Polkujuoksua hirmuhelteessä – NUTS Ylläs Pallas 66 kilometrin matka Hetasta Pallakselle

”Miksi sie Maija et juokse niitä lyhyempiä matkoja, ko solet niissä parempi?” Kysyi eräs hyvinkin läheinen ja viisas ihminen. Samaa olen kysynyt itseltäni aiemmin ja kysyn yhä painokkaammin tämän juoksun jälkeen (toim.huom. lyhyemmät matkat näissä piireissä ovat esimerkiksi 37 kilometrin polkujuoksu Ylläksen tuntureilla).

Tämä vuoden juoksumäärä ei päätä huimaa, mutta olen saanut kuntoutettua nilkan siihen kuntoon, että sillä juostaan jo pidempiäkin matkoja ilman vaivoja (noin 30 kilsaa), joten lähdin sen suhteen kohtuullisen huolettomin mielin matkaan. Järisyttävä helleaalto jännitti huomattavasti enemmän, ja kun tiedän olevani huono juomaan ja syömään juostessa, olin yrittänyt psyykata itseäni todella sen suhteen, laitoin myös kelloon vartin välein muistutuksen juomisesta koko matkan ajaksi.
Hetassa olin vähän liiankin ajoissa, kun samalla kyydillä pelipaikoille tuli myös mieheni, joka lähti kahta tuntia ennen omaa lähtöäni taivaltamaan 160 kilometrin matkaa. Sain olla hurraamassa hurjan porukan superultraajia matkalle kohti Yllästä. Sää oli brutaali, Hetassa lähdön hetkellä +32˚, helle oli varmasti yksi suuri syy siihen, että tästä pitkän matkan porukasta puolen matka keskeytyi ennen maalia.

Omaa lähtöä ehdin siis odottaa ja panikoida oikein huolella. Matkaan meitä lähti kolmen aikaan päivällä 734 juoksijaa, joista naisia oli 268. Maaliin meitä saapui suurin piirtein aikarajan puitteissa yhteensä reilu 600 juoksijaa. Keskeytyksiä ei sitten lopulta tullutkaan tällä matkalla niin paljon kuin olisi voinut tulla ja aika äärirajoilla matkaa taitettiin varmasti monen mielessä.

Lähtö – Mustavaara

Lähdössä meitä oli paljon, tällä kertaa tämä kyseinen polku-ultra oli kisan suurin lähtö, aiemmin 37 kilometrin matka on ollut suosituin. Paukusta lähdimme minulle jo tutulle reitille asfalttia pitkin kohti soratien alkua ja hiekkatietä pitkin ensimmäistä huoltoa Mustavaaralle, jonne oli matkaan noin 11.5 kilometriä. Asfalttijuoksu alkoi todella helteisessä säässä, mittarissa tuo jo aiemmin mainittu +32 astetta. Olin nesteyttänyt itseni ilmeisesti aika hyvin, koska vessahätä alkoi tuntua jo ennen ensimmäistä huoltoa, toisaalta vähän huolestuin siitä, meneekö neste vain läpi eikä imeydy riittävästi. Tiepätkä tuntui taas aivan loputtoman pitkältä ja vaikka seurasin kilometrejä ja tiesin, ettei soratie ala vielä, silti odotin sitä tulevaksi paljon aiemmin, kuin se lopulta sitten tuli. Hiekkatiellä varjoa tuli pienesti ympäröivistä puista ja kiertelin tietä niin, että sain pienenkin varjon suojakseni hetkeksi. Kovan tien ja hiekkatien aikana maha alkoi tuntua hellältä ja vaikka kuinka imin nestettä lötköistä, vaikutti siltä, etten saa riittävästi nestettä kehoon, sormet turposivat jo heti alkumatkasta hurjasti. Vauhti kuitenkin pysyi hyvin yllä hiekkatiellä ja Mustavaaran huoltoon tulin itselleni oikein hyvää vauhtia. Huollossa suuntasin suoraan vessaan ja nestettähän riitti näköjään haaskuuseenkin vaikka kuinka paljon… Viilensin itseäni huollossa, ja melkein unohdin käydä huoltoteltan antimilla, niin kiire oli jatkaa matkaa. Palasin kuitenkin hakemaan suolaista syötävää ja ne käsissä jatkoin matkaa poluille kohti Pyhäkeroa. Matkan varrella turvotus sormista lähes hävisi, tähän vaikuttivat ehkäpä hitaampi vauhti ja kuitenkin kohtuullisen hyvin onnistunut nestetys.

Mustavaara – Ketomella

Mustavaaralta lähdettiin siis porukalla metsässä leveähköä polkua, ensin kohti Pyhäkeron päivätupaa ja juuri ennen tupaa, noin viidentoista, kuudentoista kilometrin kohdilla, käännyttiin tunturiin nousevalle reitille. Pyhäkeron nousun alkaessa otin sauvat repusta käteen ja lähdin iskemään nousuun mukavassa tahdissa. Pyhäkeron nousussa tuuli helli ja helle tuntui lähes kohtuulliselta sietää. Nousussa näin ensimmäisen matkaajan, jolla nestetys ei ollut uponnut odotetusti ja se ryöppysi ulos samaa tietä, mitä oli mennytkin. Hellekeli toi todella haasteita varmasti jokaisen energia- ja nestetankkaukseen. Minä pyrin pitämään erityisesti nesteytyksestä huolta, liivissä oli kaksi lötköä, joissa oli korkeaenergistä juomaa ja kaksi lötköä vettä. Osaa näistä täydensin ensimmäisessä huollossa ja nesteet riittivät hyvin seuraavaan Ketomellan huoltoon. Jonkin verran vatsan arkuus edelleen arvelutti, mutta matka taittui minulle tavallista vauhtia, joten en antanut sen häiritä.


Pyhäkeron päällä laitoin sauvat takaisin liiviin ja lähdin alaämäkiosuudelle, joka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Yhtäkkiä oltiinkin jo Sioskurun autiotuvalla ja siellä puron varrella sain kasteltua pään, lippiksen ja jalkojakin. Kun matka jatkui, oltiinkin jo kohta Tappurin kohdalla ja raivostuttavan ärsyttävä lenkki Ketomellaan oli edessä. En muistanut, että laskua oli niinkin pitkästi vielä tunturissa ja vielä vähemmän muistin, miten loputtoman pitkään kiemuraista ja juurakkoista polkua jatkettiin miljoonien paarmojen ja muiden ötököiden seurassa. Ennen Ketomellaa oli useampi puro, joissa olisi voinut kastautua ja niin moni tekikin, mutta minua ei pysähtyminen siinä ötökkäpilvessä houkuttanut.

Ketomella – Pallas – Maali

Olin laittanut kellooni kisavauhtitavoitteen (jälkeenpäin ajatellen aivan mahdoton tehtävä tällä kunnolla ja tässä superhelteessä) ja ennen Pyhäkeron nousua olin tavoitetta edellä parikymmentä minuuttia. Näin oli tarkoituskin, sillä vauhti tulisi hidastumaan joka tapauksessa merkittävästi vaikeimmilla osuuksilla. Kun lähdin Ketomellan huollosta, olin pidemmällä huollolla ja Ketomellaa edeltävällä haastavalla polkuosuudella syönyt etumatkani kisatavoitteeseen nähden lähes täysin ja aloin olla jo kisavauhtitavoitetta jäljessä huollosta lähtiessäni. Viimeistään siinä vaiheessa kuoppasin kaikkia aikatavoitteet ja lähdin vain taivaltamaan matkaa kohti maalia. Ketomellan huollossa täytin tyhjenneet lötköt huollon urheilujuomalla, laitoin molempiin jalkoihin päkiän sisäsyrjälle rakkolaastarit ja otin suolaista evästä ja merisuolaa mukaan tiepätkälle, joka kuljetaan huollon jälkeen ennen hiekkatielle siirtymistä. Tätäkin hiekkatietä riitti aivan taivallettavaksi. Jalka kuitenkin tässä vaiheessa vielä nousi ja sain itseni hetkittäin aivan mukavaakin juoksuvauhtiin kilometreihin nähden, joita huollossa oli kasassa 32.

Ketomellan lenkin jälkeen noustaan takaisin tunturiin aika jyrkkää hiekkaista polkua ja siinä käsien käyttö reisistä tukien tuntui parhaalta tavalta nousta mäkeä, sauvat saivat odotella repussa Lumikeron nousuun asti. Matka Hannukuruun taittui kilometrejä seuraillessa, Ketomellan nousun päällä näin kilometripylvään Hannukuruun ja siitä laskeskelin, milloin Hannukurun ryteikkö ja haastavat alamäki-ylämäki taivallukset alkavat. Matkan ainoa kohta, jossa käytin nelivetoa ylöspäin mennessä oli tässä Hannukurun kohdilla. Hannukurun jälkeen luulin, ettei enää sellaisia juurakko-kivi-ylös-alas-pätkiä olisi tulossa ja jollekin nuorelle miehelle vähän niin lupailinkin, mutta oh boy, miten väärässä olin… Ilmeisesti aika kultaa muistot ja toinen samanlainen hässäkkä oli edessä, pahempana kuin edellinen.


Suastunturin paikkeilla, noin neljänkymmenen kilometrin tarpomisen jälkeen alkoi nilkkavaiva muistutella itsestään ja sekin osaltaan vaikutti matkan etenemiseen. Täällä Suaskurun ryteikössä viimeistään alkoi mieli seilata aika matalalla ja matkasta tuli lähinnä selviytymistä. Lumikeron nousu lopulta katkaisi kamelin selän, näin kauniisti kielikuvaa käyttääkseni. Vaikka nousu itsessään hiukan helpotti tunnelma, kun elukat ympärillä hiukkasen vähenivät, voimat alkoivat olla aika vähissä. Vaikea sanoa johtuiko se lopulta helteestä vai kunnosta vai liian vähäisestä energiasta vai näistä kaikista, nestettä olin mielestäni saanut kuitenkin riittävästi. Kesken nousua takaa viiletti tuttu juoksija, joka sanoi Ketomellan huollossa keskeyttävänsä kisan! Niin vain hän huolehti minun voinnistani nousussa ja kannusti peesiin mäessä. Kyseli vointiani enkä kehdannut sanoa, että itse asiassa nyt kyllä heittää päästä ja olo on muutenkin huonovointinen. Näillä kannustuksilla taistelin itseni Lumikeron huipulle (matkaa takana noin 51 km) ja istahdin huilaamaan taivaan kannen alle. Kehotin kavereita jatkamaan matkaa, otin repusta evästä, kokoilin hetken itseäni ja lähdin jatkamaan matkaa askel askeleelta kohti Pallasta. Saattoi siinä käydä mielessä, ettei varmaan tarvitsisi näin koville aina itseään laittaa ja ei enää koskaan ikinä…

Vuontiskeron laitaa noustessa noin 53 kilometrin kohdalla loppuivat nesteet. Vastaan tuli muutama vaeltaja ja heiltä kyselin, kuinka kaukana Nammalakuru on, kun muistin, että siellä saisin varmasti vettä. He eivät sitä tienneet, mutta seuraava vastaantulija kertoi, että Montellin majan katto näkyi jo rinteessä. Vedetöntä matkaa kertyi siis vain parin kilometrin verran, mutta aikaa matkaan meni sen verran pitkään, että pieni epätoivo nesteen loppumisesta alkoi tuntua vähintäänkin suun kuivumisena. Mitään hätää tuossa vaiheessa yötä ei enää aivan pakahduttavasta helteestä ollut, mutta lämmin oli edelleen. Montellin majan purolla sain täytettyä lötköt ja niihin lisää korkeaenergistä juomaa. Samalla paikkasin vielä yhden rakon kantapäästä ja jätin hiukan evästä 160 kilometrin matkalla olevalle pariskunnalle, joiden energiat olivat loppuneet kokonaan. Montellin majalta lähdettiin nousemaan edelleen kerojen reunoja pitkin kivikossa kohti Pallasta.

Loppumatkalla sauvat olivat enemmän kuin tarpeen. Pahimmassa rakkakivikossa nostelin sauvoja, etteivät ne tartu kivikkoon, mutta polkukivikossa niistä oli todella apua, että uskalsin askeltaa hiukan rohkeammin kivien välistä. Loppumatkasta sauvat myös pelastivat useammalta katumiselta, kun jalka ei enää niin napakasti noussut… Kilometrit karttuivat hitaasti mutta varmasti ja pieni hämäräkin oli alkanut väistyä uuden auringon nousun tieltä. Loppumatkan kivikossa ei ole juuri kerrottavaa, lähinnä sen muistan, että reitillä oli kuivempaa kuin aikaisempina kertoina ja että kivikko jatkui edelleen loputtoman tuntuisesti, kunnes aivan yhtäkkiä olinkin jo siinä kohtaa, missä reitti yhtyy Taivaskeron kierrokseen ja lähdetään alamäkeen heikkatietä laskettelemaan kohti ihanaa Pallasta. Aikaisemmin olen laittanut sauvat tässä vaiheessa reppuun ja lähtenyt vauhdikkaaseen juoksuun, nytkin mielestäni juoksin, mutta heittelin sauvoja tueksi alamäkeen, kun pelkäsin nilkan kuntoa enkä halunnut ottaa riskiä, että rikkoisin sitä pahemmin viimeisessä alamäessä. Alamäki taittui kuitenkin kohtuullisen mukavaa vauhtia loppuun asti ja siinä muutaman kisaaja sitten ohitinkin, muuten matkalla kyllä tuntui, että minä olin se jota ohitettiin oikealta ja vasemmalta.

Maaliin saavuin liittäen ja lopulta hämmästyttävän hyvissä voimissa, vaikka luulin antaneeni kaikkeni matkalle. Aikaa matkaan (oman kellon mukaan 67.35 km) meni aivan tolkuttoman paljon, 11:37:40 ja se on lähes kaksi tuntia enemmän kuin aikaisempi aikani tuolla reitillä. Maalissa minua olikin jo odoteltu ❤️. Kuva finisherkyltin kanssa, muutama sananen jälkipuintia, pari lusikallista linssikeittoa ja lämmin kyyti Jerisjärven rantaan mökille suihkuun ja nukkumaan. Unta ei seuraavana yönä tullut varmaan tunteroista enempää ja yöllä nenä alkoi vuotaa oikein urakalla ja kurkku tuntui jo matkan aikana kipeältä. Seuraavana päivänä olinkin aivan tukossa ja ajattelin, että ehkä tämä päälle pamahtanut flunssakin vaikutti olotilaan. Nyt kuitenkin seuraavan vuorokauden puolella flunssaoireet ovat selvästi hellittäneet, joten ehkä kyse ei ollutkaan varsinisesti kesäflunssasta, vaan kehon reaktiosta rasitukseen.

Instassa ja Facessa jo vähän turinoin matkasta ja loppukaneetiksi laitoin, että ”tulipahan tehtyä, sen pituinen se, eikä koskaan enää”… Nyt hetken asiaa pureskeltuani sanoisin, että lyhempiä matkoja ja JOS joskus vielä polku-ultrille, niin sitten ehdottomasti paremmassa kunnossa.
Kiitos taas NUTSin porukalle upeasta kisasta ja hyvästä huollosta. Palautteeseen pistin pientä sapiskaa tuosta hillittömän pitkästä huoltovälistä Ketomella-Pallas (34 km), jonka todellakin tiesin etukäteen… Toisaalta, jos matkalla olisi ollut myöhemmin huolto, olisin hyvin todennäköisesti sinne keskeyttänyt, joten ehkä tässä tilanteessa paikallaan onkin kiitos siitä, että keskeytykseen ei ollut mahdollisuutta ja tämänkin matkan taistelin loppuun asti 😜.

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

blogit-150x60.png

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys