla mielessä pyöri ajatus siitä, että Lappi on huikeine maisemineen aivan poikkeuksellisen upea paikka – Maija Konttisen  sanoittamassa Lapinmaa -laulussa lauletaan laajasta Lapinmaasta, ja sitä se todellakin on, kaunista, laajaa erämaata silmänkantamattomiin. Jos et ole vielä kokenut Lapin hulluutta, näillä selkosilla se varmasti sinulle avautuu ❤️.

Vielä ehtii postaus Suomen luonnon päivään, mutta minulle vuodessa on montakin Suomen luonnon päivää 😊.

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä  sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *