Turhan tasaisesti viikolla 14

Juoksuohjelmassa* olisi ollut treenien aiheena tällä viikolla taloudellisuutta maastoon. Nastakengät eivät tunnu tällä hetkellä löytävän jalkaan ollenkaan … Nilkkavaiva vaatii jättämään nastakengät hyllyyn ja poluilla on hirmuisesti lunta, joten poluilla juoksemiseen tarvitsisin juuri ne nastakengät. Olen tehnyt viikon avainharjoitukset, mutta en maastossa. Odottelen vielä muutaman viikon, että pääsen lumettomille poluille treenaamaan maastojuoksutekniikkaa.

Maanantaina yritin tehdä kevyen palauttavan juoksutreenin, mutta edellisen päivän pidempi ja rankempi juoksu verotti selvästi voimia ja syke nousi liia korkeaksi. Edellisen treenin huomioon ottaen minun olisi pitänyt tehdä kävelylenkki, mutta lumesta paljaat tiet vievät nyt naista vähän liikaa (55:43, 8.14 km, avg 137 bpm).

Tiistaina tein viikon ensimmäisen avainharjoituksen, jossa puolen tunnin juoksun jälkeen tehtiin kymmenen  kahden minuutin juoksuvetoa puolen minuutin palautuksilla. (1:25:04, 12.49 km, avg 140 bpm). Juoksu tuntui kevyeltä ja mukavalta, vedot olivat rentoja ja syke pysyi vedoissa hyvin vauhtikestävyysalueella. Tällä kertaa olin muistanut laittaa sykevyön ja sain näin hyvin tietoa vetojen sykevaihtelusta.

Keskiviikkona oli lepopäivä juoksusta ja illalla tein coretreenin, pääasiassa vatsalihaksiin keskittyvän kuntopiirin YouTuben avulla  (20:02, avg 106 bpm). Torstaina oli vuorossa viikon toinen avainharjoitus, 90 minuuttia juoksua (maastossa). Lenkki ei varsinaisesti siis vastannut ohjelmaa, muuten kuin ajallisesti, mutta tulipahan tehtyä (1:30:32, 13.21 km, avg 136).

                                                                                                                             

Perjantaina istuin lähes koko päivän junassa, Kajaanista Tampereelle on pitkä matka. Suomi on pitkä maa ja sen huomaa juuri näin keväällä — Kajaanissa on vielä täysi talvi, mutta Tampereella ja Pälkäneellä lunta näkyy enää pienissä kasoissa ja leskenlehdet pilkistelevät viime kesän ruohotuppaiden välistä. Illalla ehdin jaloittelemaan juna- ja automatkan jälkeen ja ihailemaan auringonlaskua lyhyelle lenkille  (41:07, 6.32 km, avg 142 bpm).

Lauantaina suurin osa ihanasta aurinkoisesta päivästä meni sisätiloissa istuessa, silti ehdin tekemään reilun puolentoista tunnin lenkin asfaltti- ja hiekkatiellä (1:37:02,13.42 km, avg 136 bpm). Minua Lapin tyttönä hämmästyttävät nämä Pirkanmaan/Kanta-Hämeen korkeuserot, jotka ovat pienillä teillä jotenkin hämmentävän jyrkkäpiirteisiä. Lapissa olen toki tottunut korkeuseroihin, mutta siellä ne ovat jotenkin laajempia ja loivapiirteisempiä.

Sunnuntain olen istunut taas lähes koko päivän junassa, Tampereelta Pieksämäen ja Kuopion kautta Kajaaniin. Kotiin saapui virkistynyt mutta väsynyt äiti.

Tämän viikon treenit ovat meneet pitkälti siihen roskakilometrikategoriaan -hieman liian korkeilla sykkeillä tehtyjä  ollakseen peruskuntoharjoittelua ja kuitenkin liian matalalla kehittääkseen vauhtikestävyyttä. Kevät ja juoksuinto tämän on saanut aikaan. Nyt on taas otettava itseään niskasta kiinni ja pidettävä kevyt keveinä ja kovat kovina. Kilometrejä tälle viikolle kertyi tavallisen mukavasti 53.6 ja aikaa liikuntaan sain käytettyä yllättävän vähän; 6 tuntia ja  29 minuuttia. Reissailu siis selvästi verotti liikuntamäärää. Ensi  viikolla on ohjelmassa 10 kilometrin testilenkki… Ääks! Edellisen testilenkin juoksin matolla, joten se ei varmasti ole vertailukelpoinen. Hirvittävää raastoa odotellessa 😬

– Maijaliisa

* Juoksuopiston 16 viikon polkujuoksuohjelma saatu blogin kautta.

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // YouTube

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *