Takaisin vauhtiin viikolla 21

Tällä viikolla aloin ottaa treeneistä jonkinmoista otetta ja ainakin sen olen saanut kalenteriin suunniteltua, että viikkoon tulee kaksi vauhtikestävyysharjoitusta, joiden avulla haluan saada vauhtia ja vauhtikestävyyttä juoksuun. Samalla olen pyrkinyt rauhoittamaan muita treenejä kyvyemmiksi, jotta saan riitävästi tehoja noihin viikon päätreeneihin. Tämä  viikko meni siinä suhteessa aika mallikkaasti, joten katsotaan, miltä jatko näyttää. Työmatkapyöräily on jatkunut edelleen, tällä viikolla tosin vain kolmena päivänä, kun torstai oli pyhäpäivä. Yhtään ei haitannut, että viikonlopusta tuli pidennetty, neljän päivän lyhytloma.

Maanantaina  työmatkapyöräilyn jälkeen oli vuorossa viikon perinteinen kävelylenkki. Tällä kertaa esikoinen oli mukana koko lenkin ajan, joten lenkki oli varsin hidas ja todellakin rauhallisen palauttava (1:37:12, 8.61 km, avg 98 bpm). Tiistaina tein vauhtitreeniharhoituksena pyramidiharjoituksen (48:14, 8.43 km, avg 156 bpm), jossa alkuverryttelyn jälkeen tein kahden minuutin palautuksilla viiden minuutin, neljän minuutin kolmen minuutin, kahden minuutin ja taas takaisin kolmen minuutin, neljän minuutin ja viiden minuutin vedot. Nopeimmillaan keskivauhti oli kahden minuutin vedossa 3:57 min/km, joka alkaa olla jo aivan reipas vauhti tällaiselle tallustelijalle.

Keskiviikkona  oli vuorossa edellisen päivän vedon jälkeen rauhallinen lenkittely (52:01, 7.1 km, avg 130 bpm). Torstai oli helatorstai ja vapaapäivä. Ylimääräisen vapaapäivän innoittamana lähdin nautiskelemaan sauvakävelylle aurinkoisesta aamupäivästä (2:31:43, 15.02 km, avg 121 bpm). Päivällä pyöräilimme kahden nuorimmaisen kanssa laavulle grillailemaan (30:26, 4.17, avg 106 bpm) ja takaisin kotiin hieman pidempää, mutta vähemmän mäkistä reittiä (32:46, 6.0 km, avg 104 bpm). Illallatein vielä FitSparkin ehdottoman liikkuvuustreenin (22:25, avg 88 bpm). Oikein mukava ja liikunnallinen päivä.

Perjantaina oli vuorossa viikon pitkä juoksu, vaikka edellisenä päivänä olin jo kävellyt  pitkiksen. Edellisen päivän treeni tuntui niin kevyeltä, että lähdin hyvillä mielin pitkikselle. En ollut aivan varma, kuinka pitkä lenkistä tulisi – ajattelin, että juoksen sen verran kuin hyvältä tuntuu, kuitenkin enemmän kuin kymmenen kilometriä. Juoksu tuntui hyvältä ja olisin voinut jatkaa sitä vielä pidempäänkin, mutta lopulta aika alkoi tulla vastaan ja tähän oli hyvä lopettaa tällä kertaa   (2:07:19, 18.01 km, avg 135 bpm).

Lauantai oli siivouspäivä, jälleen kerran… Päivä oli todellakin  kesän ensimmäinen päivä, aurinko paistoi ja lämmitti pikein kunnolla, lapset aloittivat shortsikauden oikein tosissaan. Minä pesin useamman koneellisen talvivaatteita varastoon ja yhdessä siivottiin kotia kesäkuntoon. Mies ja poika ovat yhdessä aloitelleet geokätköilyä, kävimme koko perheellä kaupungin keskustassa etsimässä kätköjä, löysimme kaksi, kolmatta etsimme pitkään kuitenkaan sitä löytämättä (50:04, 1.72 km, avg 92 bpm). Tästä geokätköilystä voisi tulla mukava yhteinen harrastus.

Sunnuntaina tein viikon toisen vauhtikestävyysharjoituksen – kolme viiden minuutin vauhtivetoa, ensimmäinen keskivauhdilla 5:32 min/km, toinen 4:46 min/km ja kolmas 4:26 min/km, kokonaisuudessaan treeniin kuului myös 20 minuutin alkuverkka ja samanmoinen loppuverkka (57:58, 9.21 km, avg 145 bpm). Tein harjoituksen tavoitteet vauhtiin perustuen – on yllättävän vaikeaa pitää tiettyä suunniteltua vauhtia yllä.

Koko viikon harjoituksiin käytin aikaa 13 tuntia ja 8 minuuttia, kokonaisuudessaan kilometrejä kertyi 108.6, joista juoksua ja kävelyä oli yhteensä 68 kilometriä, joista juoksua 42.7 kilometriä. Kesä on saapunut Kajaaniinkiin tällä viikolla, jospa tästä alkaisi kesän juoksut rullaamaan, lämmintä viikkoa toivotellen,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *