Verttitonni – tolkusti tunkkausta!
Polkujuoksuseuramme, Hillers Trailrunning Club, järjesti perjantai-illan ratoksi pienen ylämäkiraaston paikallisen laskettelurinteen tuntumaan. Tavoitteena oli kerätä nuosua 1000 metriä ja sen sai kasaan kiertämällä himpun alle kilometrin lenkin kuusitoista kertaa… Kaikki lyhyemmmätkin suoritukset toki hyväksyttiin.
Päivällä koin pikkuisen puistattavaa kammotusta koko ajatuksesta, en olisi oikein millään halunnut vetää itseäni jälleen kerran kuoleman rajamaille… Ja tämä nyt johtuu lähinnä siitä, että kun minut laitetaan viivalle, niin pieni hipsuttelu ei vain tule kysymykseenkään, vaan se on ’paukusta’ täysillä niin pitkälle kuin henki kulkee… Masokistina kuitenkin osa minusta jo odotti alkavaa tuskien taivalta… Välihuomautuksena totean, että ei se niin paha keikka ollutkaan, mitä olin alun perin kuvitellut.
Saavuin klo 18 alkavaan tapahtumaan vain noin minuuttia ennen ’kisan’ alkua ja jäin vähän paitsi alkufiiliksistä, mutta karauttaessani paikalle huomasin, että tapahtuma oli kerännyt ilahduttavan paljon porukkaa paikalle. Meitä juoksijoita oli noin 25, huoltojoukoissakin oli mukavasti tyyppejä ja huolto muuten pelasi aivan loistavasti!!! Nuotio roihusi pimeässä illassa komeasti, kierrosten välillä sai vesihörpyn ja suklaatakin oli tarjolla, aivan kunnon polkujuoksutapahtuman tavoin 😀
Olin ottanut tunkkausta varten sauvat mukaan mutta jätin ne odottamaan heikkoa hetkeä. Otsalamppu päälle, viivalle, ’paukusta’ kello käyntiin ja matkaan. Heti alusta kärkiporukka lähti vetämään aivan omaa vauhtiaan ja minä lähdin pinkomaan muun porukan mukana pienen ylämäkinyppylän jälkeen alamäkeen.
Oma vauhti löytyi helposti ja heti ensimmäisestä kierroksesta alkaen lyöttäydyin suurin piirtein samaa tahtia juoksevan naisen seuraan, jonka kanssa juoksimmekin kaikki 16 kierrosta lähes yhtä matkaa. Pientä kisailua ja molemminpuolista sparrausta saimme aikaiseksi koko matkan ajan. Välillä irtiottoa yritin minä alamäessä, toisinaan taas hän. Kierroksia merkitessämme ja vettä juodessamme toinen yritti selvitä hieman nopeammin, toisinaan taas toinen. Jyrkässä ylämäessä meillä kummallakaan ei ollut saumaa yrittää nykäystä, vaikka jonkun muun saatoimme ylämäessä ohittaakin. Otimme tavaksi merkitä kierrokset kaksi kerrallaan, joka osoittautui ainakin minulle oikein hyväksi tavaksi. Alkumatkasta tuntui lähes absurdilta kiertää samaa lenkkiä kuusitoista kertaa, mutta kun merkitsimme kierroksia kaksi kerrallaan, niitä tuntui ilmestyvän tauluun vähän kuin itsestään… aikamoista itsensä huijaamista :o)
Ylämäkeä noustassani, mietin usealla kierroksella ottavani seuraavalle kiekalle sauvat mukaan, mutta kiireessä niiden ottaminen tuntui hankalalta. Jyrkimmässä ylämäessä jalkoja alkoi hapottaa jo ensimmäisillä kierroksilla, kumman nopeasti jalat kuitenkin palauttivat alamäkeä rallatellessa. Toisaalta useamman alamäkijuoksun jälkeen varpaat alkoivat hakkautua ikävästi kenkien kärkeen ja välillä alamäkijuoksu oli yhtä voivottelua. Toiseksi viimeiselle kierrokselle nappasin sitten ne sauvat muka avuksi, mutta niistä tuntui olevan enemmänkin haittaa jyrkässä ylämäessä. Piikki upposi hieman kohmeiseen multaan ja se nykäisi irrotessaan ikävästi käsivartta, muutaman kerran luulin ottavani ponnistusvoimaa sauvasta, mutta piikki luistikin alta. Mäen päällä jalkojen lisäksi myös kädet olivat yhden mäen saunomisesta niin väsyneet, että päätin nakata sauvat matkastani nuotion reunalle.
Viimeisellä kierroksella jyrkkä ylämäki mentiin kyllä jaksamisen rajamailla, juuri sitä ennen saimme pari juoksijaa kiinni ja neljän juoksijan porukassa saavuimme maaliin. Naisten ykkönen oli tullut maaliin noin yhdeksän minuuttia ennen meitä ja tuossa porukassa meitä tuli kolme naista peräjälkeen seuraaville sijoille, tulimme tunkkauskaverini kanssa samalla ajalla jaetulle kolmannelle sijalle <3. Kiitos mahtavasta sparrauksesta!
Huomasin sauvoja käyttäessäni, että sekin on aivan selvästi taitolaji ja ylämäkisauvomista kannattaa todellakin harjoitella ennen kuin lähtee vaikkapa kisaan sauvat mukanaan. Toisaalta sauvojen hyöty tulee kuulemma parhaiten esiin loivemmissa ylämäissä, joten tuolla keikalla niistä ei olisi ollut kokeneemmallekaan sauvankäyttäjälle kovin suurta hyötyä. Toki osalla juoksijoista oli sauvat ja matkan varrella kuuntelimme takaamme kantautuvaa sauvojen tikutusta pelonsekaisella ihailulla. Joku osasi selvästi käyttää sauvoja, taisi olla hiihtäjä, olisihan se pitänyt arvata :)
Tällä kertaa olen tosi tyytyväinen suoritukseeni. Jaksoin koko matkan ottaa itsestäni kaiken irti, mutta en kuitenkaan katkennut totaalisesti matkan aikana. Myös kovasti parjaamani ylämäkitunkkaus onnistui nyt varsin kelvollisesti, kai siellä pakaroissa sitten muutama lihaskin on. Eihän tämä tietenkään mikään Köykkyri ollut, mutta tästä on hyvä aloittaa peruskestävyystunkkaustreenit…
Kiitos Hillerit aivan loistavasta tunkkaustapahtumasta ja ennen kaikkea upeasta fiiliksestä ja yhteishengestä <3
Seuraa: Blogit.fi, Bloglovin’, Instagram, Facebook