Salil eka, salil vika viikolla 37

Päätin jo viime viikolla, että tämä viikko saa olla saliviikko ja sellainen se on pääosin ollutkin –   salil eka, salil vika… Oikeasti moni muu harrastaa saleilua aika paljon enemmän kuin minä lihaskuntotreeniviikollakaan, joten en ollut salilla ensimmäisenä enkä viimeisenä, kerran kuitenkin melkein yksin salilla. Olen käynyt salilla tällä viikolla neljä kertaa ja vitsaillut, että teen lihaskuntoharjoittelua nyt urakalla jemmaan… Voi jospa voisikin treenata jemmaan, mutta eipä taida olla kovin hedelmällinen sellainen tie, joten olen nyt vain  päättänyt tällä viikolla panostaa saleiluun, katsotaan, minkälaista jumppaa seuraava viikko sitten tuo tullessaan. Tiedostan toki, että näin peruskuntokaudella esimerkiksi kaksi kertaa viikossa tapahtuva salitreeni olisi  todella tarpeen. Myös iän karttuessa ja mahdollisesti menopaussioireiden jossakin vaiheessa kolkutellessa, erityisesti lihasmassan ylläpitäminen olisi äärimmäisen tärkeää, joten siitäkin syystä lenkkien suuntautuminen salille entistä tiheämmin olisi panostamista tulevaisuuden hyvinvointiin.

Maanantaina juoksin alkuverkkana ensin salille (15:03, 2.3 km, avg 131 bpm ) ja tein salilla pääosin jalkoja ja keskivartaloa (1:06:00, avg 114 bpm). Salilta kävelin loppuverkkana kotiin (16:07, 1.65 km, avg 121 bpm). Tiistain treeni oli hyvin samalanlainen, juoksu (13:26, 2.14 km, avg 127 bpm), sali (1:02:54, avg 110 bpm) ja kävellen kotiin (14:04, 1.41 km, avg 115 bpm).

Keskiviikkona edessä oli sama setti, juoksu salille (16:10, 2.5 km, avg 129 bpm) salilla keskityin nyt selkeästi enemmän yläkroppaan ja keskivartaloon  (58:37, avg 106 bpm) ja salilta löntystelin kotiin (20:42, 1.97 km, avg 114 bpm).

Torstaina oli yhden lapsen vanhempainilta, joten aikatehokaasti lähdin lenkille vanhempainillan jälkeen (1:16:57, 12.00, avg 134 bpm) ja treffasin muun perheen ruokakaupassa. Kävimme koko perheellä pitkästä aikaa isommilla ruokaostoksilla. Perjantaina minulla oli poikkeuksellisesti työpäivä, osallistuin etäkoulutukseen ja pyöräilin työpaikalle ja kotiin. Kotiin oli saapunut paketti maahantuojalta ja sain testikäyttöön sekä kengät että vaatesetin. Suuntasin uusissa kuteissani salille juosten (14:39, 2.37 km, avg 133 bpm) ja siinä treenin lomassa otin muutamia kuvia uusista juosku-/treenivaatteista (51:23, avg 113 bpm). Itseni kuvaaminen salilla nolottaa minua aivan älyttömästi – mietin miten muut ajattelee, että tuossa tuommonen harppu trikoissaan luulee olevansa fitness-muikkeli… Eniten tehtävää on siis tässäkin asiassa omassa päässä –  ei nimittäin tulisi kyllä mieleenkään ajatella kenestäkään toisesta noin. Kotiin kävellessä (24:38, 1.89 km, avg 110 bpm) oli hyvää aikaa pohdiskella tätäkin.

Lauantaina alotin aamun varsin rauhallisesti, suuntasin lenkille ensin kävellen suunnittelemalleni kuvauspaikalle ja sen jälkeen lähdin testaamaan uusia kenkiä juosten (1:07:04, 11.01 km, avg 138 bpm). Lenkin jälkeen siivoilin kotona ja lähdin vielä iltapäivällä toiselle lenkille (1:12:00, 11.12 km, avg 139 bpm). Näistä lenkeistä tuli tuntuma, että rannesykemittaus antoi hiukan liian korkeita sykkeitä, sykevyön käyttäminen alkaa vähitellen tulla ajankohtaiseksi ilmojen viiletessä. Sykevyön käyttö jäi uuden kellon myötä, kun rannesykemittaus oli selkeästi tarkempi kuin edellisessä kellossa, ja koska sykevyö ei toiminut. Voi olla siis uuden syökevyön osto edessä, tai voisin ostaa myös optisen sykevyön.

Sunnuntaina kävin vielä hiukkasen testailemassa josko tästä tätistä sais pari julkaisukelpoista kuvaa lisää… Lyhyen kävelyn jälkeen kävin rennolla juoksuhölkyttelyllä pitkin kajaanijoen rantoja (1:20:15, 12.64 km, avg 137 bpm). Liikuntaa viikkoon on tullut hämmästyttävästi jopa hieman enemmän kuin edellisinä viikkoina, 11 tuntia 57 minuuttia ja kokonaisuudessaan kilometrejäkin on tullut 70.1, joista tämän viikon juoksukilometrit ovat 56.1 kilometriä. Olen aivan ihemissäni noista juoksukilometreistä, kun olen ajatellut etten tällä viikolla juokse juuri ollenkaan. Nyt viikonloppuna onkin sitten aivan huomaamatta tullut noita juoksukilometrejäkin kerättyä.

Sää on ollut hämmentävän lämmin, kirpakkaa syksyä jo hieman odotellessa, lempeää viikkoa meille kaikille,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

hyvinvointi liikunta terveys oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *