Vähän vauhteja viikolla 13 ja maaliskuun hippailut

Pari viikkoa sitten olin flunssassa. Tällä viikolla nappasin jostakin oikein kunnon mahataudin, maanantai-iltapäivällä jo ennen töiden loppumista mahassa alkoi kummasti kiertää ja loppupäivä menikin epämääräistä oloa ihmetellessä ja lepäillessä. Illalla tauti sitten sai vallan, onneksi sai, muutama oksennus helpotti oloa kummasti 😆 .

Tiistai meni sängynpohjalla, Polarin mittaama aktiivisuus oli 0 prosenttia… Keskiviikona olin jo tolpillani, mutta koko loppuviikon maha on ollut hieman poissa tolaltaan, ruoka ei ole oikein maistunut ja jos olen syönyt, maha on tuntunut oudolta. Vaikka tauti oli lyhyt, tuntuu, että palautuminen normaaliin oloon vie ihmeen kauan. Viikko ei taudista ja mahaoireista johtuen ollut aivan optimaalinen vauhtikestävyysharjoitteluviikoksi, jollaiseksi se juoksuohjelmassa* oli suunniteltu, mutta tein silti viikkoon suunnitellut avainharjoitukset. Keskiviikkona tein siis viikon ensimmäisen avainharjoituksen, jossa puolen tunnin juoksun jälkeen tehtiin muutamia tekniikkavetoja ja kymmenen sadan metrin vetoa puolen minuutin palautuksilla, lopuksi vielä juoksua puolisen tuntia (1:13:37, 10.17 km, avg 139 bpm). Juoksu oli hieman tukkoista, mutta vedot tuntuivat mukavan rennoilta.

Torstaina kävin hölkyttelemässä pienen palauttelevan lenkin (50:29, 6.37 km, 128 bpm) ja nautiskelin valoisasta päivästä, kun aurinko vielä valaisi työpäivän jälkeenkin ihanasti.

Perjantaina tein viikon toisen avainharjoituksen, jossa 30 minuutin juoksukävelyn jälkeen tehtiin kaksi 20 minuutin vautikestävyysvetoa 5 minuutin palautuksella välissä. Loppuun tuli vielä reilun puolen tunnin kevyt juoksu (1:50:39, 15.02 km, avg 138 bpm). Vedoissa vauhti ei oikein tuntunut kiihtyvän, jalat tuntuivat raskailta eikä pulssikaan oikein tuntunut nousevan samalla tavalla, miten se yleensä lähtee laukalle vedoissa. Pulssin pysyminen kohtuullisena on toki hyvä asia, mutta juoksu tuntui raskaalta ja väsyneeltä, siihen yhdistin myös pulssin ”mataluuden”. Jälkeenpäin vetoja tarkastellessa huomasin, että eihän ne lähtenetkään – ensimmäisessä vedossa keskivauhti oli 6:06 min/km, keskisyke 150 bpm  ja toisessa keskivauhti 5:56 min/km, keskisyke 155 bpm.

Lauantai meni kerrankin siivotessa ja oikein urakalla paikkoja järjestellessä, taitaa olla koko vuoden ensimmäinen siivoukseen uhrattu kokonainen päivä. Miten rakastankaan sitä, että kotona on siistiä, mutta miten vähän ollenkaan valmis uhraamaan aikaa siivoukseen… mahdoton yhtälö siis.

Ja sitten tuli sunnuntai, ihana aurinkoinen sunnuntai ❤️ Lähdin kokeilemaan juoksua Onrunningin Cloudflow-kengillä ensimmäisen kerran tänä keväänä ja voi hyssykät sentään, mitä nautintoa juoksu olikaan! Johtuneeko kengistä vai mistä, mutta nilkka ei oireillut juostessa ollenkaan, jalka rullasi vauhdikkaasti ja askel tuntui kevyemmältä kuin pitkään pitkään aikaan. Annoin nautinnon viedä ja ajattelin, että jos saan kaksikymmentä kilsaa kahteen tuntiin olen enemmän kuin tyytyväinen – niinhän siinä sitten kävikin ja luotto omaan tekemiseen nousi kummasti perjantain pohjamudista (1:57:58, 20.02 km, avg 149 bpm).

Tämän viikon liikuntatunnit olivat taudista huolimatta 7 tuntia ja kilometrit 55.8, joista juoksua 51.6 kilometriä. Maaliskuussa olen ollut flunssassa ja oksennustaudissa, siihen nähden  liikuntaa on tullut aivan mallikkaasti, kokonaisuudessaan 36 tuntia ja 10 minuuttia, kilometrejä karttui yhteensä 246.2, joista juoksua 189.5 kilometriä. Tästä onkin hyvä lähteä kiihdyttämään vauhteja kohti Karhunkierrosta, olen ilmoittautunut 34 kilometrin urakkaan, kisaan on aikaa enää 53 päivää!

Hilpeää huhtikuuta ja keveitä kilometrejä,

– Maijaliisa

*Juoksuopiston 16 viikon polkujuoksuohjelma saatu blogin kautta.

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // YouTube

hyvinvointi liikunta terveys hyva-olo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *