Suurella siveltimellä – Nuts Pyhä polkupuolikkaan kisarapsa
Koko kisarapsani Nuts Pyhältä ja sen ympärillä tapahtuneen säädön voisi tiivistää ajatukseen: älä tee niinkuin minä teen… Tämän kisan suunnitelmat ja käytännön järjestelyt siirtymineen ja majapaikkoineen olivat vähintääkin suurpiirteiset tai enemmänkin olemattomat. Olin aluksi jotenkin saanut ryssittyä ilmoittautumiseni koko kisaan. Olin siis siirtänyt ilmoittautumisen edellisestä vuodesta tälle vuodelle ja odottelin vahvistusviestiä, jotta saisin vaihdettua kisamatkan maratonilta puolikkaalle. Kun viestiä ei alkanut kuulua, otin yhteyttä kisajärjestäjään ja ihmettelin, missä viestini viipyy. En oikein tiedä, mikä oli mennyt vikaan, mutta ilmeisesti en ollut vahvistanut siirtoa tämän vuoden kisaan, onneksi kisajärjestäjän puolelta löytyi äärimmäistä joustavuutta ja sain ilmon sisään ja vaihdettua matkan puolikkaalle.
Olin jo aiemmin päättänyt, että ajelen kisapaikalle perjantaina, nukun autossa yön ja lähden takaisin kotiin lauantaina johonkin aikaan kisan jälkeen. Eihän sinne Pyhälle nyt täältä Kainuusta niin pitkä matka ole… Samalla viikolla, kun kisa oli, aloin suunnitella automatkaa ja reittiä ja kauhukseni tajusin, että Pyhälle onkin 443 kilometriä, saman verran kuin täältä Tampereelle, jossa olimme olleet juuri edellisellä viikolla. En oikein tajua, mikä aivopieru mulle tuli, onhan Kuusamoonkin matkaa ja siellä sentään olen käynyt useamman kerran 🤪. Matka alkoi tässä vaiheessa jo hirvittää ja kun torstai-aamuna heräsin möykkyyn kurkussa, aloin jo vahvasti miettiä, ettei taida kannattaa lähteä koko reissuun. Mies kuitenkin kannusti lähtemään ja vaikka vaeltamaan Pyhän maastoissa, jos flunssa puskee päälle kisa-aamuna. Niinpä sitten pakkasin perjantaina autoon vuodevaatteet, patjan ja kisavermeet ja lähdin körryttelemään kohti Pyhää. Ajelu lähes erämaamaisemissa olikin varsin mukavaa ja rauhoittavaa, yllätyin erityisesti siitä, miten kaunis kaupunki Kemijärvi on ja miten kaukana kaikesta Pyhä todellakin on 😅. Kaikista näistä alun säädöistä ja vähintäänkin mielenkiintoisista valinnoista olisi voinut koitua katastrofaalinen juoksu, mutta ihme kyllä, juoksu itsessään olikin aikamoisen kivaa.
Siirrytäänpä tämän lähes surkuhupaisan aloituksen jälkeen itse kisapäivään. Heräsin siis autosta luontokeskuksen parkkipaikalta kahdeksan aikaan yllättävän hyvin nukkuneena. Aamupesulla kävin kisakeskuksen saniteettitiloissa, numerolapun olin hakenut jo edellisenä iltana ja päässyt vähän kisafiilikseen. Aamupalan nakkasin naamaan autossa ja juoksureppuun täytin lötköihin Noshtin korkeaenergistä urheilujuomaa ja energiakarkkeja. Maratonin lähdön aikaan istuin autossa, ihmettelin vesisadetta ja ukkosta ja mietin edelleen, mitähän omasta matkasta mahtaa tulla tällaisen jokseenkin suurpiirteisen valmistautumisen vuoksi…
Minut oli tuupattu ensimmäiseen lähtöryhmään ja lähdön aikaan kymmeneltä taivas oli jo selkiytynyt eikä koko puolikkaan matkalla satanut vettä ollenkaan. Aurinko lämmitti mukavasti, mutta ei liian kuumasti. Yön ja aamun sateet tosin olivat saaneet reitin osin varsin märäksi ja mutaiseksi. Oikea polkujuoksijan unelma kai – jotenkin itsekin ehkä vähän nautin siitä, kun sain juosta ison lammikon yli reitillä, lammikossa oli vettä minua lähes polveen asti. Niinkään paljon en nauttinut suohon uppoamisesta, ja pyrin mahdollisuuksien mukaan juoksemaan upottavimmat suot reunoilta poukkoillen mättäältä toiselle, kunnes siitä ei enää ollut mitään hyötyä, mutta palataan näihin seikkailuihin tarkemmin reitin varrella.
Lähdin siis ensimmäisessä lähtöryhmässä matkaan kymmenen aikaan itseäni paremmassa porukassa. Pyhän reittillä otetaan heti alussa luulot pois, kun reitti lähtee suoraan ylös laskettelurinnettä ja kun on kiivetty noin rinteen puoleen väliin, päästään hetken hiekkatiepätkän jälkeen jyrkkään alamäkeen. Tuossa vaiheessa voisi siis hätäisimmät kuluttaa takareidet ja etureidet – onneksi molemmat mäet olivat kohtuullisen lyhyitä, joten itse en ehtinyt pilata kisaa ensimmäisellä kilometrillä. Alamäen jälkeen juostiin pätkä vetistä latupohjaa, jonka jälkeen reitillä oli tuo jo edellämainittu ”lampi” ja enemmänkin vetistä ja soista maastoa. Mietin tuossa vaiheessa jo, miten painavilta omat kenkäni tuntuivat ja tajusin, että omat muotopohjalliseni varmaankin sitoivat vettä kenkien pohjallisia enemmän ja pohdin pitäisiköhän minun heittää pohjalliset huollossa reppuun. Järkeennyin kuitenkin matkan varrella ja tajusin etten mitenkään voisi ottaa pohjallisia kengistä pois, kengät eivät olisi pysyneet jalassa ilman pohjallisia. Tuohon maastoon olisivat olleet täydelliset kevyet suunnituskengät, muutamilla sellaisia näinkin ja olin vähän kateellinen.
Maasto oli tässä vaiheessa edelleen kuitenkin mukavan juostavaa, vaikka välillä sai lompsia oikein urakalla suossakin. Jonkin vetisemmän suon kohdalla edellä menevä juoksija upposi suohon toisella jalallaan nivusia myöten, siinä vaiheessa itse etsin hieman toisen reitin kaatuneen puun päältä trapetsitaiteillen, jos olisin itse tuohon kohtaan humpsahtanut, olisin ollut suossa varmasti vyötäröä myöten.
Vetisimmät suot jäivät taakse ja matka jatkui oikein mukavaa vauhtia ensimmäiseen huoltoon, joka tulikin vähän yllättäen. Silloin vasta tajusin, että vaikka olin muka yrittänyt reittiä hiukan etukäteen reittikartasta lukea, en ollut yhtään painanut mieleen huoltopisteiden kilometrejä. Otin huollosta suolakurkkua ja sain tietää, että seuraava huolto olisi jo viiden ja puolen kilometrin päässä. Huollosta matka jatkui sorastettua polkua nousten Noitatunturin laitaa pitkin. Tuossa vaiheessa osa noususta oli osin jyrkkääkin, mutta helppokulkuista.
Reilun kahdeksan kilometrin jälkeen polku erkaantui sorastetusta juoksubaanasta kääntyen oikealle tienviittana Huttuloma, matkaa toiseen huoltoon Huttulomaan ja käännöspaikalle oli reilu kolmisen kilometriä laskujeni mukaan. Tässä vaiheessa alkoi kunnon polkujuoksu kapealla, kivikkoisella ja juurakkoisella polulla, joka oli myös märkä ja liukas. Jäin edessä meneville selille kuin nalli kalliolle ihmettelemään muiden vauhtia. Tosiasiassa muut eivät ehkä lähteneet ryntäilemään kapealla polulla mitenkään erityisen paljon kovempaa vauhtia, vaan oma vauhtini hidastui maaston vaikeutuessa. Tällä pätkällä tömähdin kyljelleni mustikkapuskaan, mutta onneksi lento oli niin pehmeä ettei se tuntunut missään. Heti kuitenkin perässä juokseva kaveri oli kyselemässä, kävikö kuinkaan, kiitos huolenpidosta. Tuossa kohtaa reitin varrella ja monessa muussakin kohdassa ihastelin aivan huikean mustikkaisia mättäitä. Jo lähempänä huoltoa minusta meni ohi huimaa vauhtia eräs juoksija ja ajattelin, että lähden edes kokeilemaan tätä peesiä. Reitti alkoi olla jo hieman helpompi ja kiviä oli hiukan vähemmän – huomasin, että toisen juoksijan peesissä uskalsin juosta todella paljon kovempaa vauhtia kuin itsekseni hipsutellessa. Tätä reitin haastavaa pätkää ei mitenkään olisi reittikartasta osannut aavistaa, samanlaiselta metsäreitillä se näytti kartassa kuin muutkin metsäreitin polut.
Toisessa huollossa Huttulomassa oli meidän puolikkaan juoksijoiden kääntöpaikka. Käännöksen jälkeen lähdimme nousemaan tunturiin sorastettua polkua pitkin. Nousu tunturiin oli hetkittäin sen verran loiva, että pääsin juoksun makuun myös nousussa. Jotenkin huollon jälkeen, vaikka en siinä mitenkään erityisesti tankannutkaan, otin suolakurkun ja suklaapalan, alkoi askel tuntua ihmeellisen kevyeltä ja Peurakeron päällä ja erityisesti sieltä laskeuduttaessa pääsin oikein juoksuflowhun.
Reitti palasi takaisin ja yhdistyi Noitatunturin reunaa nyt laskeutuvaan baanaan ja siinä oli aivan huikeaa juosta vauhdilla alas sorastettua polkua. Tässä vaiheessa alkoi tulla vastaan myöhemmin lähteneitä puolikkaan juoksijoita, jotka olivat menossa Huttulomaa kohti. Aluksi vähän ihmettelin tätä, kunnes tajusin, että tässä vaiheessa reitti oli sama molempiin suuntiin. Vastaan tuli uudelleen menomatkan huolto ja huollon jälkeen reitti kääntyi hetkeksi mukavasti juostavalle leveälle neulasbaanalle, kunnes kääntyi aivan yllättäen (minulle yllättäen, kun en ollut taaskaan perillä reitistä) 90 astetta kohti Kultakeron nousua. Tässä nousussa tunsin olevani oikein elementissäni ja ohitinkin useita matkaajia nousun aikana, osa matkaajista oli kymmenen kilometrin matkalla.
Lopulta kipuaminen keron päälle loppui ja lyhyen ”huipun” ylityksen jälkeen alkoi viimeinen pitkä ja polkujuoksu-urani jyrkin alamäki. Yhden naisen päästin alamäessä ohitseni, kaikkeni tein, että olisin päässyt alamäen mahdollisimman nopeasti alas, hetken jopa liu’uin pyllymäkeä alas, kun liukastuin ruohikkoisessa kohdassa takapuolelleni. Lasku oli osin todella jyrkkä ja hetken ihmettelyn jälkeen otin käyttööni oppimani alamäkijuoksun kiemurtelun, sillä sain hieman paremmin pidettyä otetta juoksussani. Maaliin saavuin omasta mielestäni vauhdikkaasti ajassa 2:33:22. Olin haaveillut juoksevani puolikkaan tässä maastossa (josta mulla ei siis ollut mitään käryä) aikaan 2:30, mutta kun mittari näytti maalissa 22.14 kilometriä, olin alittanut tavoitteeni kuitenkin. Sijoitukseni oli 21. 252 matkaan lähteneestä naisesta, joten ansaitsin kai kuitenkin paikkani ensimmäisessä lähtöryhmässä 😄.
Olipas taas niin mukava ja huikaiseva juoksu. Ennen juoksua tapasin sometuttuja ja muutamia juttuja ehdittiin vaihtaa aivan uusienkin tuttavuuksien kanssa niin reitillä kuin kisapaikallakin. Järjestelyt olivat loistavat ja Pyhä oli sellainen ”pienemmän” porukan Nuts-tapahtuma. Reittinä tuo puolikas oli aivan todella upea, äärimmäisen vaihteleva ja mielenkiintoinen. Joka vuosi ei ehkä voida luvata yhtä märkää reittiä, tänä vuonna sekin toi lisää mielenkiintoa ja haastetta reitille. Uskaltaisin suositella tuota Pyhän puolikasta vaikka ensimmäiseksi polkukisaksi, niin mukavan vaihteleva reitti on.
Kisan jälkeen säätö jatkui samaan tapaan kuin ennen kisaa. Huomasin Kuusamon kohdilla kotiin ajellessani, että taisin jättää juoksureppuni siististi suihkuhuoneen naulakkoon roikkumaan… Kuusamossa tarkistin asian eikä reppua ainakaan mukana ollut. Onneksi kaikilla ei ollut yhtä kiire lähteä kotiin Pyhältä ja ystävälliset juoksukaverit nappasivat repun matkaansa, kun olivat vielä kisahoodeilla.
Iso kiitos taas koko Nuts-poppoolle ja kaikille vapaaehtoisille, teitte meille iloisen ja innostavan polkukisan. Kyllä Pyhälle pitää vielä joskus päästä uudestaan kisailemaan, vaikka se kaukana onkin 😜.
– Maijaliisa
Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.
