Takaisin juoksupöhinään viikolla 16

Tuntuu hullulta ajatella, että vielä viikko sitten olin tehnyt suurimman osa lenkeistä pyöräillen. Jalka alkaa olla taas hyvinkin juoksukunnossa ja olen päässyt mukavasti juoksun makuun tämän viikon aikana. Pieniä muutoksia ohjelmaan tein hierojan painokkaasta kehotuksesta ja se taisi olla oikeinkin viisas päätös. Viikko on mennyt taa hurjaa vauhtia, miten tässä pysyy edes mukana…

Maanantai oli niin sanottu lepopäivä, johon kuuluin kylläkin rauhallista liikuntaa. Tein kokaillen kesää, meidän pihassa on vielä oikein kunnon kinokset talven kolailun ansiosta ja niitä minä nyt sitten levittelen pihalle, että saan lumet sulaamaan (25:01, avg 113 bpm). Kävin myös aivan rauahallisella kävelyllä (1:05:34, 5.52 km, avg 109 bpm) ja tein illalla lyhyen kehonhuollon (11:48, avg 83 bpm). Tiistain ohjelmaan kuului juoksu, jonka aikana tein kymmenen lyhyttä ylämäkivetoa (1:05:32, 8.91 km, avg 139 bpm).

Keskiviikkona vuorossa oli mäkitreeni; juoksin läheiselle laskettelurinteelle ja siellä tein mäkitreeniä niin pitkään, että aikaa jäi vielä juoksuun kotiin kahden tunnin treenin aikana (2:01:36, 13.21 km, avg 139 bpm). Tällä koseptilla sain kerättyä nousumetrejä treeniin 615 metriä. Muutamaan nousuun sain juoksukaverin mukaan, joka oli myäs tullut tekemään mäkitreeniä rinteeseen. Oli mukava pitkästä aikaa saada tunkkausseuraa edes hetkeksi, pulssi kyllä nousi saman tien maksimiin, kun yritti jutella samalla kun nousi mäkeä…

Torstaina tein palauttavan juoksukävelyn (1:39:59, 11.1 km, avg 125 bpm). Nautiskelen näistä rauhallisista juoksukävelyistä. Voisin joskus ottaa vieläkin rennommin ja vain kävellä tai vaikkapa sauvakävellä,mutta tuntuu hyvältä välillä päästä juoksuunkin rauhallisen lenkin aikana.

Perjantaina kävin jo aikaa sitten varaamassani hieronnassa. Menin lähes kauhun sekaisin tuntein hierontaan – tunnen hierojan ja tiedän, miten kovaa hän hieroo… Kovaa, mutta hyvin ja ammattitaidolla. Pelkäsin turhaan. Hän todella hieroi jalat taas kuntoon, mutta totesi myös, että seuraavalle päivälle suunniteltu kolmen ja puolen tunnin pitkis olisi hyvä siirtää vielä seuraavalla päivälle eli sunnuntaille. Hieman pohdin vaihtoa, mutta niin painokkaan suosituksen edessä tulin siihen tulokseen, että varmastikin minun kannattaa kuunnella häntä ja antaa jaloille enemmän aikaa toipua hieronnasta. Se oli kyllä hyvä päätös, kiitos siitä.

Lauantaina lähdimme uimahalliin keskimmäisen uintitreenien jälkeen ja siellä näin kahden nuorimmaisen uimataidon vahvistuneen aivan huomattavasti sitten edellisen yhteisen uimahallikeikan. Kävin hetken uimassa matkaa ja pitkästä aikaa unti tuntui siltä, että tein rintauinnissa muutaman liikeen jopa oikein. Käsissä oli lättärit, joten sekin ehkä auttoi tekniikassa (14:43, 500 m, avg 109 bpm). Päivän treeni vaihtui siis pitkiksestä sunnuntaille suunniteltuun palauttavaan lenkiin, joka tällä kertaa meni kohtuumatalilla sykkeillä lähes kokonaan juosten (1:30:11, 11.56 km, avg 123 bpm). Lenkin jälkeen kävin vielä kolailemassa lumikasaa pienemmäksi (20:02, avg 114 bpm) ja ihmettelemässä kevään etenemistä.

Sunnuntaina lähdin lumi-/vesi-/räntäsateeseen tekemään viikon pitkistä. Oli himpun verran työlästä saada itseänsä lähtövalmiiksi, keli ei oikein houkutellut ja kylmääkin oli. Kun sitten pääsin vauhtiin muistin, että juoksun aikana oli tarkoitus tehdä kymmenen kolmen minuutin vetoa rennon kovaa kolmen minuutin hölkkäpalautuksin. Innostuin näistä vedoista jo alkuverkan aikana, suunnitelmissa oli siis muutakin kuin vain perus lönkyttelyä… Vedoissa sain mukavasti juoksuasennon kuntoon, hölkkäpalautukset meni pääosin kävellen. Vetojen jälkeen juoksuun jäi hyvä rytmi ja juoksuasento tuntui pysyvän hyvänä. Juoksu tuntui koko ajan hyvältä, kun syke lähti laukalle, kävelin hetken ja jatkoin sitten juosten (3:33:17, 30.01 km, avg 138 bpm). Pitkästä aikaa pitkiksen jälkeen saavuin lenkiltä kotiin suorastaan innostuneena.

Viime viikon vajaan kahdenkymmenen juoksukilometrin jälkeen, tällä vikkolla paluu juoksuun on onnistunut aivan loistavasti. Juoksua viikkoon on tullut 74.8 kilometriä ja kaikkineen kilometrejä 81.3. Aikaa liikkumiseen olen saanut mukavasti kulutettua 12 tuntia 8 minuuttia. Ensi viikon pitkiksellä keräillään sitten nousumetrejä, saatan lähteä vaikka vähän retkeilemäänkin. Ihanaa on se, että vasen pohje on alkanut toimia ja juokseminen onnistuu ilman suurempia vaivoja. Saan silti olla jalan kanssa hieman varuillani, mutta onneksi nyt pääsin aika lyhyellä juoksutauolla. Jospa, voi jospa tästä eteenpäin saisin treenattua terveenä heinäkuun sataselle 👌🏻.

Aurinkoista viikkoa taas toivotellen,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä  sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *